Selvitys tukee ruuan alv-alea
Ruuan arvonlisäverokannan palauttaminen lähemmäs EU-maiden keskitasoa on ollut poliittisesti akuutti kysymys aina siitä asti, kun vero lamavuosina nostettiin nykyiseen 17 prosenttiin. Lupauksia kevennyksestä on kuultu usein ja varsinkin vaalien alla. Kuitenkin vasta nyt ratkaisujen pohjaksi on saatu tutkimuksellista tietoa veroalen käytännön vaikutuksista.
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen, Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen ja Turun yliopiston asiantuntijoiden työstämä selvitys on tuloksiltaan varsin yksiselitteinen. Sen mukaan elintarvikkeiden arvonlisäveron laskeminen viidellä prosenttiyksiköllä siirtyisi 80-prosenttisesti vähittäishintoihin. Pelko hyödyn valumisesta kaupan ja elintarvikeketjun katteisiin osoittautuu liioitelluksi.
Tutkijoiden viestit ovat kaikkiaan kovin positiivisia. Ruuan hinta halpenisi keskimäärin 3,4 prosenttia, kulutuskysyntä piristyisi hyödykkeestä riippuen 0,7-1,7 prosenttia ja uutta työtä syntyisi 6 200 henkilötyövuoden verran. Lähes ainoa miinus kirjataan valtion verotuloihin, jotka pienenisivät nettomääräisesti noin 300 miljoonaa euroa.
Näillä eväillä uudistuksen toteuttamisen luulisi olevan kaikille puolueille mieluisa läpihuutojuttu. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli ehdotti kuitenkin, että vasta seuraava hallitus ottaisi arvonlisäveron alentamisen ohjelmaansa. Jostakin syystä punamultakoalition into ei ole siihen riittänyt.
Hankkeessa kivistää arvatenkin sen tulonjakopoliittinen luonne. Tutkijaryhmän selvittämä 12 prosentin alv hyödyttäisi suhteellisesti eniten pienituloisia ja maataloustuottajia. Keskituloisille jo toteutetut tuloverotuksen kevennykset ovat olleet yhtä edullisia. Ilmankos Sdp:n entinen puheenjohtaja Paavo Lipponen on arvellut alv-alennuksen hyödyn kilahtavan alan teollisuuden voittoihin.
Mitenkään kiistaton alv-selvityksen ennustearvo ei tietenkään ole. Perustuuhan se lähinnä vertailuaineistoon välillisten verojen aiemmista muutoksista Suomessa ja muissa OECD-maissa. Olennaista on päivittäistavarakaupan kilpailu; mitä paremmin se toimii, sitä varmemmin alennus siirtyy odotetulla tavalla vähittäishintoihin.