Pohjois-Korean ydinkoe on uusin haaste kansainväliselle yhteisölle, sekä muille valtioille että kaikille ihmisille. Seuraava haastaja voi olla Iran. Molempien maiden käyttäytyminen, ei vain ydinase, on pelottava ilmiö. Molemmat puhuvat muun maailman suuntaan uhkaavin äänenpainoin.
Itse ydinaseet eivät näytäkään olevan perussyy nimetä joku valtio "roistovaltioksi" - tai lainsuojattomaksi valtioksi. Onhan ydinaseita monella muullakin valtiolla, ja niistä yksi - nimittäin Yhdysvallat - on käyttänyt kahta (atomi)pommia sodassa viattomia siviilejä vastaan. Vanhojen ydinasevaltojen - Yhdysvallat, Venäjä, Iso-Britannia ja Ranska - rinnalla on jo monia muita: Kiina, Israel, Pakistan, Intia. Ruotsikin valmisteli ydinasetta, mutta lopetti yrityksen aikaisessa vaiheessa. Etelä-Afrikka kehitti ydinaseen, mutta luopui siitä vapaaehtoisesti.
Rauhaa turvaavat ja uhkaavat ydinaseet
Elämme kuitenkin maailmassa, jossa joidenkin valtioiden ydinaseet ovat "vaarattomia" ja jopa hyväksyttäviä. Mutta eräiden toisten maiden ydinaseet, niin vähän kuin niitä todellisuudessa onkin, ovat vakava uhka koko ihmiskunnalle. Ensin mainitut hyväntahtoiset ydinasevallat toimivat maailmanrauhan ja koko kansainvälisen yhteisön puolesta. Jälkimmäiset, roistovaltiot, puolestaan toimivat niitä vastaan.
Asiat voivat olla juuri näin. Voihan toki olla, että jotkut ydinaseet turvaavat rauhan ja jotkut toiset ydinaseet sitä uhkaavat. Jos joku näin asian näkee, hänellä on varmasti näkemykselleen hyvät perusteet. Enkä noita perusteita sen kummemmin epäile.
Silti väitän, että tämä on pohjimmiltaan tulkintakysymys. Sosiaaliset, siis yhteiskunnalliset ilmiöt, eivät ole taivaankappaleiden tai fyysisten esineiden tapaan tosiasioita, vaan aina tulkinnan kohteita. Sosiaaliset ilmiöt eivät ole faktoja, vaan ilmiöitä, joille annetaan sosiaalisia merkityksiä. Ja monet noista sosiaalisista merkityksistä ovat poliittisia. Tulkinnan ja merkityksenannon kautta muodostuu kuvamme maailmasta.
Esimerkiksi ydinaseiden kehittämisen pääpaino ei ole yksinomaan horisontaalisessa ydinaseiden leviämisessä - mikä on todella huolestuttava ilmiö, liittyy ydinasekerhoon mikä maa tahansa - vaan niin sanotussa vertikaalisessa leviämisessä. Toisin sanoen siinä, että ydinaseita kehitetään tehokkaimmin ja nopeimmin vanhoissa ydinasemaissa, erityisesti Yhdysvalloissa. Kehitystyön pääpaino näyttäisi olevan taktisissa ydinräjähteissä, taistelukentän aseissa.
Valitettavasti on niin, että noita taistelukentän aseita myös käytetään paljon todennäköisemmin kuin joukkotuhoon tarkoitettuja ydinräjähteitä. Toki todennäköisyys on varsin pieni, enää ei näe johtavien sotilas- tai siviiliasiantuntijoiden vakavissaan puhuvan siitä, kuinka taistelukentällä olevat sotilaat odottavat bunkkereissaan taistelukentän ydinaseiden räjähdysten menevän ohi hyökätäkseen pyssyt tanassa jäljelle jääneiden vihollisten niskaan tavanomaisen tykistökeskityksen jälkeen.
Uhkaavuus pommin ja retoriikan avulla
On myös syytä sanoa, että "roistovaltioistakaan" puhuttaessa tulkinnat ja merkitykset eivät ole koskaan satunnaisia tai keksittyjä. Kyllä ne perustuvat havaittavissa oleviin ilmiöihin ja esimerkiksi valtioiden käyttäytymiseen. Vain sellainen valtio ymmärretään uhkaavaksi, jolla on sekä aseellista voimaa että ennen muuta tahtoa ja halua (aikomusta) niiden käyttämiseen.
Esimerkiksi Pohjois-Korean tapaus osoittaa, että uhkaavuus perustuu sekä aseelliseen voimaan (ydinpommiin) että sen käyttöä koskevaan uhkaavaan retoriikkaan.
Pohjois-Korea jos kukaan on tietoisesti hankkinut itselleen "roistovaltion" leiman. Iran pyrkii siihen ilmeisesti vain retoriikan avulla, kuten teki myös Saddam Husseinin Irak. Libya taas puolestaan hankki itselleen "roistovaltion" maineen tukemalla terrorismia ja jopa syyllistymällä siihen itsekin.
Tässä ei ole tarpeen keskustella siitä, onko "roistovaltion" käsite oikea ja oikeutettu. Tai siitä, mihin valtioon sitä lopulta olisi paras soveltaa. Paljon mielenkiintoisempaa on havaita, että "roistovaltiot" kuten sellaiseksi syytetty Pohjois-Korea eivät muodosta pelkkää sotilaallista uhkaa - ei ainakaan kovin suuressa mittakaavassa ydinaseestaan huolimatta - eivätkä ansaitse "roistovaltion" nimeä pelkästään tästä syystä. Ollakseen roisto tai lainsuojaton on rikottava jotakin lakia.
"Roistovaltiot" vahvistavat kansainvälistä yhteisöä
Kansainvälisessä politiikassa lain käsite on varsin väljä. Sillä voidaan toki tarkoittaa kansainvälistä oikeutta tai kansainvälistä lakia, siis nimenomaan kansainvälisiä sopimuksia. Pohjois-Korea rikkoo sopimusta ydinaseiden leviämisen estämisestä, vaikka ei ole sitä allekirjoittanutkaan.
Mutta kansainvälinen kanssakäyminen perustuu kirjoitetun lain ja sopimusten lisäksi myös muihin sääntöihin, normeihin ja tapoihin, joita valtiot pyrkivät keskenään noudattamaan. Itse asiassa valtioidenvälinen kanssakäyminen perustuu hyvin laajaan ja monimutkaiseen normiverkostoon. Hyvin usein käytetty sanapari "kansainvälinen yhteisö" viittaa juuri tuohon normiverkostoon. Valtiot ovat ottaneet itselleen oikeuden edustaa ja tulkita tuota normiverkostoa, esiintyä kansainvälisen yhteisön nimissä. Mutta myös kaikki ihmiset kuuluvat tuohon yhteisöön: sopimusten, normien ja yhteisten arvojen kunnioittaminen ei ole tarpeellista vain valtioiden vaan myös ihmisten kannalta.
Silloin kun Pohjois-Korean tai muun "roistovaltion" katsotaan toimivan kansainvälistä yhteisöä vastaan, halutaan sanoa, että tuo valtio toimii vastoin yleisesti hyväksyttyjä tapoja ja normeja. "Roistovaltio" uhkaa siten sitä järjestyksen perustaa, johon sekä valtioiden toiminta että ihmisten yhteisöllinen elämä perustuu.
Joku tietenkin voisi sanoa, että myös monet muut kuin Pohjois-Korea rikkoo monia kansainvälisen yhteisön normeja ja sääntöjä. Esimerkiksi Yhdysvallat toimii kansainvälisen oikeuden vastaisesti kiduttamalla vihollistaistelijoita ja pitämällä heitä ilman oikeudenkäyntiä Guantanamon vankileirillä. Israel rikkoi normeja Libanonin sotaretkellään - kuten toki teki sen vastustajakin. Venäjän kansanmurhapolitiikka Tshetsheniassa ei sekään ole yleisesti hyväksyttyä toimintaa.
Tärkeintä onkin havaita se, että puhe "roistovaltioista" on vain jäävuoren huippu. Se todistaa näyttävimmin yhteisen normi- ja sääntöperustan olemassaolon aikamme kansainvälisessä järjestelmässä. Tuo perusta on edelleen heiveröinen, mutta sen voima kasvaa koko ajan. Joka kerta kun mainitaan termi "roistovaltio", joudutaan käymään keskustelua yhdessäolon ja yhdessäelon periaatteista.
Tahtomattaan "roistovaltiot" saavat siis aikaan hyvää, tosin hyvin epäsuoralla tavalla. Sääntöjen ja normien rikkomista ei pidemmän päälle voida hyväksyä kenenkään kohdalla.
YK:n painoarvo vahvistuu
Yllättävää kyllä, maailma on palaamassa siihen, missä oltiin toisen maailmansodan päättyessä. Silloin luotiin Yhdistyneet kansakunnat. Ja sen luojista tärkein oli Yhdysvallat. YK toi kansainvälisen politiikan kieleen yhteisöllisen sanaston, ja tuo sanasto vaati valtioita rajoittamaan omaa toimintaansa maailmanyhteisön etujen mukaisesti.
Myös Yhdysvallat oli valmis maailmansodan ainoana todellisena voittajavaltiona säätelemään omaa toimintaansa, se ei lähtenyt rajoittamattoman maailmanvaltion tielle - mihin sillä olisi ollut mahdollisuus. Irakin sodan aikana presidentti George W. Bushin hallinto oli valmis pyyhkimään YK:lla pöytää, mutta on joutunut havaitsemaan, että se ei lopulta onnistu.
Kirjoittaja on Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori.
VILHO HARLE
