Turun lentoyhteydet jätettiin
kesän ajaksi säiden armoille
Laskeutumisjärjestelmän uusinta on tehnyt Turun lentoaseman toiminnan hyvin häiriöalttiiksi. Pienetkin sumut ja sateet ovat jo tähän mennessä estäneet kymmenien reittilentojen toteutumisen, vaikka kesäsää on ollut erinomainen eikä mitään todellisia rajuilmoja ole osunut kohdalle.
Tiistai-illasta keskiviikkoon Turussa vallitsi hyvin tavanomainen rauhallinen sadesää. On yllättävää, että tällaisen saderintaman takia jouduttiin lennonjohdon kertoman mukaan 35 reittilentoa peruuttamaan. Mikä mahtaa olla tilanne, kun todelliset ukkosmyrskyt ja syvät matalapaineet iskevät?
Lentoturvallisuus näyttää olevan pienestä kiinni. ILS-laskeutumisjärjestelmän uusinnan aikana pilvikorkeusvaatimus on vain 70 metriä normaalia korkeampi. Kesän aikana Turkuun lentävien pitää nähdä kiitorata noin 170 metrin korkeudesta, kun normaalisti riittää näkyvyys 100 metristä.
Laskeutumista ohjaavien laitteiden ohella Turussa uusitaan kiitotien lähestymisvaloja. Korjaukset ovat välttämättömiä, mutta ne pitäisi tehdä haitat minimoiden mahdollisimman nopeasti. Nyt korjaustyö on venytetty koko parhaaseen lomakauteen toukokuun puolestavälistä elokuun loppuun. Voidaan myös kysyä, eikö uusintoja ole teknisesti mahdollista tehdä niin, että vanhat systeemit ovat koko ajan toiminnassa eikä pilvikorkeuden rajaa tarvitse nostaa.
Ei ole hyvää peeärrää Turun lentoasemalle, jos lentojen peruutuksia kertyy vähäisten kesäsateiden takia lisää. Reittilentojen ohella jo ainakin yksi suora charter-lento Turkuun on joutunut odottelemaan sään paranemista miltei vuorokauden. Lomalennon asiakkaat eivät matkatoimistonsa kautta olleet saaneet informaatiota Turun kentän sääherkkyydestä.
Turun seudulla on jo pitkään kaivattu kohennusta lentoyhteyksiin. Sen takia tilapäisetkin ongelmat huolestuttavat. Matkustajamäärältään Turun lentoasema on maan viidenneksi suurin. Toukokuun loppuun mennessä lisäys oli runsaat kahdeksan prosenttia. Turun kautta kulkeva tavaraliikenne on noussut viime vuosina vahvasti.
Vaikka luvut sinänsä ovat myönteisiä, Turun lentoaseman tilanne ei ole läheskään tyydyttävä. Kansallista lentoyhtiötä Finnairia kiinnostaa matkustajaliikenteessä vain vähäinen syöttöliikenne Helsinkiin. Muut kotimaiset yhteydet ovat pienen kotimaisen yhtiön ja suorat ulkomaiset linjat pohjoismaisen SAS:n varassa.
Turun lentoaseman vilkastuttajiksi on toivottu niin sanottuja low cost -yhtiöitä. Ne tuskin ovat Turkuun ryntäämässä, sillä koko halpalentobisnes on sujunut huonosti Suomessa.
Lounaisen Suomen talouselämän hyvä vauhti ja koheneva työllisyys luovat parhaiten pohjaa Turun lentoaseman kehittämiselle. Kun yritysten henkilöstö on yhä kansainvälisempää, syntyy kysyntää myös uusille reiteille edellyttäen, että lennot sujuvat turvallisesti pienistä sateista huolimatta.