JOHANNES KOSKINEN
Suomen perustuslain 121 §:n mukaan Suomi jakaantuu kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon. Kuntien hallinnon yleisistä perusteista ja kunnille annettavista tehtävistä on säädettävä lailla. Perustuslaissa on myös vahvistettu kuntien verotusoikeus.
Keskustelu kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta vyöryy kiivaana. Alustavia malleja on heitetty julkisuuteen, kovin raakoinakin.
Minusta olisi järkevää valmistella ehdotettavia uudistuslinjoja - toivon mukaan useampia vaihtoehtoja - siinä määrin, että ne olisivat toteuttamiskelpoisia. Kunnat tuottavat merkittävimpiä peruspalvelujamme, niinpä kaavailtavan kuntarakenteen pitää toimia käytännössä.
Myös päätöksenteon uudistuksista pitää olla toteuttamiskelpoista. Ei ole mieltä haikailla sellaista ristiriitaista kuntaremonttia, joka vaatisi perustuslain muutosta eli vaikeutettua perustuslainsäätämisjärjestystä.
Kahdenkymmenen aluekunnan, käytännössä maakunnan malli törmäisi perustuslakiin kahdessakin suhteessa. Jos verotusoikeus vietäisiin ohi peruskuntien aluekunnalle, se ei olisi perustuslain mukaista. Ja jos aluekunta käytännössä päättäisi perus- tai "lähikuntien" tehtävistä ja tuloista, myös tehtävistä säätäminen poikkeaisi perustuslaissa tarkoitetusta.
Eikä oikein vakavalla mielellä voida puhua kuntalaisten itsehallinnosta, jos kunnaksi määritellään alaltaan maakunnan kokoiset, satojen tuhansien asukkaiden hajanaiset yksiköt.
Aluekuntamallin ilmeistä esikuvaa, Kainuun maakuntahallintokokeilua perustuslakivaliokunta piti syystäkin varsin ongelmallisena kunnallisen itsehallinnon kannalta. Tavallisen lainsäätämisjärjestyksen mahdollistivat lain kokeiluluonne, Kainuun poikkeuksellisen vaikea taloudellinen ja sosiaalinen tilanne (tarvittiin erityistoimia yhdenvertaisten palvelujen järjestämiseksi!) sekä maakuntahallinnon organisointi kansanvaltaisella tavalla.
Kunnallisen itsehallinnon perustuslainsuoja ei ulotu kuntien lukumäärään tai kuntarajoihin. Ei edellytetä, että maassa pitää olla 432 kuntaa tai kuntaliitoksia vain kunnallisten kansanäänestysten siunaamina.
Kuntajaotuksen ja kuntarakenteen muutoksiin niin kuntapäättäjillä kuin lainsäätäjällä on laajat valtuudet, kunhan turvataan itsehallinnon ydin: kuntien yleinen toimiala, verotusoikeus ja riittävä taloudellinen päätösvalta, kuntalaisten kansanvalta.
Pienimmissä kunnissa itsehallinto on jo itse asiassa kovertunut liian ontoksi kuoreksi. Jos 80-90 prosenttia toiminnoista on järjestetty kuntayhtymissä, joissa isommat naapurit käyttävät päätösvaltaa, mitä itsehallintoa se on?
Työssäkäyntialueisiin tai seutukuntajakoon pohjautuva vahvojen kuntien malli oikeastaan vahvistaisi kunnallista itsehallintoa juuri tässä katsannossa, varsinkin jos sitä ryyditetään valtion ja kuntien edestakaisen rahavirran karsinnalla. Kunnallisen luottamushenkilöhallinnon rakentaminen on haasteellinen tehtävä myös seutukuntamallissa. Tarvitaan lisää käyttäjädemokratiaa, aluelautakuntia ja muita tapoja pitää kuntalaiset vallan kahvassa kasvavien kuntien kaikilla kulmilla.
Kirjoittaja on Sdp:n kansanedustaja.
