JACOB SÖDERMAN
Heinäkuun 1. päivänä 2003 Julkisen sanan neuvoston kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Timo Vuortama ja neuvoston lopetteleva puheenjohtaja Olli Mäenpää laativat tärkeän muistion, jossa he vaativat uudistuksia median itsesääntelyyn. He katsoivat, että tarvittiin "enemmän aloitteellisuutta, joustavuutta, parempaa laatua ja yleisönpalvelua".
Vuortaman ja Mäenpään mielestä JSN oli liian hidas ja kankea päätöksentekijä. He muistuttivat, että kritiikkiä oli esitetty päätösten laatua kohtaan. He pelkäsivät, että neuvosto ei pystynyt "riittävästi seuraamaan tulkintalinjansa kehittymistä".
Puheenjohtaja ei heidän arvionsa mukaan luottamushenkilönä pystynyt keskittymään neuvoston johtamiseen. Muistiossa esitettiin harkittavaksi mediavaltuutetun toimen perustamista, koska "sellainen uudistus lisäisi yleisön kiinnostusta joukkoviestintään, vahvistaisi itsesääntelyä ja edistäisi sananvapautta."
Aloittaessani puheenjohtajana syksyllä 2003 sain tiedon muistiosta. En kokonaan ymmärtänyt arvostelua. Neuvoston varapuheenjohtajat ja jäsenet olivat perehtyneet hyvin tehtäviinsä. Vaikeatkin päätökset tehtiin asiapitoisen keskustelun jälkeen. Kantelut ratkaistiin 3-5 kuukaudessa. Monella kanteluviranomaisella menee siihen vuosi, pari. Yksinkertaistamalla menettelyä neuvosto pystyi vielä lyhentämään käsittelyaikoja keväällä 2005.
Tosin toiminnasta tiedottaminen voisi olla aktiivisempaa. Neuvoston asema kaipaisi kohentamista esimerkiksi siten, että se tekisi oman talousarvioehdotuksensa ja hyväksyisi oman - uudistetun - toimintakertomuksensa. Tämä korostaisi neuvoston itsenäisyyttä. Nämä tosin ovat käytännön asioita, joiden ratkaisemiseen tarvitaan vain yhteisymmärrystä.
Kannatin julkisuudessa varovaisesti mediavaltuutetun toimen perustamista. Ajatus ei saanut paljoakaan vastakaikua. Vastustavia ajatuksia sen sijaan esiintyi.
Vuonna 2004 saatiin vihdoin päätoimittaja Janne Virkkusen johdolla aikaan asiaa pohtiva uudistamistyöryhmä, jossa alan eri liitot ja Yle olivat edustettuina. Ryhmä matkasi Ruotsiin paneutumaan siellä toimivaan lehdistöasiamiehen toimintaan.
Suomalaisen mediavaltuutetun toimen perustamiselle ei löytynyt työryhmässä riittävää kannatusta. Ilmeisesti pelättiin että tehtävään valittaisiin liian touhukas henkilö, joka sekaantuisi päivittäiseen toimitustyöhön.
JSN:n toiminnassa nähtiin etuna se, että jäsenyydet kiertävät eri toimitusten ja maamme eri alueiden välillä. Näin siitä on alalla laajasti saatavissa kokemusperäistä tietoa.
Uudistamistyöryhmässä vallitsi hyvä ilmapiiri. Esitin sen vuoksi kompromissiehdotuksen. Puheenjohtajan tehtävään voisi valita henkilön, joka uhraisi siihen 1-3 työpäivää viikossa. Hän voisi tarvittaessa välittää median ja kansalaisen välillä ja ehkä ratkaista selkeitä asioita.
Puheenvuoroillaan hän voisi edistää mediaeettistä keskustelua ja osallistua alan koulutukseen. Median eetos saisi näin kasvot suomalaisessa yhteiskunnassa ilman, että neuvoston ja sen jäsenten asiantuntemus hylättäisiin. He ratkaisisivat edelleen merkittävät kanteluasiat ja ohjeistaisivat puheenjohtajansa toimintaa.
Esitin, että tehtävään valittaisiin media-alalla arvostusta nauttiva, vaikkapa juuri varsinaisen työelämän jättänyt henkilö. Media-alan vankka asiantuntemus antaisi hänelle paremmat mahdollisuudet löytää ratkaisuja niihin uusiin eettisiin vaaroihin, joita lisääntyneet tuottavuusvaatimukset ja alan pirstoutuminen uusiin media-tuotteisiin, ovat tuoneet tullessaan.
En usko, ettei esimerkiksi ansioituneella päätoimittajalla voisi olla yhteiskunnassamme luottamusta ja arvovaltaa. Hänen onnistuessaan tehtävässään ajatus mediavaltuutetusta saisi ehkä jonkun vuoden jälkeen ymmärtämystä osakseen.
Uudistamistyöryhmässä suhtauduttiin myönteisesti ehdotukseeni. Journalistiliiton edustaja vei kuitenkin asian liittonsa hallitukseen, joka hylkäsi sen. Liitto katsoi, että neuvoston puheenjohtajan pitää olla alan ulkopuolelta.
Samassa kannanotossa suhtauduttiin suopeasti siihen, ettei JSN:n puheenjohtajana olisi lakimies; ilmeisesti siksi, että vuoden 2005 alusta voimaan tulleissa Journalistin ohjeissa on korostettu niiden eettistä luonnetta. Ne riisuttiin juridisista sanonnoista ja viittauksista lakeihin ja ihmisoikeuksiin.
Uudistamistyöryhmä pyrki yksimieliseen ehdotukseen. Kun sitä ei löytynyt, se päätti työnsä. Puheenjohtaja lähetti työstä selostuksen alan järjestöille. Itse jätin tehtäväni. Puheenjohtajaksi valittiin ei-juristi, jolla on riidattomat ansiot eettisten kysymysten pohdiskelijana.
Toivottavasti media-alalla edelleen etsitään vaihtoehtoja median itsesääntelyn kehittämiseksi. Eettiset periaatteet takaavat laadukkaan median, joka säilyttää kansalaisten luottamuksen. Siinä sivussa rakas isänmaamme pysyy sivistysmaana.
Kirjoittaja on oikeustieteen lisensiaatti ja EU:n ensimmäinen oikeusasiamies 1995-2003. Hän erosi JSN:n puheenjohtajan paikalta kesäkuussa.
