Suomen EU-jäsenyyden myötä eurooppaoikeus ja sen tärkein osatekijä EU-oikeus ovat edenneet suurin harppauksin sekä oikeustieteellisessä opetuksessa että tutkimuksessa. Alan suomenkielinen oppikirjatuotanto ja tieteellinen tuotanto ovat hyvällä mallilla. Rohkenen silti esittää joitakin henkilökohtaisia huomioita siitä, mihin suuntaan tutkimusta ja opetusta voisi kehittää ja mitä seikkoja eurooppaoikeuden tutkimuksessa kannattaisi korostaa.
Ensinnäkin on syytä korostaa eurooppaoikeuden laaja-alaisuutta ja monivivahteisuutta. Kyse ei ole vain Euroopan unionista. Euroopassa on useita, osin päällekkäisiä integraation "renkaita". Euroopan yhteistyö- ja turvallisuusjärjestö Etyj, Euroopan neuvosto ja YK:n Euroopan talouskomissio tuottavat koko Eurooppaa koskevia normeja, lähinnä kansainvälisiä sopimuksia ja suosituksia. EU:n sisällä tai siihen liittyen on useita alialueellisia järjestelyjä, kuten pohjoismainen yhteistyö, Itämeri-yhteistyö ja Benelux.
Integraation syvyys vaihtelee
Tarkastellessamme itse EU:ta havaitsemme, että integraation syvyys vaihtelee suuresti sekä asiallisesti että maantieteellisesti. Integraation syvyydessä on huomattavia eroja esimerkiksi EU:n ulkosuhteiden piirissä. Kansainvälistä kauppaa hoidetaan EU:n kannalta miltei liittovaltion tavoin. Turvallisuuspoliittiset kriisit, kuten entisen Jugoslavian ja Irakin sodat edustavat toista äärimmäisyyttä; mieleen tulee lähinnä määkivä lammaslauma.
Kansainvälinen ympäristöpolitiikka, kehitysyhteistyö ja ihmisoikeuksien edistäminen ja suojelu ovat esimerkkejä aloista, jotka sijoittuvat kahden ääripään välimaastoon. Libanonin sodan käsittely ja jälkihoito osoittanevat, että turvallisuuspolitiikankin alalla ollaan pikkuhiljaa pääsemässä hieman lähemmäksi EU-sopimuksen V osaston eli ns. toisen pilarin uljaita tavoitteita ja ainakin paperilla pitkälle meneviä velvoitteita.
Integraation syvyys vaihtelee myös maantieteellisesti. Varsinkin Isolla-Britannialla, Irlannilla ja Tanskalla on joissakin asioissa erityisasema. Tanska on ns. vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen kysymyksissä yhteisön oikeuden sääntelyn ulkopuolella.
Uudet jäsenmaat ovat siirtymäkauden aikana erinäisten poikkeusjärjestelyjen piirissä. Euroalue käsittää vielä tänään alle puolet EU:n jäsenmaista. Joihinkin maakuntiin, kuten Ahvenanmaahan, sovelletaan poikkeus- ja erityissäännöksiä. Ns. merentakaiset maat ja alueet edustavat suurta kirjoa. Toisaalta monet EU:n naapurimaat, etenkin Norja, Islanti ja Sveitsi, ovat "miltei" jäseniä monessa kysymyksessä ja Schengenin vapaan liikkuvuuden alueen täysjäseniä.
Perusnormit jatkuvassa muutostilassa
Tilannetta ei selkeytä se, että EU:n perusnormit ovat jatkuvassa muutostilassa. Alle 20 vuodessa perustamissopimuksia on muutettu merkittävästi neljä kertaa (yhtenäisyysasiakirja 1987 sekä Maastrichtin, Amsterdamin ja Nizzan sopimukset). Sen lisäksi laajentumiskierrokset ovat tuoneet mukanaan huomattavan määrän ainakin tilapäisiä muutoksia ja poikkeuksia. Uusi perustuslaki tuskin tulee voimaan sellaisenaan, mutta sen osia tullaan todennäköisesti ottamaan käyttöön sekä perustamissopimusten että käytäntöjen muutoksilla.
EU ei edellä mainituista ja muistakaan syistä ole mikään suljettu staattinen järjestelmä, vaan ulkomaailman ja sisäisen maailmansa kanssa jatkuvassa vuorovaikutuksessa oleva mosaiikki, pluralistinen ja hyytelömäinen ikiliikkuja ja ikimuuttuja.
Tämä kaikki merkitsee haasteita oikeustieteelliselle tutkimukselle ja opetukselle. EU:n pluralistiseen ja dynaamiseen luonteeseen ja sen maantieteelliseen heterogeenisyyteen tulisi minusta kiinnittää enemmän huomiota. Nämä EU:n erityispiirteet ovat tärkeä osa EU:n valtiosääntöoikeutta. Ne ovat siten tärkeä osa myös Suomen valtiosääntöoikeutta.
EU-oikeuden erityispiirteisiin kuuluu myös sen tavoitteellisuus ja ongelmakeskeisyys yhdistettyinä julkilausuttuun arvopohjaan. EU:ta on luonnehdittu postmoderniksi valtioksi. EU-oikeutta voidaan luonnehtia postmoderniksi oikeudeksi siinä mielessä, että siinä yleiset arvot ja periaatteet yhdistyvät konkreettisempiin tavoitteisiin ja ongelmiin ilman perinteisen oikeusjärjestelmän systematiikkaa. Kansainvälisen ja kansallisen sekä julkisen ja yksityisen väliset rajankäynnit häviävät tai ainakin hälventyvät.
EU-oikeuden järjestelmä poikkeaa monilta osin perinteisestä suomalaisesta systematiikasta. Tämä voi tietenkin merkitä haasteita - harmaita hiuksiakin - oikeustieteelliselle tutkimus- ja opetustoiminnalle. Voi toisaalta myös olla, että perinteistä systematiikkaa kannattaisi arvioida uudestaan EU-oikeudesta riippumattakin.
Perustuslakimme vanha jo syntyessään
En malta tässä yhteydessä olla puuttumatta erääseen keppihevoseeni eli Euroopan unionin asemaan Suomen perustuslaissa. Uudessa perustuslaissa Euroopan unionia käsitellään lähinnä vain 8 luvussa "kansainväliset suhteet" osana ulkopoliittista päätöksentekoa yleensä. Valtiojärjestyksen perusteita koskevassa 1 luvussa EU loistaa poissaolollaan.
Perustuslain antama kokonaiskuva jää siten harhaanjohtavaksi ja perustuslain voidaan sanoa olleen ajastaan jäljessä jo syntyessään. Sen valmistelussa ja säätämisessä unohtuivat kunnioitettujen presidenttiemme J.K. Paasikiven ja Urho Kaleva Kekkosen tokaisut: "tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku" (Paasikivi) ja "meidän on nähtävä maailma niin kuin se on" (Kekkonen).
Jos EU:n perustuslakisopimus tulisi voimaan, Suomen perustuslain tekstiä olisi viimeistään silloin syytä korjata. EU:n perustuslaki, kuten sanottu, tuskin tulee sellaisenaan voimaan, mutta oman perustuslakimme korjaamisen ei tarvitse olla siitä kiinni. Joka tapauksessa sopii toivoa, että valtiosääntöoikeuden opetuksessa annetaan oikea kuva Suomen valtiosäännöstä eikä jämähdetä perustuslain tekstiin.
Edellä sanottu ei tietenkään tarkoita sitä, että valtiosääntöoikeuden tutkimuksessa ja opetuksessa tulisi käsitellä vain EU:ta ja EU-oikeutta. Kyllä suomalainen lainsäädäntöprosessi ja ylimpien valtioelinten suhteet määräytyvät monessa asiassa EU:sta ja EU-oikeudesta riippumatta.
Ylipäätään ei pidä kuvitella, että kaikki olisi muuttunut eurooppaoikeudeksi. Ajatellaanpa esimerkiksi suomalaisten alioikeuksien jokapäiväistä toimintaa. Niissä rikos- ja siviilijuttuja hoidetaan liukuhihnalta ilman, että EU-oikeus pääsisi sanottavasti häiritsemään asioiden kulkua.
Toisaalta on korostettava, että EU-oikeuden alan laajeneminen näyttää jatkuvan. Ei monikaan olisi 20 vuotta sitten osannut ennustaa, että EU-oikeus tulee ulottumaan välittömään verotukseen, rikos- ja prosessioikeuteen, siviilioikeuden ydinalueisiin, maahantulo- ja ulkomaalaisoikeuteen tai maanpuolustukseen ja puolustushallintoon. EY-tuomioistuimen vuositilastossa vuodelta 2005 vireille tulleiden kanteiden tai ennakkoratkaisupyyntöjen suurimpiin ryhmiin kuuluvat "ympäristö ja kuluttajat", "verotus" ja "sosiaalipolitiikka".
Sisämarkkinat ja niihin liittyvät neljä taloudellista perusvapautta - eli EY-oikeuden perinteinen ydin - olivat tietenkin myös esillä mutta vähemmässä määrin. Uusia kokonaisuuksia ovat muun muassa "oikeus- ja sisäasiat", "ulkomaalaispolitiikka ja yhteinen turvallisuus" sekä "vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuva alue". Viimeksi mainittuihin sisältyy myös asioita, joilla on rikosoikeudellisia ulottuvuuksia.
EU-oikeudelta suojattuja aloja ei kohta löydy
EU-oikeuden vaikutus näihin oikeudenaloihin ja ongelmakokonaisuuksiin vaihtelee tietysti suuresti asiasta riippuen. Jos kehitys jatkuu nykytahtia, ei EU-oikeudelta "suojattuja" aloja kohta juurikaan enää löydy. Samalla on otettava huomioon, että kaikilla aloilla, joihin EU-oikeus iskee, suoraan sovellettaviksi tulevat valtiosääntöoikeudellisina periaatteina myös ns. yhteisön oikeuden yleiset periaatteet, perusoikeudet mukaan lukien.
Perusoikeuksien osalta ovat keskeisellä sijalla Euroopan ihmisoikeussopimus ja Strasbourgin ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö, muut kansainväliset ihmisoikeussopimukset, jäsenvaltioiden yhteiset valtiosääntöperiaatteet sekä vuonna 2000 hyväksytty EU:n perusoikeuskirja, johon EY-tuomioistuin viittasi ensimmäisen kerran tämän vuoden kesäkuussa antamassaan tuomiossa.
Kaiken tämän normimateriaalin jäsentäminen ja systematisointi sekä sen kriittinen arviointi edellyttää oikeustieteeltä lisäpanostusta. Mutta toisaalta ei pidä hyväksyä ikuisesti annettuna totuutena, että EU-oikeuden tulisi aina olla yksityiskohtaista ja kaikkiin asioihin ulottuvaa.
Oikeustieteellä on tärkeä tehtävä myös EU-normiston karsimis- ja siivoustalkoissa, joita toissijaisuusperiaatteen hengessä on käynnistetty komission aloitteesta. EU-lainsäädännön laatua on varaa parantaa huomattavasti.
Kirjoittaja on oikeustieteen tohtori ja EY-tuomioistuimen tuomari. Hän on aikaisemmin toiminut professorina Turun yliopistossa ja Åbo Akademissa sekä EU:n komission oikeudellisena pääneuvonantajana ja apulaispääjohtajana. Kirjoitus on lyhennelmä Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan Calonia-rakennuksen 20-vuotisjuhlilla 29.9. pidetystä esitelmästä.
ALLAN ROSAS
