Lahden EU-huippukokous tuskin pystyi sysäämään Eurooppaa eteenpäin innovoinnin tiellä. Olisi niin ikään ihme, jos Suomi pystyisi "auttamaan Eurooppaa kehittymään maailman johtavaksi tietoyhteiskunnaksi", kuten komissaarit Olli Rehn ja Janez Potconik toivoivat brysseliläiseen ylätyyliin viime heinäkuisessa yhteiskolumnissaan.
Jyväskylässä viime kesänä kokoontunut joukko EU-ministereitä yhtyi Jorma Ollilan ja Esko Ahon mantraan, että nykymenolla Euroopasta ei tule maailman kilpailukykyisintä aluetta ainakaan vuoteen 2010 mennessä. He totesivat, että aikaa EU:n ryhdistäytymiseen on enää vähän, ja että tosi toimiin olisi ryhdyttävä Suomen puheenjohtajuuskaudella.
Kun tavanomainen suomalainen tai EU-eliitti kokoontuu pohtimaan globalisaation ja Aasian haasteita, mukana näkee ani harvoin nuoria kansainvälistyneitä yrittäjiä à la Habbo. Todellisten yrittäjien osallistuminen näihin uutta tahtotilaa rummuttaviin sotatansseihin toisi mukanaan käytännön tietämystä siitä, mitä globaalitalouden uusissa kilpailuasetelmissa todella tapahtuu.
Perinteinen suomalainen seminaarijoukko ja sen tuottamat selvitykset vierastavat myös kulttuurien välistä viestintää ja kansainvälistä sosiaalista verkostoitumista. Niin ikään kaihdetaan ennakkoluulotonta suhdetta taiteellisuuteen ja luovaan irrotteluun.
Monikulttuurisuus ei ole mahtunut suomalaiseen globaalistrategiaan. Se lepää edelleenkin suurelta osin välineellisen vientikaupan tasolla. Jyväskylän yliopiston kansainvälisestikin merkittävä kulttuurien välisen viestinnän opetus ei ole vielä ulottunut perinteisiin vientiseminaareihin.
Jäykät asenteet ovat olleet syynä myös nihkeässä suhtautumisessa ajatukseen innovaatioyliopistosta. Lordin hullu luovuus on syntynyt ajan merkkien rohkeasta tulkinnasta, kaukana kansainvälistymisseminaarien perinnekulttuurista.
Verkostoitumiskulttuuri
Seminaareissa hoetaan myös väellä ja voimalla kysymystä, onko Suomesta investointikohteeksi. Kaipa Suomesta on investointikohteeksi, mutta nykyisellä verkostoitumiskulttuurilla veräjiemme taakse ei pitkiä jonoja synny.
Me kykenemme rakentamaan erinomaisia verkostoja ja yritysklustereita Suomen sisällä. Niiden verkottaminen maamme ulkopuolelle ei ole kuitenkaan merkittävästi onnistunut, vaikka polvikin on vaihtunut. Investointien ja lahjakkuuksien houkuttelemiseksi meillä ei ole aktiivista, valikoivaa hakua.
Tietäjien ja takojien maassa on aina riittänyt innovatiivisuutta. Sen tuottoisa vieminen rajojemme ulkopuolelle on sen sijaan takkuuntunut monestakin syystä. Näitäkin on toistettu viime vuosina mantran lailla. Vähemmälle huomiolle on jäänyt kansainvälisten henkilöverkostojen heikkous.
Uuden globaalitalouden kilpailuympäristö vaatii sosiaalista verkostoitumista, uimista kansainvälisiin kumppanuus- ja vaikuttajaverkostoihin. Suomalaisten kansainvälisen sosiaalisen osaamisen ja teknologisen osaamisen välillä on edelleenkin melkoinen ero.
Globaalin verkostoitumisemme ja osallistumattomuutemme viime vuosien historia on masentava.
Kun OECD aloitti järjestelmällisen vuoropuhelun ja yhteistyön nousevien Itä-Aasian talouksien kanssa vuonna 1989, suomalaisia ei eri puolilla maailmaa järjestetyissä kokouksissa näkynyt. Kiinnostus Suomessa oli lähes olematon myös silloin kun OECD aloitti Kiina-yhteistyön kokoukset vuonna 1991.
Itselleni Helsingin asenne oli turhauttava, koska toimin tuolloin maamme OECD-suurlähettiläänä. Tätä ennen, 1980-luvun lopulla, olin toiminut puheenjohtajana OECD-maiden pohjois-eteläryhmässä, joka oli aloitteentekijänä edellä mainitun vuoropuhelun aloittamiseksi "dynaamisten Aasian talouksien" kanssa.
Kun OECD aloitti 1990-luvun alussa konferenssien ja seminaarien sarjan globalisaation ja "IT-vallankumouksen" vaikutuksesta jäsenmaiden talouksiin ja yhteiskuntiin, mukana oli myös nuorta kansainvälistä yrityspolvea; ei kuitenkaan Suomesta. Johtavat erityisviranomaisemme sen sijaan olivat aktiivisia; ei kuitenkaan ulkoministeriö.
Kun OECD alkoi niin ikään 1990-luvun alussa järjestää pk-yritysten globaalistrategioita kehitteleviä kokouksia, suomalaiset pysyttelivät kotona.
Suomalaisten yritysten, tutkijoiden ja viranomaisten osallistuminen Maailman talousfoorumin järjestämiin Itä-Aasian, Kiinan tai Intian yrityshuippukokouksiin on ollut myös lähes olematonta. Oman kokemukseni mukaan nämä kokoukset ovat olleet viime aikoina verkostoitumisen kannalta aivan toista luokkaa kuin Asem-vetoiset yritysdialogit. Niissä ei ole ollut ainoastaan uuden polven yritysjohtajia, mutta myös ministeritason vaikuttajia ja merkittäviä tutkijoita. Verkostoitumisen lisäksi näiden kokousten sisällä pyörivien asiantuntijapaneelien tuottama tietous globaalitalouden ja Aasian tulevaisuuden menosuunnista on ollut korkeatasoista.
Sama koskee brittiläisen Wilton Parkin järjestämiä Itä-Aasian strategiakokouksia. Marraskuussa Wilton Park pohtii Kiinan innovaatiotalouden synnyttämää haastetta OECD-maille.
Ei ole ihme, että Kiina-ilmiön globaalissa verkostoitumis- ja investointikilvassa Suomi on jäänyt jälkeen samankokoisista länsimaista. Irlannissa on 40 000 kiinalaista, Unkarissa sama määrä. Ruotsissa kiinalaisia on 20 000, Suomessa tuskin kolmea tuhatta.
Suomen selviytymisstrategiat
Globalisaation ja Kiina-ilmiön selättämiseksi Suomessa on kirjoitettu samoja teemoja toistavia selviytymisstrategioita jo kymmenisen vuotta. Aina kun kanslioiden ja ministeriöiden joukko vaihtuu, tehdään uusi selvitys. Paras nykykehitystä ennakoiva esitys on edelleenkin VATT:in vuonna 1995 tekemä. Se pohjautuu ensi sijassa OECD:ssa esille tulleisiin näkemyksiin sekä globalisaatiokehityksestä että Aasian/ Tyynenmeren talouksien noususta.
Uutta ennakkoluulottomuutta vaativien selviytymisstrategioiden ongelmana on ollut myös luovuutta vesittävä sisäsyntyinen konsensushakuisuus ja viime kädessä poliittinen köydenveto. Lähes liikuttavan yksimielisyyden logiikka estää näkemästä uusia mahdollisuuksia.
Suomalaisessa kulttuurissa ainutlaatuinen globaalin verkostoitumisen ja innovaation veturi on ollut Nokia. Lukuisat alihankkijat ovat seuranneet sitä etenkin Kiinaan kuin hait laivaa. Siinä tapauksessa, että Nokia joutuu hylkäämään tällaisen yrityksen, sen on itsenäistyttävä. Tällöin se jää yksin armottoman kovan kiinalaisen kilpailuympäristön markkinoille, missä lähes kaikki maailman johtavat tuotemerkit ja yritykset ovat mukana.
Kaukana korkealentoisten puheitten ja kilpailuselvitysten uhosta suomalaiset innovatiiviset pienyritykset joutuvat usein puurtamaan omillaan. Ne ovat kuitenkin talouden dynamiikan todellisia ajureita, joita tarvitaan globalisaation haasteisiin vastattaessa. Mutta monelta puuttuu halu kasvaa, rohkeus yrittää ulkomailla. Jotkut pärjäävät maailmalla, mutta monien ponnistelut murtautua ulos kotipiiristä sortuvat riskipääoman puutteeseen.
Riskirahoitus on eurooppalaiseen tapaan heikkoa, ja sijoitusenkeleitä on harvassa. Kansainvälisille markkinoille meneminen vaatii usein nopeita rahoituspäätöksiä, joita vallitseva byrokratia ei välttämättä saa aikaan. Vaikka monet pankkimiehet ovat sitä mieltä, että uusia rahoituslaitoksia ei tarvita, ajatus innovaationpankin perustamisesta saattaa olla ainakin selvityksen arvoinen.
Keskinäisen kehun seminaareissa suomalaiset ovat todistelleet toisilleen ympäristöteknologiansa erinomaisuutta ja sen hyviä vientimahdollisuuksia. Suomella on todellakin huippuosaamista ympäristöteknologiassa, mutta jo vuosia kestäneistä yrityksistä huolimatta emme ole onnistuneet rakentamaan Kiinaan yhtään kokonaista alan laitosta tai saamaan aikaan merkittävää tutkimusyhteistyötä. Laitosviennissä olemme jääneet jälkeen pohjoismaista, jopa Italiasta. Puhumattakaan Saksan kaltaisesta EU-maasta, jolla on johtava asema Kiinan ympäristömarkkinoilla.
Kiinan uuden, 150 miljardin euron ympäristöohjelman markkinat olivat vihdoin tänä vuonna riittävä yllyke suomalaisen Kiina-vientiin suuntautuvan ympäristöklusterin perustamiseksi. KTM:n aloitteesta tarkoituksena on saada tämän FECC:n (Finnish Environmental Cluster for China) katon alle eri toimijat, kukin omilla teknologiamalleillaan.
Ennen näitä valtakunnallisia ponnistuksia eräät alueelliset kehitysyhtiöt ovat jo hakeutuneet omin avuin yhteistyöhön vastaavien ulkomaisten verkostojen kanssa. Jyväskylän Jykesin ja Kuopion Teknian yhteistyösopimukset Kiinassa ovat tästä hyviä esimerkkejä. Ne ovat alkaneet jo luoda pohjaa konkreettisille projekteille myös ympäristöteknologian laitosviennissä.
Suomesta on alkanut löytyä muiltakin aloilta mantrojen putkinäkökulman ulkopuolista luovaa toimintaa. Amerikkalainen
BusinessWeek listasi 09.10.2006 julkaistussa numerossaan 27 Euroopan ja Aasian johtavaa "poikkitieteellistä" muotoilulaitosta, jotka kouluttavat luovan talouden innovatiivisia yritysjohtajia. Helsingin IDBM (International Design Business Management Program) oli luettelossa sijalla 12. Kiinasta oli mukana kahden yliopiston vastaavat muotoiluohjelmat. Tämänkin alan johtavat opetusohjelmat on kehitetty Yhdysvalloissa.
Innovaatio ei ole aina teknologiahakuista. Se voi olla myös uusia, luovia organisaatiorakenteita ja yrityskulttuureita kehittävää - ja näiden kulttuureiden globaalia verkostoitumista. Tässä piilee ehkä vakavin haaste Suomelle maapalloistumisen ryöpytyksessä.
Kirjoittaja on Pariisissa asuva entinen suurlähettiläs ja journalisti.
PASI RUTANEN
