Valtio kiristi kuntataloutta
Talous kasvaa ennätystahtia, työttömyys alenee ja hallituksen tavoite sadastatuhannesta uudesta työpaikasta on toteutumassa, hehkutti valtiovarainministeri Eero Heinäluoma (sd) eduskunnan budjettikehyskeskustelussa.
Reaalimaailmassa tapahtui muuta. TS raportoi keskiviikkona muun muassa, että Uudenkaupungin talous kiipesi kriittisestä heikoksi, Masku teki tappiota, Pyhärannan velka kasvoi, Mynämäki miinuksella, Piikkiö alijäämäinen jne. Ne kertoivat mitä kunnissa tapahtuu.
Helsingin kaupungin tietokeskuksen erikoistutkija Heikki Helin on jälleen verrannut suurten kaupunkien tilinpäätöksiä. Vertailun otsikko kertoo tuloksen: Valtio vie välistä. Vaikka kaupunkien vertailu on vaikeaa, Helin päätyy päinvastaiseen tulokseen kuin hallitus.
Kun valtio ilmoittaa vahvistaneensa kuntataloutta viime vuonna 272 miljoonalla eurolla, Helin laskee, että kunnilta jäi saamatta valtiolta viime vuonna kustannustenjaon tarkistuksesta 366 miljoonaa euroa ja indeksitarkistuksesta 55 miljoonaa euroa, yhteensä 417 miljoonaa euroa. Valtio heikensi kuntataloutta liki 150 miljoonalla eurolla.
Kuntatalouden korjaamiseksi on käynnistetty kunta- ja palvelurakenneuudistus ja vaadittu muutenkin kuntien toiminnan tehostamista. Kuntien talousongelmat eivät kuitenkaan näillä ratkaisuilla korjaannu, Helin huomauttaa. Kuntatalouden ongelmien taustalla on se, että valtio ei ole vastannut velvoitteistaan. Vaikka valtiolla menee hyvin - niin kuin kehyskeskustelussa kuultiin, valtio ei halua maksaa kunnille niille kuuluvia valtionosuuksia ajallaan eikä riittävän suuruisina.
Hän toteaa, että yksinomaan vuosien 1997-2003 kompensoimattomat kunnallisverovähennykset ovat yli 800 miljoonaa euroa. Hänen mukaansa kuntatalous näyttäisi aivan toisenlaiselta, mikäli kunnilla olisi käytettävissään nämä niille kuuluvat resurssit.
Erikoistutkija Helin huomauttaa myös, että vaikka valtion edustajat ovat huolissaan kuntien menokasvusta, valtiovarainministeriö ei ole kyennyt paimentamaan lakitehtailua, jolla kuntien menoja kasvatetaan. Lisäväljyyttä kuntatalouteen ei ole näköpiirissä.