Aliot

Metsätalous tarvitsee porkkanaa ja piiskaa

TS/Heikki Ala-Nissilä<br />Metsässä syntyy työtä, kun lainarahalla maksetaan metsänhoitoa ja kun metsän kasvattaja teettää lainojensa hoitoon tarvittavia hakkuita. Säännöllisestä puun myynnistä tulevilla rahoilla voi suoriutua lainan lyhennyksistä. Näin lainalla on etuja niin yrittäjälle, metsäteollisuudelle kuin kansantaloudellekin, toteaa Veli Pohjonen.
TS/Heikki Ala-Nissilä
Metsässä syntyy työtä, kun lainarahalla maksetaan metsänhoitoa ja kun metsän kasvattaja teettää lainojensa hoitoon tarvittavia hakkuita. Säännöllisestä puun myynnistä tulevilla rahoilla voi suoriutua lainan lyhennyksistä. Näin lainalla on etuja niin yrittäjälle, metsäteollisuudelle kuin kansantaloudellekin, toteaa Veli Pohjonen.

Kansliapäällikkö Erkki Virtanen ehdotti Turussa kesäkuussa pidetyillä Osuuspankkien metsäpäivillä metsän pinta-alaveron palauttamista. Jähmettynyt puukauppa voisi sillä lähteä käyntiin.

Elinkeinoministeriössä varmasti etukäteen pohdittu ehdotus ei ole yllättävä, sillä jo kymmenien vuosien ajan yhteiskunta on kannustanut metsätaloutta erilaisilla porkkanoilla ja piiskoilla. Niillä on taattu yhtäältä se, että tuottavat ja monimuotoiset metsät säilyvät sukupolvelta toiselle ja toisaalta se, että myyntipuun virta talousmetsistä teollisuudelle pysyy riittävänä ja vakaana.

Puuvirta on huolestuttanut vuoden päivät, kun Venäjä ilmoitti pyöreän puun vientitulleistaan. Niiden lasketaan ensi vuonna pysäyttävän itäpuun tuonnin Suomeen.

Joka neljäs metsäteollisuutemme ostama puu on nyt tuontitavaraa. Tuonnin korvaamiseksi kotimaisten metsätilojen toivotaan lähivuosina myyvän puuta teollisuudelle jopa kolmanneksen enemmän kuin tähän asti.

Metsänhakkuiden vauhdittajaksi on tulossa ensiharvennusten verottomuus. Elinkeinoministeriön mukaan se ei riitä metsätiloille puun myynnin porkkanaksi, niin että sellu- ja paperiteollisuus saavat tarvitsemansa lisäpuun?

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ilmastotalkoiden myötä teollisuuden puuvirtaan on tullut 2000-luvulla uusi häiriötekijä. Uusiutuva puu on yhä halutumpaa energiaa. Sen kilpailija kivihiili on jäämässä energiamarkkinoilla alakynteen, jos sen maailmanhinta ja sen päälle laskettava hiilidioksidin päästöoikeus jatkavat nykyistä nousuaan.

Metsäteollisuus on huolissaan etenkin kuitupuusta. Sen pelätään ohjautuvan sellukattilan asemesta voimalan kattilaan. Tällainen kehitys on jo alkanut. Vuonna 2007 kaikesta voimaloiden ostamasta metsähakkeesta kuusi prosenttia oli peräisin järeästä runkopuusta.

Veroleimikot poistuvat 2005

Teollisuuden puuvirrasta huolestuttiin edellisen kerran Esko Ahon hallituksen aikoihin, kun se päätti muuttaa metsätalouden vuosittaisen pinta-alaverotuksen kauppoihin kytketyksi puun myyntiverotukseksi. Muistamme vieläkin veroleimikot, joista täytyi hakata vuosittain puuta, jotta pystyi veronsa maksamaan. Tämä veropiiska poistui vuoden 2005 lopussa. Puuvirtaan tuli hidaste. Osa metsätiloja lopetti säännölliset puun myynnit.

Myös metsätilojen perintövero vauhdittaa puukauppaa. Yksityismetsät vaihtavat omistajaa keskimäärin 23 vuoden välein, useimmiten juuri perimällä. Perintöveron maksamiseksi on tehty usein leimikko, ja tämäkin on piiskannut puuvirtaa teollisuuteen.

Nykyaikaisen yrittämisen tulisi kuitenkin perustua enemmän kannustimiin kuin veropiiskoihin. Onko metsäyrittäjää kannustavissa porkkanoissa vielä jotain käyttämätöntä, millä puuvirran voisi pitää tasaisena ja jopa sitä vauhdittaa? On ainakin yksi, nykyisin vähän käytetty: lainoitus.

Porkkanoina tukia ja lainoja

Valtio tuki yksityismetsätaloutta takavuosina kahdella tapaa. Metsänhoitoon sai avustuksena maksettua hehtaaritukea, mikä on nykyisin päämenetelmä. Sen vaihtoehto oli halpakorkoinen, pitkäkestoinen laina, jota myös metsänparannuslainaksi kutsuttiin.

Pitkään metsänhoidon tuki- ja lainarahat kasvoivat valtion budjetissa tasatahtia. 1970-luvun puolivälissä molemmat ylsivät nykyrahassa 70 miljoonaan euroon, missä ne pysyivät seuraavat kymmenen vuotta.

1990-luvun alussa tapahtui käänne. Sekä tuki- että lainarahoitus alkoivat vähetä. Vuonna 2006 metsänhoidon tukirahat olivat silti vielä 53 miljoonaa euroa, mutta metsälainat olivat käytännössä poistuneet. Niitä kirjattiin enää 0,1 miljoonaa euroa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lainoituksen hiipuminen ei ollut sattuma vaan metsäpoliitikkojen valitsema linja. Linjaa ajettiin näkyvästi 1994, kun metsätilallisia houkuteltiin maksamaan lainansa pois etuajassa ja ale-hinnalla. Lainoja pidettiin lääninkonttoreille työläinä. Ehkä ne eivät olleetkaan nykyaikaisin paikka hoitaa pankkien alaan kuuluvaa työtä.

Lainarahoitus ohjaa yrittäjyyteen

Metsänhoidon lainalla on kuitenkin etuja niin yrittäjälle, metsäteollisuudelle kuin kansantaloudellekin.

Laina istuu nykyaikaiselle yrittäjälle paremmin kuin tuki. Laina on sijoitus tulevaan tuotantoon, ja se luo yrittämiseen jännettä. Metsäyrittäjä maksaa lainansa aikaa myöten takaisin, ja lainan taannut valtio saa korkotukea lukuun ottamatta omansa pois. Saaminen on varmaa, sillä lainan vakuus on lujin, minkä rahatalous tuntee eli maa itse.

Metsäteollisuudelle etu tulisi tasaisesta ja enenevästä myyntipuun virrasta. Hoitaakseen lainojaan säännöllisesti metsätilallinen hakkaisi ja myisi puuta vuosittain. Metsänhoitolainan kasvattama puu virtaisi teollisuudelle vakaasti, ja hoidetusta metsästä puuta voisi myydä vuosi vuodelta enemmän.

Kansantaloudelle etu tulee ylijäämän ja työn kytkennästä. Muun alkutuotannon tavoin metsätalous luo kansantaloudelle ylijäämää, kun metsäänsä lainaa ottava tekee pitkäaikaisia sijoituksia maahan ja sen tulevaan kasvuun. Ylijäämä on samalla työn alkulähde.

Metsässä syntyy työtä, kun lainarahalla maksetaan metsänhoitoa, kuten taimikoiden perkausta, työläitä ensiharvennuksia, mäntyjen pystykarsintaa tai lannoitteiden levitystä tukkipuustoon. Työ ulottuu ulkopuolisillekin, esimerkiksi ensiharvennuksia tekevälle metsurille tai kunnostusojituksia tekevälle urakoitsijalle.

Työtä syntyy lisäksi, kun metsän kasvattaja tarvitsee lainojensa hoitoon hakkuita. Hän joko hakkaa puun itse tai antaa työn urakoitsijalle. Säännöllisestä puun myynnistä tulee rahaa, jolla voi suoriutua vuotuisista lainan lyhennyksistä.

Asiaa karummin katsoen: velka ajaa metsäyrittäjän työhön. Kansantalouden oppinut taas toteaa vain, että laina muuntuu metsätalouden ylijäämäksi.

Ylijäämä muuntuu tuoreeksi, tuottavaksi työksi. Se työ kestää vuodesta toiseen, niin kauan kuin metsänhoidon lainoja on kuoletettava.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Harvennusten verottomuus ohjaa puuta energiaksi

Yhteiskunnalle on eduksi huolehtia sekä pidemmälle tulevaan ulottuvasta että jokavuotisesta puu virrasta teollisuudelle. Se tapahtuu kannustamalla metsätalouteen enemmän yrittäjyyttä. Metsänhoidon lainoituksen palauttaminen olisi pitkäaikainen porkkana metsäyrittämiseen.

Ensiharvennusten verottomuus kuuluu taas lyhytaikaisiin toimiin. Se on suunniteltukin vain viisivuotiseksi.

Tällä veroporkkanalla on kolme haittapuolta, jotka alkaisivat pitkäaikaisina painaa. Valtio menettää vuotuisia metsäverotulojaan. Toiseksi, etupäässä nuoria metsiä kasvavat ja verotonta puuta myyvät metsätilat menettävät veroilmoituksessaan vähennysmahdollisuuksia. Mihin ohjata moottori- ja raivaussahoista, ojituksista, lannoituksista ja matkoista koituvia kustannuksia, jos vuosikausia on mahdollisuus vain verottoman puun myyntiin?

Kolmas haitta liittyy puun hintaan. Talouden kummallisten lakien mukaan määräaikaisen verottomuuden tapaisilla tuilla on taipumus painaa vastaavasti puun hintaa alaspäin. Halpeneva kuitupuu alkaa puolestaan yhä enemmän kiinnostaa voimaloita. Niiden puustamaksukyky riittää jo nyt kuitupuun ostoihin.

Voi siis käydä niin, että ensiharvennusten verottomuus alkaa ohjata halpenevaa kuitupuuta energiaksi. Se tekee puuvirran metsistä teollisuuteen entistä hankalammaksi hallita.

Kirjoittaja on metsänhoitotieteen dosentti ja Värriön tutkimusaseman johtaja Helsingin yliopistossa.

TS/<br />Maatalous- ja metsätieteiden tohtori Veli Pohjonen on Sallassa toimivan Helsingin yliopiston Värriön tutkimusaseman johtaja ja energiametsätalouden dosentti.
TS/
Maatalous- ja metsätieteiden tohtori Veli Pohjonen on Sallassa toimivan Helsingin yliopiston Värriön tutkimusaseman johtaja ja energiametsätalouden dosentti.