Tutkimuseettisiä näkökohtia koskevassa keskustelussa ollaan usein harhateillä, mutta ei pelkästään tietämättömyyden takia. Voidaan esimerkiksi käyttää valtavasti hallinnollista energiaa tuulesta temmattujen plagiointiepäilyjen selvittämiseen.
Liian vähän meillä käytetään kuitenkin älyllistä energiaa sen pohtimiseen, mitä olisi moraalisessa mielessä tarpeen ja eettisesti mielekästä tutkia tutkimuspanosten ollessa tunnetusti niukat. Kaksi peruskysymystä jäävät nykyisessä keskustelussa jokseenkin käsittelemättä: Mihin tutkimukselliset voimavarat pitäisi suunnata ja mitä suunnatuilla voimavaroilla pitäisi tehdä?
Kohteiden valintaan panostettava
Koulutuspoliittiset odotukset ja muut hallinnolliset tai muuten tieteen ulkopuoliset rajoitteet voivat vaikuttaa oleellisesti siihen, millaisia tutkimuspanostuksia ylipäänsä on käytettävissä ja miten olemassa olevat panostukset käytetään. Pinnallinen selvittelytyö voi lisääntyä siksi, että sillä on yhteiskunnallista kysyntää.
Ongelmaksi tämä tulee kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa kun tajutaan, että tuokin kysyntä on perustunut siihen harhaluuloon, että perustutkimuksen tuloksia voitaisiin hyödyntää jotenkin oikoteitse.
Kun sitten havaitaan, että selvittely ei ole perustutkimusta, voi pettymys olla suuri - ja perustutkimuskin voi siitä kärsiä kun se ei saa tarvitsemiaan voimavaroja päättäjien kuvitellessa, että jos selvityksistä ei ollut heidän tarvitsemaansa apua niin ei sitten kansakunnallekaan voi olla apua perustutkimuksesta. Tämä on kohtalokas virhepäätelmä, mutta se voi olla varsin tuhoisa.
Tutkimuskohteiden valinnassa voidaan periaatteessa syyllistyä hyväksymis- ja hylkäämisvirheisiin eli tutkitaan sellaista, mitä ei kannattaisi ja jätetään oleellisia asioita tutkimatta, vaikka pitäisi.
Yhteiskuntatieteissä syyllistytään Suomessa parhaillaan molempiin virheisiin: tutkitaan joutavaa ja jätetään tarpeellista tutkimatta.
Kullakin perusyhteiskuntatieteellä on oma tieteenalaidentiteettinsä ja perustavat kysymyksensä: sosiologia tutkii sosiaalisia suhteita, taloustiede talouden lainalaisuuksia, politiikan tutkimus poliittista vallankäyttöä. Tällä tasolla tieteenaloilla vallitsee varsin pitkälle menevä yksimielisyys. Useimmat tutkijat ovat yksimielisiä siitä, mitkä kunkin tieteenalan perustavat tutkimuskysymykset ovat, vaikka ovatkin erittäin erimielisiä siitä, mihin tutkimushankkeisiin lähitulevaisuudessa tulisi keskittyä.
Turhaa nollatutkimusta
Nyt tutkitaan liian vähän kunkin tieteenalan ydinkysymyksiä. Perustutkimuksen sijaan tuhlataan niukkoja voimavaroja yhä marginaalisimpien ja perifeerisimpien asioiden pinnalliseen selvittelyyn ja hallinnon päätöksenteon tueksi tarvittavien tausta-aineistojen tuottamiseen. Tuloksena on yhä mielenkiinnottomampia tutkimustuloksia tai jopa tulosten suoranaista puutetta.
Voidaan toisaalta tutkia sellaista, joka ei ole tarpeellista, ainakaan mikäli tieteellisen edistyksen kannalta arvioidaan missä järjestyksessä tutkimushankkeita kannattaisi toteuttaa. Yltäkylläisyyden oloissa tämä ei olisi kovin vaarallista, mutta niukkuuden oloissa se on viheliästä.
Erityisesti on syytä korostaa, että nollatutkimuksen seuraukset eivät ole yksinomaan olemattomat, vaan voivat olla koko tieteenalaa ja jopa koko tiedeyhteisöä leimatessaan jopa suoranaisesti vahingollisia. Kun olennaisella uudella tutkimustuloksella on myönteinen vaikutus yhteiskuntaan, nollatutkimuksen nettosaldo puolestaan voi huonoimmillaan olla jopa olla kielteinen.
Taloudellisten ja älyllisten voimavarojen ollessa annetut kyse on valinnasta. Joudumme priorisoimaan tutkimuskohteitamme, koska kaikkea ei voida tutkia yhtä hyvin annetulla älyllisellä ja taloudellisella budjettirajoitteella. Merkitsee niin taloudellisten kuin älyllistenkin voimavarojen tuhlausta, että tutkitaan jotakin josta koituva tiedollinen hyöty on pienempi kuin jostakin vaihtoehtoisesta mahdollisesta tutkimuksesta.
Vakavampi ongelma on kuitenkin hylkäämisvirhe eli se, että ei tutkita tarpeellisia asioita. Tällainen laiminlyönti on tuhlausta pahempaa voimavarojen väärinkäyttöä.
Tutkimukselliset aukot
Jokaisella suomalaisella yhteiskuntatieteellisellä oppiaineella on valtavia tutkimuksellisia aukkoja. Erityisesti vallankäytön tutkimus on viime vuosikymmeninä jäänyt meillä liian vähälle.
Emme tiedä, miten valtaa Suomessa käytetään - ja keiden hyödyksi ja haitaksi tämä koituu. Tiedeyhteisö ei tiedä, millaisten edellytysten vallitessa valtaa voidaan käyttää ja miten tehokkaita eri vallankäytön mekanismit ovat. Emme myöskään tiedä, ketkä viime vuosikymmeninä ovat voittaneet ja hävinneet vallankäyttökiistoissa.
Itse asiassa emme ole edes kovin hyvin perillä siitä, millaisia vallankäyttökiistoja eri yhteiskunnallisissa instituutioissa ja organisaatioissa on ollut ja mistä syystä niitä on esiintynyt ja miten ne ovat vaikuttaneet eri sidosryhmiin.
Muutamalla esimerkillä voi osoittaa, että kotimaiset laiminlyönnit ovat mittavat:
Poliittinen historia: Mitä Urho Kekkosen aika merkitsi Suomelle? Mikä oli Neuvostoliiton vaikutus Suomeen kylmän sodan aikana?
Psykologia: Mitkä tekijät vaikuttavat yksilöiden ja ryhmien päätöksentekoon? Miten irrationaalisten elementtien vaikutusta päätännässä voitaisiin vähentää?
Sosiologia: Millaiset ovat suomalaisten sosiaaliset suhteet? Miten suomalaisen yhteiskunnan luokkarakenne on kehittynyt ja miksi? Mitä tapahtuu keskeisille sosiaalisille instituutioille, kuten esimerkiksi perheelle ja suvulle? Tällaisten peruskysymysten kartoitusten sijaan liian suuri osa sosiologeista on viime vuosina suuntautunut erilaisten hölynpölyjen äärelle.
Sosiaalipolitiikka: Millaiset ovat sosiaalipoliittisten toimien dynaamiset kannustinvaikutukset? Miten sosiaalipoliittiset järjestelmät voisi selkeyttää ja yksinkertaistaa oikeudenmukaisuutta ja taloudellista tehokkuutta samalla parantamalla?
Taloustiede: Ketkä käyttävät Suomessa taloudellista valtaa? Mitä seurauksia tällä on? Miten nykyiset taloudelliset voimavarat voitaisiin käyttää taloudellisessa mielessä tuloksellisemmin? Miten julkinen sektori voisi tehostaa toimintaansa?
Tilastotiede: Miten saada tolkullista tietoa tilanteissa, joissa havaintoyksiköitä on vähän? Mitä ominaisuuksia liittyy ei-satunnaisiin otantoihin? Missä oloissa niitä on järkevä soveltaa? Millaiset ovat tilastollisen mallintamisen ja päättelyn tärkeimmät tunnuspiirteet?
Valtio-oppi: Miten poliittista valtaa käytetään Suomessa? Miten ylimpien valtioelinten keskinäissuhteet ovat kehittyneet viime vuosikymmeninä? Mikä on EU:n todellinen vaikutus Suomeen? Miten globalisaatio vaikuttaa Suomeen? Miten politiikalla voidaan vaikuttaa globalisaation kielteisten piirteiden synnyn estämiseen ja ei-toivottujen seurausten lievittämiseen?
Valinnanvapaudesta laiminlyönteihin
Kullakin yksilöllä on akateemisesta vapaudesta seuraava oikeus itse valita tutkimuskohteensa. Tästä vapaudesta voi kuitenkin seurata yhteiskunnan kannalta traagisia virheinvestointeja ja laiminlyöntejä, jotka ovat omiaan nakertamaan yhteiskuntatieteiden arvostusta ja siten myös tulevaisuuden taloudellisia panostuksia niihin. Pahimmillaan yhteiskuntatiede menettää kiinnostuneet yleisönsä.
Tutkimukselliset laiminlyönnit eivät suinkaan rajoitu yhteiskuntatieteisiin. Esimerkiksi valtaosa suomalaisista valtiosääntöoikeuden tutkijoista on viime vuosikymmeninä suuntautunut perusoikeusjuridiikkaan. Sitäkin tarvitaan, mutta nyt vaihtoehtoiskustannuksena on ollut liian suuri panos: ylimpien valtioelinten keskinäissuhteiden analyysin laiminlyöminen.
Entä mahtavatko lääketieteen tutkimusponnistelut olla optimaalisesti kohdennetut? Mistä tiedämme tämän? Biotieteitä koskeva hype vaikuttaa olevan peräti huonossa suhteessa aikaansaatuihin tuloksiin suhteutettuna. Alaa tuntemattomankin mieleen nousee epäilyä.
Kirjoittaja on valtio-opin professori Turun yliopistossa.
Matti Wiberg
