Enemmän kuin tervetullut oli maanantaina kansainväliseltä aseidenriisuntakomissiolta tullut uutinen, että Irlannin tasavaltalaisarmeija IRA on luovuttanut kaikki aseensa. Pohjois-Irlannin katolista vähemmistöä edustava IRA on taistellut kolme vuosikymmentä brittihallintoa vastaan. Tuona aikana satojen vuosien takaa juontava konflikti on vaatinut noin 3 500 ihmishenkeä, tuottanut orpoja ja aiheuttanut valtavan määrän inhimillistä kärsimystä ja aineellisia tuhoja.
Helpolla ei IRA aseistaan luopunut. Vielä muutama vuosi sitten se vertasi aseriisuntaa antautumiseen, joka oli mahdottomuus. Viime vaiheessa ratkaisevassa osassa on toiminut kanadalainen eläkkeellä oleva kenraali John de Chastelain, jonka seitsemän ja puolen vuoden valvontaurakka vihdoin on johtanut tulokseen: IRA:n aseet on pilkottu käyttökelvottomiksi ja ammukset hävitetty, niin tarkkaan kuin se on mahdollista.
Suomalaisilla on ollut oma osuutensa Pohjois-Irlannin rauhanponnisteluissa. De Chastelainin työ perustui vuoden 1998 niin sanottuun pitkäperjantain sopimukseen, jonka aikaansaamisessa oma tärkeä osuutensa oli valtioneuvos Harri Holkerilla. Holkeri kuului tuolloin amerikkalaisen rauhanvälittäjän George Mitchellin kansainvälisen sovittelukomission kolmimiehiseen puheenjohtajistoon. Myös presidentti Martti Ahtisaari osallistui rauhanneuvotteluihin vuonna 2000.
Nyt, kun Pohjois-Irlannin rauhan suurimmaksi esteeksi väitetyt IRA:n aseet ovat poissa pelistä, voisi olettaa, että kiistan osapuolet ovat tyytyväisiä ja ryhtyvät pyrkimään tarmokkaasti kohti lopullista rauhaa ja yhteistä hallintoa. Ulkoapäin IRA:n aseidenluovutus on saanut kiitosta. Tyytyväisyyttään aseriisunnan onnistumiseen ovat julistaneet muun muassa Yhdysvaltain presidentti George W. Bush sekä Britannian pääministeri Tony Blair.
On ironista, että nuivimmin asiaan suhtautuvat Pohjois-Irlannin unionistit, jotka ovat vuosikausia nimenomaan vaatineet sitä. Pohjois-Irlannin suurimman protestanttipuolueen DUP:n kovaotteinen puheenjohtaja Ian Paisley totesi heti tuoreeltaan, ettei hän usko IRA:n tuhonneen asearsenaaliaan.
Osittain Paisley saattaa olla oikeassa, sillä kukaan ei tiedä IRA:n aseiden todellista määrää. Osa aseista lienee myös joutunut IRA:sta lohjenneiden pienten ryhmien ja rikollisten käsiin. Protestantit ovat sanoneet voivansa arvioida aseidenriisuntaa vasta tulevina kuukausina.
Protestanttien reaktio saattaa heijastaa vain ensijärkytystä yllättävän käänteen jälkeen. Riistäähän IRA:n aseidenriisunta heiltä ainoan todellisen syyn olla osallistumatta katolilaisten kanssa yhteiseen hallitukseen. Edellisen yhteishallintokokeilun kaaduttua protestantit ovat tottuneet luottamaan brittihallintoon, joka takaa heidän etuoikeutensa.
On valitettavaa, jos protestantit nyt asettuvat poikkiteloin, kun on luotu todellinen mahdollisuus yhteishallintoon ja kestävään rauhaan. Protestantteihin kohdistuvat paineet sovinnon aikaansaamiseksi ovat kuitenkin nyt kovemmat kuin koskaan. Siksi on syytä uskoa, että tällä kerralla läpimurto on mahdollista saavuttaa.
