ARI VALJAKKA
Valtiotieteen tohtori Kimmo Kevätsalo roikkui terrierinä puheenjohtaja Lauri Ihalaisen lahkeessa SAK:n Itä-Suomen päivillä viikko sitten ahdistellen miestä jähmeilystä järjestökentän saneerauksessa.
Metallityöväen liiton entisen toimitsijan mielestä ay-liikkeeltä puuttuu näkemys tulevaisuudesta. Keskusjärjestöjen toimintaa hallitsee saavutettujen etujen puolustaminen ja pystytettyihin bunkkereihin linnoittautuminen. Ainoastaan oppineiden Akava kasvaa, muut keskusjärjestöt näivettyvät. Kun vuotta 1990 merkitään luvulla 100, on Akava nyt tasolla 155, STTK on jämähtänyt tasolle 115 ja SAK:n taso laskenut 97:ään, luetteli Kevätsalo.
Koulutuksen nimiin vannominen lyö takaisin järjestäytymiskentässä. Ihalaisen mantra, jonka mukaan pärjäämme jatkossa vain koulutuksella ja osaamisella, johtaa järjestötasolla Akavan kasvuun. Kevätsalon mukaan Akavan jäsenet haluavat säilyttää tuloerot. He ovat yläluokan edustajia ja haluttomia siis solidaarisuuteen, pahoitteli työelämästä toimitsijauransa jälkeen väitellyt tohtori.
Kevätsalon ratkaisu pulmaan on Akavan kahtiahalkaisu. Varsinainen yläluokka jäisi omaan järjestöönsä, ja pienipalkkaiset liittyisivät yhteen muiden kanssa. Hän piti pulmana myös sitä, että SAK:n liittojohto itsekin kuuluu tähän herrojen kaartiin. "Keskusjärjestön johtokin on kasvamassa osaksi globaalia eliittiä ja on sen vuoksi hiljaa", tykitti Kevätsalo päin etupenkissä istuneen Ihalaisen pläsiä. Tutkijan teesi on, että SAK:n tulevaisuuden haaste on "kolmasosayhteiskunta", joka on jakautunut eliittityövoimaan, ydintyövoimaan ja pätkätyöläisistä koostuvaan marginaalityövoimaan.
Käytännön elämässä on vaikea nähdä, kuka kuuluu mihinkin. Koulutus ei useinkaan korreloi sen kanssa, mihin näistä ryhmistä pudotaan tai ponnahdetaan. Kun yrittää saada kirvesmiestä tai vaikkapa hanslankaria työmaalleen, huomaa juuri näiden ammattikuntien muodostavan tänä päivänä työtätekevien eliitin, sekä työnsä valitsijana että palkkatasoltaan. Työttömiä maistereita sen sijaan kulkee kortiston ja kurssien välillä entistä enemmän.
Järjestökenttä tarvitsee kuitenkin saneerausta. Elinkeinoelämän keskusliiton, EK:n, synnyn jälkeen myös työntekijäpuolella on herätty pohtimaan hajanaisen järjestökentän yhdistämistä suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Silti yksityisalojen työnantajia edustavan EK:n kentässä tehdään suurjärjestöstä huolimatta vieläkin 225 työehtosopimusta kaikkiaan 32 jäsenliiton piirissä.
Vastapäätä pöydän toisella puolella istuu tuplasti sopijoita, yli 70 ammattiliiton edustajat. Työn tekemisen ehdoista kiistelevät kapitalistien lakeijat ja duunarien rengit sekä toistensa kanssa että ay-liittojen edustajat keskenään. Taistelu jäsenistä on tiukkaa. Työnantajien heille korvauksetta keräämät satojen miljoonien verottomat jäsenmaksut kelpaavat jokaiselle.
Tästä tulee mieleen pankinjohtaja Matti Louekosken vaatimus ay-liikkeen roolin kasvattamisesta meidän kaikkien työeläkerahastojen hoidossa. Voi vain kysyä, miten ay-liikkeen osaaminen muiden varojen hoitajana olisi parempaa kuin omista rahoistaan huolehtimisessa. Nekin kun on uskottu ulkopuolisille ammattimaisille varainhoitoliikkeille.
Yhdestä asiasta Kevätsalo ja Ihalainen olivat yhtä mieltä, paikallisuuden lisääntymisestä ammattiyhdistysliikkeen toiminnassa. "Meidän kehittämisstrategiaa on vietävä hyökkäävämpään suuntaan", kuului Ihalaisen viesti. Kevätsalo oli piirua sovinnollisempi esitellessään uuden vision, jossa tärkeää on paikallinen puolustautuminen ja henkilöstöryhmien yhteistoiminta liittojen tuella.
Suomalaiset kuluttavat voimiaan keskinäisiin kähinöihin, vaikka vihollinen kulkee ylitsemme maailmalla. Siellä saappaan alle jääminen vie työpaikkoja suomalaisilta johtajilta ja työntekijöiltä. Kuuntelin maanantaina Kauppakorkealla Nokian ex-johtaja Sari Baldaufin , Suomen Akatemian pääjohtaja Raimo Väyrysen ja Sitran ohjelmajohtaja Antti Hautamäen näkemyksiä innovaatioiden merkityksestä globaalissa kilpailussa. Puhujaksi olisi sopinut myös Metalliliiton puheenjohtaja Erkki Vuorenmaa , joka ay-pampuista ainoana on osoittanut syvempää kiinnostusta näiden asioiden kehittämiseen.
Työnteosta jäävä ylimääräinen tarmo tulisikin suunnata tämäntyyppiseen yhteiseen toimintaan. Miljoonaisen ammattiyhdistysväen saaminen mukaan keksimään ja kehittämään suomalaisia tuotteita, palveluja ja toimintoja turvaisi jättijärjestöjä varmemmin työtä meille kaikille.
