Pääkirjoitus

Toinen pääkirjoitus: Tuli ja vesi piinaavat Eurooppaa

Suomalaisten tuskailemat MM-kisasateet olivat loppujen lopuksi vain haitta, joka osaltaan korosti sinnikkään ja vettä pelkäämättömän kisayleisön arvostusta. Keski-Eurooppaa piiskaavat sateet ja niiden nostattamat tulvat ovat toista mittaluokkaa.

Valtavia ovat myös vahingot. Sveitsin vahinkojen arvioitiin nousevan yli puolen miljardin euron, Itävallassa arviot liikkuivat 250 miljoonassa eurossa. Kymmeniä ihmisiä on kateissa Sveitsistä Bulgariaan ulottuvalla alueella. Kolme vuotta sitten vastaavissa tulvissa vahinkojen arvo nousi miljardeihin euroihin.

Kesällä 2002 Saksa koki tulvan, jota kuvattiin yhdeksi vuosisadan suurimmista. Suurelle osalle saksalaisista silloinen tulva oli katastrofi. Samoin käy nytkin. Tuolloin tulvavesi nosti liittokansleri Gerhard Schröderin vaalivoittoon. Saksan syyskuun vaaleihinkin tulvatuhot arvattavasti heijastuvat. Tällä hetkellä huomio on pelastustöissä. Niiden hellitettyä alkaa syntipukkien etsintä.

Tulvat ovat seurausta matalapaineesta, jonka tuottamat rajut ukkossateet ovat piinanneet Alppien seutuja. Matalapaine on heikkenemässä, mutta kuurosateita on yhä ennustettu. Säärintaman toisella puolella on kuivaa. Espanja ja Portugali ovat kärsineet ennätyskuivuudesta ja metsäpaloista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Portugalissa metsäpalot ovat riehuneet siinä mitassa, että maa pyysi apua muilta EU-mailta. Palohuipun arvioitiin jo olevan ohi. Tällä kerralla, mikäli palot todella ovat hallinnassa, maassa on palanut viranomaisten mukaan 135 000 hehtaaria metsää. Toissa vuonna menetykset olivat vielä suuremmat. Tuolloin metsää paloi yli 400 000 hehtaaria.

Viimeisen kymmenen vuoden mittaan tuhoisat tulvat ovat piinanneet keskistä Eurooppaa usein, lähes joka toinen vuosi. Tulvavahinkojen korjaamisen yhteydessä on aina keskusteltu myös syistä. Sateet tuovat vedet, mutta ihmisen kädenjälki on useimmissa tapauksissa tuhonnut luonnolliset tulva-altaat ja kosteikot, joissa vedet voisivat viipyä. Tehtyjen virheiden korjaaminen on työlästä, mutta välttämätöntä.

Iberian niemimaan metsäpalojenkin suurin syy on ihmisissä, asenteissa ja holtittomassa tulenkäsittelyssä.