Harvoin hallitus on päässyt kokoamaan vaalikautensa viimeistä budjettia yhtä suotuisissa suhdanteissa kuin Matti Vanhasen punamultakoalitio. Valtion tulojen ja kansantalouden vahvaa kasvua selittävät kuitenkin enemmän kansainväliset kuin kotoiset syyt. Se päätöksentekijöiden tulisi pitää mielessä, kun vaalien jälkeen ryhdytään linjaamaan lähivuosien talouspolitiikkaa.
Valtiovarainministeriö ennakoi alkukesällä, että bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 3,9 prosenttia. Nyttemmin arvio on osoittautunut liian vaatimattomaksi. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla väläytti juuri budjettiriihen alla neljällä tai jopa viitosella alkavaa prosenttilukua. Myös ensi vuoden kasvuennustetta päästään rukkaamaan kolmesta prosentista ylöspäin.
Sanotaan, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tämänkertaisesta budjettiriihestä voisi väittää, että ajoissa sovittu on vieläkin enemmän. Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma veti talousarvion valmistelua kuin hyvin harjoiteltua näytelmää, jossa roolitus ja vuorosanat ovat prikulleen kohdallaan.
Vaalivuoden talousarvioksi Heinäluoman kakkonen pysyi hyvin raameissaan. Hallituksen käsittelyssä budjetin loppusumma paisui 400 miljoonalla 40,5 miljardiin euroon. Liikkumavara käytettiin perinteisiin tie-, rata- ja väylähankkeisiin, jotka ovat maukkaita pisteiden keruueväitä kevättalven vaalikentillä.
Kokoomukselta hallitus vetäisi mattoa jalkojen alta korottamalla 5 prosenttia eli 42 miljoonalla eurolla tutkimuksen ja tuotekehittelyn määrärahoja. Oppositiojohtaja Jyrki Katainen ehti jo kritisoida budjettiesitystä ankarasti osaamispainotuksen puutteesta. Tosin Kataisen vaatimiin satojen miljoonien eurojen satsauksiin verrattuna tehty lisäys on maailmanlopun pyyn kokoa.
Hallituksen käärimä köyhyyspaketti kutistui sekin vaatimattomammaksi kuin kokkapuheiden perusteella olisi odottanut. Heinäluoman mainostama "pari piirua ihmisen suuntaan" -ele tuo eläkeläisten asumistukeen, yksinhuoltajien elatustukeen ja monilapsisten perheiden kotihoidon tukeen muutaman lisäkolikon.
Runsaan 80 miljoonan euron potti valtion ja kuntien rahaa sirotellaan kosmeettisin vedoin lähinnä sinne, missä sille saadaan uurnilla paras vaste. Kokonaisvaltaista sosiaalipoliittista analyysiä ratkaisun takaa on turha etsiä. Näin siitä huolimatta, että tutkittua tietoa aineellisen puutteen pahiten vaivaamista ryhmistä eli pitkäaikaistyöttömistä ja köyhimmistä lapsiperheistä olisi yllin kyllin tarjolla.
Köyhyyspakettia vaivaa sama visionäärisyyden puute kuin itseensä tyytyväisen hallituksen harjoittamaa talous-, työllisyys- ja asuntopolitiikkaa. Rohkeiden rakenteellisten uudistusten sijasta tyydytään jakamaan konsensuksen säännöin vaurautta, joka viime vuosina on karttunut petollisen helposti, melkein kuin itsestään.
