Yksittäisistä Israelin kommandoiskuista ja jatkuvista ylilennoista huolimatta Libanonin kaksi viikkoa sitten voimaan astunut tulitauko on pitänyt paremmin kuin ehkä varsinaisten sotatoimien loputtua uskallettiin odottaa.
Samalla alkaa yhä selvemmin vaikuttaa siltä, että koko sota oli virhelaskelmien summa. Hizbollah-johtaja Hassan Nasrallah myönsi sunnuntaina, ettei hän missään tapauksessa olisi määrännyt israelilaissotilaiden sieppausta, jos olisi aavistanut, että Israel käyttää sitä syynä sodan aloittamiseen.
Israelin pääministeri Ehud Olmert ei ole myöntänyt tehneensä virhettä antaessaan hyökkäyskäskyn, mutta saattaa silti katua tekoaan. Olmertin suosio romahti, kun kävi selväksi, ettei sodan päämäärää eli Hizbollahin tuhoamista saavuteta. Israelilaisten silmissä Olmert on menettänyt poliittisen uskottavuutensa. Ariel Sharonin suuriin saappaisiin astunut pääministeri kuvitteli pönkittävänsä asemaansa menestyksellisellä sodalla, mutta panikin sen sijaan koko poliittisen uransa vaakalaudalle.
Sotaa ei saa kuitenkaan enää sotimattomaksi. Nyt on tärkeintä pitää huolta siitä, että hauras tulitauko kestää ja että rauha saadaan vakiinnutettua. Suuri vastuu tästä lankeaa YK:n pääsihteerille Kofi Annanille. Hän saapui maanantaina Beirutiin tapaamaan pääministeri Fuad Senioraa ja hallituksen muita ministereitä. Annanin tehtävänä on korostaa Libanonin hallitukselle raja-alueen valvonnan tärkeyttä aseiden salakuljetuksen estämiseksi.
Hyvän pohjan Annanin vierailulle rakensi EU:n ulkoministerien perjantaina aikaansaama päätös noin 7 000 rauhanturvaajan lähettämisestä Libanoniin. Epäröintiä sotilaitaan lähettämässä olevien hallitusten keskuudessa aiheuttaa tehtävän toimeksianto ja voimankäytön valtuudet, jotka ovat edelleen jonkin verran epäselviä.
Suomi tekee lopullisen päätöksensä rauhanturvaajien lähettämisestä sen jälkeen kun eduskunta on saanut syyskuun alkupäivinä selonteon hallitukselta. Eduskunnan vastauksen jälkeen hallitus tekee esityksen ja presidentti päätöksen joukkojen lähettämisestä. Suomi on ollut varsin varovainen pohtiessaan osallistumista Libanon-operaatioon. Tämä on täysin aiheellista, sillä tilanne Etelä-Libanonissa on edelleen räjähdysherkkä.
Päivä päivältä usko rauhan vakiintumiseen kuitenkin kasvaa. Sotaa pakoon lähteneet libanonilaiset palailevat koteihinsa tai niiden raunioille ja jälleenrakentamista aloitellaan. Hizbollah on käyttäytynyt tulitauon jälkeen maltillisesti, joskin muistuttaa, että suuri osa sen asearsenaalista on edelleen jäljellä. Israel puolestaan on uppoutunut keskinäiseen kinasteluun siitä, kuka on syyllinen huonosti sujuneeseen sotaan.
Tässä vaiheessa tarvittaisiin nopeasti uusia edistysaskeleita, jotta rauhankehitys ei jumiutuisi vaan muuttuisi peruuttamattomaksi. Tällaisia olisivat esimerkiksi sotavankien vaihto, Libanonin saarron lopettaminen ja päätös kiistellyn Shebaan alueen luovuttamisesta Libanonille.
