Aliot

Armfeltillä ratkaiseva rooli autonomisen Suomen synnyssä

TS/Päivi Kankaanpää<br />Gustaf Mauritz Armfeltin syntymäkoti, Juvan kartanon vanha päärakennus Tarvasjoella.
TS/Päivi Kankaanpää
Gustaf Mauritz Armfeltin syntymäkoti, Juvan kartanon vanha päärakennus Tarvasjoella.

Vietettäessä Gustaf Mauritz Armfeltin syntymän 250-juhlavuotta on monin tavoin haluttu tehdä tunnetuksi tämän yhden maamme suurimman merkkihenkilön elämäntyötä ja merkitystä kansamme nousussa kansakuntien joukkoon.

Suomen historiantutkijat ovatkin vasta viime vuosina havahtuneet uudelleen arvioimaan tämän jo laajalti unohdetun suurmiehen historiaa ja merkitystä kansallemme. Varmaa kuitenkin on, että ensi vuodesta alkaen, kun tulee 200 vuotta Suomen sodasta ja Suomen liittämisestä Venäjään, sekä vuonna 2012 muisteltaessa Helsingin tuloa pääkaupungiksi, myös G. M. Armfelt ja hänen elämäntyönsä tulee uudelleen arvioitavaksi.

Mielenkiintoista on ollut havaita, että edelleen kuten runsas sata vuotta sitten, Armfeltin elämää arvioitaessa nousee esille kolme osittain rinnakkaista historian tulkintaa riippuen siitä, kuka häntä kulloinkin arvioi.

Suurmies - maanpetturi

Laajemmin tunnettu on ollut ruotsalainen tulkinta. Se on aina ihmetellyt, kuinka köyhän ja alhaisen suomalaisen maalaisaatelin joukosta voi nousta niin nopeasti sellainen hallintomies sekä taiteen ja tieteen asiantuntija, kuin G. M. Armfelt. Hämmästyttävää on ruotsalaisille aina ollut, että tälle alle 30-vuotiaalle miehelle voitiin uskoa Ruotsin kansallisteatteria, Dramatenia, perustettaessa sen johtajan virka. Hänen taitonsa teatterin ohjaajana, näyttelijänä ja näytelmien kirjoittajana olivat kuitenkin niin vakuuttavat, ettei johtajan virkaa täytettäessä ollut edes vakavaa kilpailijaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Samoin Armfeltin palava innostus Ruotsin Akatemian perustamiseen korkeimmaksi tieteen ja taiteen tutkimus- ja kehitysyksiköksi yliopistojen yläpuolelle, johti samaan aikaan Akatemian perustamiseen. Armfeltin nimittäminen sen ensimmäiseksi akateemikoksi ja pian myös Akatemian kansleriksi, osoittaa hänen tieteellisen taitavuutensa ja lahjakkuutensa tason.

Ruotsalainen historiantutkimus tunnustaa myös hänen kykynsä taitavana sotilaana, diplomaattina ja erityisesti rauhanneuvottelijana. Kaikki tämä loi hänelle sen luottamuksen ja arvonannon, jonka hän saavutti kuningas Kustaa III:n lähimpänä miehenä ja neuvonantajana. Huomattavaa on, että hänen taitojaan käytettiin uudelleen vielä maanpakolaisuuden jälkeen arvostettuna diplomaattina, sotapäällikkönä ja uudelleen myös akateemikkona.

Mikä ruotsalaisten mielestä himmentää Armfeltin arvoa ja merkitystä on kuitenkin se, että hän oli Ruotsille maanpetturi. Kun hän näki synnyinmaansa lopullisesti ajautuneen irti Ruotsista ja sen vuosisataisesta hallinto- ja kulttuuriympäristöstä, hän katkaisi vahvat yhteytensä Ruotsiin, luopui arvostetuista viroistaan ja eduistaan ja siirtyi Suomeen.

Samalla hän päätti käyttää kaiken vaikutusvaltansa ja tarmonsa oman isänmaansa parhaaksi, sen nyt taistellessa oikeuksistaan osana Venäjän valtakuntaa. Maineestaan tarkkana Armfelt puolusti kunniaansa siirtyessään sillä, ettei hän ollut vannonut uskollisuutta Ruotsin uudelle kuninkaalle, kuten edellisille.

Loistava Armfelt

Toinen hyvin yleinen historiantulkinta näkee Armfeltissä vain aikakautensa aatelin romanttisen ja loistavan edustajan. Parhaillaan Mustion linnassa esillä oleva kustavilaista aikakautta Suomen näkökulmasta esille tuova näyttely kertoo Armfeltin olleen komea, ryhdikäs, nopeaälyinen ja muistiltaan ilmiömäinen maailmanmies, jolla oli niin komea ja tuuhea tukka, ettei hänen tarvinnut ollenkaan käyttää tuohon aikaan niin tärkeää peruukkia.

Aikalaisen lausuntona on myös tunnettu keisarinna Katariina Suuren arvio Armfeltistä: "Hän on mies, jolla on Apollon kasvot, kauniit ja puhdaspiirteiset kirkkaan sinisine silmineen." Lähes kaikki hänestä kirjoitettu kirjallisuus kuvaa hänet valloittavana persoonana, jolla oli maailman hienoimpiin hoveihin kelpaavat käytöstavat.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Erityisesti se, että hän olemuksellaan hurmasi kaikki kauniit naiset, mikä johti lukuisiin lemmenseikkailuihin, teki hänestä viktoriaanisena aikana moraalisesti tuomittavan ja kevytkenkäisen viettelijän, jonka katsottiin melkein mitätöivän hänen valtiomiestekonsa ja taiteelliset sekä tieteelliset ansionsa. Nykypäivän medialle Armfelt olisi ollut oikea makupala.

Tämä historiantulkinta ei kuitenkaan ymmärrä Armfeltiä aikakautensa ihmisenä, vaan irrottaa hänen kustavilaisen ja valistuksen ajan elämänympäristön kehyksistä ja moraalinormeista.

Esimerkkinä voisi mainita, että kun Frej Lindqvist tunnetussa näytelmässään Armfelt - aikakautensa lapsi , kuvasi valistuksen ja romantiikan ajan maailmaa sekä kustavilaisen aikakauden kommunikointia, jossa teatteri ja politiikka kulkivat käsi kädessä kuin toisiinsa sulautuen, oli nykyisen realistisen ajan ihmisen vaikea samaistua sen ajan henkeen ja sitä ymmärtää. Siksi tämä historiantulkinta tekee usein vääryyttä Armfeltille nähdessään hänet vain kevyenä aikakautensa lapsena, loistavana persoonana, eikä syvästi vaikuttaneena valtio- ja tiedemiehenä.

Suomalainen suurmies

Kolmas ja kokonaisvaltaisempi historiantulkinta on se suomalainen näkemys, joka arvostaa Armfeltin ratkaisevaa osuutta kuningas Kustaa III:n hallinnossa ja erityisesti Ruotsi-Suomen kulttuuri- ja tiede-elämän nopeassa edistymisessä. Samalla se näkee Armfeltin elämäntyön suurimman arvon hänen elämänsä viimeisinä vuosina Suomen edustajana Venäjällä erityisesti hänen johdonmukaisessa ja menestyksellisessä toiminnassaan Suomen autonomian tunnustamiseksi, Suomen aikaisemman yhteiskunnallisen vapauden ja lakien säilyttämiseksi ja ns. Vanhan Suomen liittämiseksi muun Suomen yhteyteen.

Yhtenä tärkeimpänä tekona historiantutkimus pitää Armfeltin rohkeaa ja määrätietoista työtä Vanhan Suomen liittämisessä muun Suomen yhteyteen. Tuon Venäjään liitetyn alueen eli Viipurin läänin raja kulki tuolloin nykyisestä Kotkasta Kymijokea lähelle Heinolaa ja sieltä Savonlinnaan ja sisälsi myös Karjalan lisäksi Kymenlaakson ja osan Savoa.

Armfelt otti yhdistämisasian esille jo ensi tapaamisella keisari Aleksanteri I:n kanssa keväällä 1811. Armfelt sai valmiiksi yhdistämistä koskevan muistion marraskuussa 1811, jolloin se esitettiin Venäjän valtakunnanneuvostolle, johon myös Armfelt oli nimitetty.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tutkijat ovat ihmetelleet aina diplomaattisen Armfeltin suoraa kielenkäyttöä muistiossa, jossa hän kuvaa Vanhan Suomen oloja synkin värein. Hän sanoo, että vapaista miehistä oli tullut lääninherrojen omaisuutta, joka siirtyi maata myytäessä sen mukana uusille omistajille.

Orjuudesta erotti läänissä vain se, ettei ihmisiä voitu myydä yksittäin. Ahkerista ja lakia kunnioittavista talonpojista oli sen takia tullut uppiniskaisia ja epätoivoisia. Läänissä oikeus oli lahjottavissa, tuomarit olivat kehnoja ja sortivat. Rikkaat metsät oli tuhottu ja köyhyys ja kurjuus olivat yleisiä.

Tämän alueen elvyttämiseksi Armfelt ehdotti, että Suomen ja Venäjän raja siirrettäisiin entiselle paikalleen Rajajoelle ja Laatokkaan. Samalla olisi taattava lailla läänin asukkaille samat lait ja perustuslailliset oikeudet kuin muualla Suomessa.

Armfeltin rohkea pyyntö oli, että paikalliset venäläiset virkamiehet tuli heti erottaa ja siviilikuvernöörin tilalle nimittää suomalainen maaherra. Läänin hallinto tuli järjestää muiden Suomen läänien tapaan. Maaherran nimitettäväksi jäisi maanmittaus ja asiallinen verotus. Samalla Armfelt ehdotti hovioikeuden ja piispanistuimen perustamista Viipuriin. Ne olivat ainoat jotka eivät hänen ehdotuksistaan sillä kertaa toteutuneet, vaan lääni jäi Turun hovioikeuden ja Porvoon hiippakunnan alaisuuteen.

Muun Suomen yhteiskuntajärjestyksen palauttaminen Vanhaan Suomeen loukkasi ennen kaikkea sen etuoikeutettujen luokkien asemaa. Venäläisten virkamiesten vaihtamista suomalaisiin ja lääninherrojen vallan rajoittamista talonpoikiin vastustettiin ja aiheutti monet valitukset Pietarin korkeille virkamiehille.

Kun uudistuksia myös siellä ryhdyttiin vastustamaan, Armfelt ryhtyi moittimaan venäläisiä ministereitä kovin sanoin: "Jumala varjele, minkälaisen roskajoukon kanssa keisari joutuu tekemisiin. Taitamattomuus, ymmärtämättömyys ja vastenmielisyys kaikkea sellaista kohtaan, mikä ei ole venäläistä, saa heidät vastustamaan oikeaa ja hyvää."

Armfeltin into ja rohkeat puheet herättivät pelkoa ja arvostelua myös omissa maamiehissä, jopa lähimmissä ystävissä, vanhoissa kustaviaaneissa Johan Fredrik Aminoffissa , Johan Albrekt Ehrenströmissä ja Robert Henrik Rehbinderissä . Pelättiin, että Armfeltin Pietarin herrojen ankara arvostelu vahingoittaisi Suomen ja myös hänen omaa asemaansa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Myös koko yhdistymishanke herätti isänmaallisissakin suomalaisissa epäilyksiä. Erityisesti Rehbinder, hänkin, kuten Armfelt, Tarvasjoen Juvalla lapsuutensa viettänyt tuleva ministerivaltiosihteeri, sanoi, että Viipurin läänistä tulee se kivi, johon Suomen riippumattomuus kariutuu.

Vielä kymmenen vuotta Armfeltin kuoleman jälkeen 1824 Rehbinder ehdotti keisarille, että olisi järkevää Pietarin läheisyyden takia, että osa Viipurin läänin kihlakunnista palautettaisiin Venäjän yhteyteen. Keisari ei kuitenkaan tähän suostunut. Tämä osoittaa, että huolimatta Venäjän korkeisiin virkamiehiin kohdistamasta purevastakin arvostelusta, Armfelt säilytti vielä kuoleman jälkeenkin keisarin suosion.

Tätä hänen työtään ja saavutuksiaan Suomen asiain komitean puheenjohtajana ja kenraalikuvernöörinä on viime aikoina rinnastettu suurimmaksi suomalaiseksi valittuun C. G. Mannerheimiin , vaikka historiallinen vertailu ei ole mahdollista.

Rinnastuksen oikeuttaa se, että Mannerheimillä oli keskeinen rooli Suomen itsenäistyessä ja toisen maailmansodan ja siitä irtaantumisen vuosina. Armfeltillä taas oli yhtä ratkaiseva tehtävä Suomen autonomian syntyvaiheessa ja sen muotoutumisessa suomalaiseksi länsimaiseksi yhteiskunnaksi. Molempia voidaan sanoa Suomen perustajiksi, olkoonkin että Armfelt oli omana aikanaan suurempi eurooppalainen kuuluisuus kuin Mannerheim omanaan.

Kuin testamenttina ja arviona itsestään on jälkipolville säilynyt G.M. Armfeltin kirje vapaaherra C.E. Mannerheimille , jota kirjoittaessaan hän kesken kirjoittamisen kuoli Tsarskoje Selossa 11.8.1814:

"Keisarin jalomielinen suosiollisuus Suomen suhteen on ollut näitten tuskien täyttämien viime päivieni ainoa lohtu. Kuoleman odotushuoneessa toivon synnyinmaani valtiollisessa aamunkoitossa, että jälkimaailma osaisi hoitaa tämän pienen mutta suunnattoman rakkaan maan asiat vielä monin verroin paremmin kuin minä olen vähäpätöisyydessäni yrittänyt. Elinvoimieni päivinä olen parhaani koittanut. Ehkä ehdin vielä rukoilla asian puolesta."

Kirjoittaja on tarvasjokelainen kotiseutuneuvos. KALERVO MÄKINEN

TS/Tuula Heinil¿
TS/Tuula Heinil¿
TS/Jane Iltanen<br />Gustaf Mauritz Armfelt loistonsa päivinä. Muotokuva kuuluu Wiurilan kartanolle.
TS/Jane Iltanen
Gustaf Mauritz Armfelt loistonsa päivinä. Muotokuva kuuluu Wiurilan kartanolle.

Luitko jo nämä?