Alexander Stubbin nimittämisen uudeksi ulkoministeriksi ounasteltiin merkitsevän ulkopoliittisen keskustelukulttuurin räväköitymistä ja reippaita irtiottoja läntisen integraation, käytännössä Nato-jäsenyyden, puolesta.
Suomen Tietotoimiston haastattelussa Stubb puhuu tyylilleen uskollisen railakkaasti, mutta länsi-integraation sijaan Venäjä-yhteyksien parantamisesta. Stubbin mielestä Suomen pitäisi harkita uusiksi varovaista ja jarruttelevaa suhtautumistaan Venäjän viisumivapauteen (TS 25.5.).
Ulkoministerin mukaan ennakkoluuloja voisi poistaa rajoja madaltamalla ja vapaata liikkuvuutta edistämällä. Stubbin mukaan Suomen kannattaisi tehdä työtä sen eteen, että viisumipakko poistuu ja venäläiset voisivat matkustaa EU:n alueelle ja eurokansalaiset Venäjälle nykyistä vapaammin.
Ulkoministerin mukaan meillä ei voi olla ennakkoluuloihin perustuvaa viisumipolitiikkaa.
Stubbin mielipiteet ovat tervetulleita. EU:n ja Venäjän on syytä kulkea kohti viisumivapautta ja nykyistä tiiviimpää kanssakäymistä.
Seuraavia askelia voidaan ottaa jo juhannuksen jälkeen, kun EU:n ja Venäjän pitkään jäissä olleet neuvottelut uudesta yhteistyösopimuksesta pääsevät käyntiin. Viisumiasioiden lisäksi neuvotteluissa käsitellään muun muassa taloutta ja koulutusta.
EU:n yhteistyöhalu, Venäjän vallanvaihdokset ja keskinäisissä suhteissa oleva suojasää pitää käyttää hyväksi. Vaikka Suomella on pitkä yhteinen raja Venäjän kanssa, jarrumiehen rooli vapaan liikkuvuuden edistämisessä sopii huonosti pohjoismaiselle demokratialle.
Koko Euroopan laajuiseen viisumivapauteen on kuitenkin pitkä matka. Schengen-maana Suomen vastuulla on 1 300 kilometriä EU:n itäistä ulkorajaa. Venäjä ei ole vielä sisä- ja oikeusasioiltaan siinä kunnossa, että sen kansalaiset voisivat viisumitta matkustaa passittomalle ja tullittomalle EU-alueelle. Viisumien poisto toisi Suomen raja-asemille ylivoimaisen työtaakan.
Yhteistyöneuvotteluiden kautta kulkemisen helpottamiseen kannattaa silti pyrkiä. Venäjän demokratia kehittyy EU-maiden esimerkin avulla, eikä esimerkin antamista ole syytä vaikeuttaa.
Stubbin lausunnoissa on sekä raikkautta että idealismia. Vaikka maailma on itäblokin romahtamisen jälkeen muuttunut melkoisesti, Venäjän demokratiakehityksessä 17 vuotta on lyhyt aika. Toisaalta Stubbilla ei ole harteillaan neuvostosuhteiden taakkaa. Silloin ongelmistakin voidaan puhua niiden oikeilla nimillä.
Stubb korostaa EU:n taloudellista ylivoimaa suhteessa Venäjään. Hän peräänkuuluttaa unionin yhtenäisyyttä suhteessa isoon itäiseen kumppaniin. Unionin pitäisi viedä eikä vikistä.
Tämäkin toive on aavistuksen idealistinen. Monilla jäsenmailla oma suu on Venäjä-politiikassa lähempänä kuin säkin suu. Venäjä käyttää EU:n hajanaisuuden armotta hyväkseen.
Alkavissa yhteistyöneuvotteluissa unionimaat joutuvat kaivamaan esiin hiipumassa olevan yhteishengen.
