Kunnat joutuvat vastaisuudessa houkuttelemaan rahalla palvelukseensa muutakin henkilöstöä kuin ylimpiä virkamiesjohtajia. Pääkaupunkiseudulla on jo käynnistynyt palkkakilpailu hoitoalan ammattilaisista. Pelin säännöt ovat selkeän markkinaehtoiset: eniten maksetaan niille, joista on eniten pulaa.
Uutiset kunnan- ja kaupunginjohtajien virkasuhteiden huippueduista ovat viime vuosilta tuttuja. Väen ikääntyessä ja siirtyessä sankoin joukoin eläkkeelle kuntien henkilöstörakenne on kuitenkin muuttumassa niin, että taloudellisia porkkanoita täytyy tarjota myös hierarkian alemmilla tasoilla.
Sairaanhoitajat saavat Espoossa syyskuun alusta 70 euron ja sosiaalityöntekijät 60 euron palkankorotuksen (HS 29.8.). Myös Vantaalla on päätetty sopimuskorotuksia tuntuvammista palkanlisistä samoille ammattiryhmille.
Pääkaupungin päättäjiä naapurien menettely huolestuttaa. Näihin asti kirjoittamaton laki on ollut, ettei palkoilla kilpailla. Nyt tilanne uhkaa repeytyä avoimeksi huutokaupaksi, jossa jo ennestään 30-100 euroa heikompia hoitotehtävien peruspalkkoja maksava Helsinki jää yhä pahemmin alakynteen.
Palkkakilvan päänavaajiksi ovat nousemassa ammattiryhmät, joiden ansiotasoa on pidetty koulutuksen ja tehtävien vaativuus huomioonottaen varsin alimitoitettuna. Kuntatyönantajan kukkaronnyörejä ei höllennä nytkään näiden muuttujien uudelleen arviointi, vaan raadollinen tosiasia, että sosiaalityöntekijöistä ja sairaanhoitajista on pääkaupunkiseudulla kiljuva pula.
Samaa logiikkaa noudattaen voi povata, että seuraavaksi kunnat joutuvat kaivamaan kuvettaan perus- ja lähihoitajien sekä lastensuojelun, vanhustenhoidon ja vammaispalvelun ammattilaisten rekrytoimiseksi. Eikä kaukana ole aika, kun opettajille luvataan kilpaa reippaita kunta-, koulu- ja tehtäväkohtaisia palkanlisiä, kuten OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi on jo ehtinyt suosittaa.
Markkinaehtoisen palkkakilpailun leviäminen yksityisiltä aloilta julkiselle on kova pala etenkin kunnille, joiden talouskunto ei tahdo riittää edes nykyisten työnantajavastuiden kantamiseen. Toisaalta mitenkään yllätyksenä tilanne ei voi kuntapäättäjille tulla, jos he ovat viime vuosina vähääkään seuranneet väestö-, koulutus- ja työvoimatilastojen viisareita.
Viimeistään nyt kuntien pitäisi pystyä ratkaisuihin, jotka vahvistavat monipuolisesti niiden vetovoimaa työantajina. Suomalaiset ammattiin katsomatta arvostavat edelleen esimerkiksi kohtuuhintaisia asuntoja sekä viihtyisiä, turvattuja ja haasteellisia työsuhteita enemmän kuin silkkaa rahapalkkaa.
