Turkin ja Euroopan unionin talousintegraatiolla on pitkä historia. Jo vuonna 1959 - kaksi vuotta Rooman sopimuksen jälkeen - Turkki haki liitännäisjäsenen asemaa silloisessa Euroopan talousyhteisössä EEC:ssä.
Neljä vuotta myöhemmin EEC ja Turkki solmivat niin sanotun assosiaatiosopimuksen, jonka pääasiallinen sisältö oli maiden keskinäisen kaupan vapauttaminen. Käytännössä sopimuksen alkutaival oli hyvin epäsymmetrinen ja rajoittui EEC:n yksipuoliseen kaupan vapauttamiseen. Turkin kauppapolitiikka muuttui vasta 1980-luvulla avoimemmaksi tavoitteena tiivistää maan yhdentymistä EY:hyn ja toteuttaa assosiaatiosopimusta myös käytännössä.
Euroopan talousyhteisö solmi assosiaatiosopimuksia 1960-1970-luvulla myös muun muassa Kreikan, Espanjan ja Portugalin kanssa. Myöhemmin 1990-luvulla itälaajeneminen käynnistyi Eurooppa-sopimuksina tunnetuiksi tulleista assosiaatiosopimuksista EU:n ja Keski- ja Itä-Euroopan maiden välillä. Assosiaatiosopimukset ovatkin toimineet EU-jäsenyyden ensiaskeleina.
Vuonna 1963 EEC:n ja Turkin välillä solmitun assosiaatiosopimuksen pidemmän aikavälin tavoitteena oli aluksi ottaa Turkki osaksi EY:n tulliliittoa viimeistään vuoteen 1995 mennessä ja lopulta täysjäseneksi jollain määrittelemättömällä aikavälillä. Turkki päätti nopeuttaa prosessia osana 1980-luvun integroitumispolitiikkaansa hakemalla EY-jäsenyyttä vuonna 1987.
Tulliliiton äänetön yhtiökumppani
EY-komissio torjui jäsenyysneuvottelut Turkin kanssa, koska 1980-luvun loppu oli Euroopan integraation syvenemisen aikaa. Sisämarkkinaohjelmaa viimeisteltiin ja Emu-hanke oli käynnistymässä. Komissio ei kuitenkaan kieltänyt Turkin jäsenyyttä joskus tulevaisuudessa. Samalla Turkin ja EU:n välinen integraatio tiivistyi, kun hanke Turkin jäsenyydestä EU:n tulliliitossa toteutui vuonna 1996.
Vaikka maataloustuotteet on suljettu Turkin tulliliittojäsenyyden ulkopuolelle, on asetelma varsin erikoinen. Turkki on osa EU:n tulliliittoa, mutta sillä ei ole sananvaltaa siihen, minkälaista kauppapolitiikkaa EU harjoittaa. Se on tulliliiton äänetön yhtiökumppani - EU-maat päättävät Turkin kauppapolitiikasta suhteessa vaikkapa Israeliin tai Yhdysvaltoihin sen puolesta.
Tulliliitto tarkoittaa määritelmänsä mukaan sitä, että siihen kuuluvat maat harjoittavat yhteistä yhteisesti sovittua kauppapolitiikkaa suhteessa tulliliiton ulkopuolisiin maihin. EU:lla on kaikkia 25 jäsenmaata sitova tulli tuonnille EU:n ulkopuolelta riippumatta saapuuko rahti Rotterdamiin tai Helsinkiin. WTO-neuvotteluissa komissio puhuu kaikkien EU-jäsenmaiden puolesta. Toisin sanoen tulliliitto edellyttää yhteistä kaikkia maita sitovaa päätöksentekoa.
Turkki ei ole mukana päättämässä EU:n kauppapolitiikasta, koska kauppapolitiikka ei ole irrallaan EU:n muista yhteisistä politiikoista, kuten kilpailupolitiikka, sisämarkkinat tai yrityslainsäädäntö. Jos Turkki olisi mukana EU:n kauppapoliittisessa päätöksenteossa, sillä olisi sananvaltaa EU:ssa myös laajemmin, mikä olisi ristiriidassa sen kanssa, että Turkki kuuluu vain tulliliittoon. Käytännössä Turkki onkin omaksumassa EU:n kauppapolitiikan lisäksi esimerkiksi unionin kilpailulainsäädäntöä, yksi-puolisesti sitäkin.
Onko Turkin yksipuolisella sitoutumisella EU:n kauppapolitiikkaan mitään perusteita? Talousteorian mukaan pienelle maalle voi todellakin olla eduksi avata rajojaan vaikka yksipuolisesti. Turkki on taloudellisesti pieni maa: sen bruttokansantuote on vain 2,3 prosenttia EU:n vastaavasta. Se on noin Ruotsin kokoinen talous.
Niin ikään pienelle maalle voi olla hyödyksi omaksua suuren EU-sisämarkkinoiden säädöksiä laajemminkin. Tämä kiristää kilpailua Turkin markkinoilla, kun EU-maiden viejät pääsevät niille samoin säännöin kuin EU-markkinoillekin. Samalla se pakottaa turkkilaiset viejät omaksumaan tärkeiden EU-markkinoiden säännöt, mikä kohentaa vientimahdollisuuksia EU:hun. Unionin osuus Turkin viennistä on noin puolet.
Turkki hyötyisi jäsenyydestä
Turkin EU-jäsenyys vaikuttaa maan talouteen kaupan ja tuotannontekijäliikkeiden vapautumisen sekä näihin liittyvien yhteisten sääntöjen välityksellä. Näillä kaikilla on Turkin taloutta tehostava vaikutus. Sisämarkkinoista seuraavat politiikkamuutokset Turkissa koskisivat maataloutta, pankki-, telekommunikaatio-, energia- ja liikennesektoria. Lisäksi köyhänä maana Turkki olisi epäilemättä nettosaaja EU:n budjetista.
Ankaran yliopiston professorin Sübidey Toganin tuoreen arvion mukaan turkkilaisten reaalitulot kasvaisivat EU-jäsenyyden seurauksena noin neljä prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Arvio ei kuitenkaan ota huomioon ulkomaisten investointien tai työvoimaliikkeiden kautta seuraavia vaikutuksia, jotka edelleen kasvattavat Turkin talouden jäsenyyshyötyjä. Arviossa ei ole myöskään mukana tavarakaupan vapautumisesta seurannutta hyötyä Turkin taloudelle.
Jäsenyyden vaikein pala Turkin taloudelle on makrotaloudellinen sopeutuminen. Esimerkiksi maan inflaatio oli vielä muutama vuosi sitten 50 prosenttia, josta se on tosin nyttemmin päässyt alle 10 prosentin. Myös lähes kymmenen prosentin julkisen sektorin vaje pitää Turkin kaukana Emu-kriteereistä.
Vaikutukset EU:lle vähäiset
Euroopan unionin kannalta Turkin jäsenyyden vaikutukset jäävät vähäisiksi yksinkertaisesti, koska Turkki on taloudellisesti pieni maa. Lisäksi tavarakauppa EU:n ja Turkin välillä on jo nyt vapaata lukuun ottamatta maataloustuotteita.
Taloudellisesti EU:ssa suurimmat epäilyt Turkin jäsenyyttä kohtaan liittyvät työvoiman vapaaseen liikkuvuuteen ja sen vaikutusvaltaan EU:n päätöksenteossa. Päätöksenteossa Turkki nousee suuren väkimääränsä johdosta samaan kategoriaan Saksan ja muiden suurten jäsenmaiden kanssa. Perustuslaillinen sopimus tekisi Turkista Ranskaa vaikutusvaltaisemman, mikä ei liene vähäisin syy toukokuun kansanäänestystulokseen. Väkirikkaana maana Turkki pystyy myös vaikuttamaan omiin budjettisaamisiinsa.
Professori Harry Flamin Tukholman yliopistosta arvioi, että turkkilaisväestön määrä kasvaa nykyisissä EU-maissa noin 60 prosentilla vuoteen 2030 mennessä, jos työvoimaliikkeet ovat täysin vapaat. Tämä merkitsisi turkkilaisperäisen väestömäärän kasvua nykyisessä EU:ssa noin kolmesta lähes viiteen miljoonaan.
Käytännössä kasvu jäisi hitaammaksi, koska työvoimaliikkeiden vapautuminen tapahtuisi asteittain siirtymäajoin säädeltynä, kuten on tapahtunut Kreikan, Espanjan, Portugalin ja vappuna 2004 liittyneiden uusien jäsenmaiden kohdalla.
Keskustelussa työvoiman vapaasta liikkumisesta painotetaan liian usein uhkakuvia massiivisista muuttovirroista. Työvoiman vapaalla liikkuvuudella esimerkiksi Turkista nykyisiin EU-maihin voi olla taloudellisesti positiivinen vaikutus nykyisten EU-maiden kannalta.
Työvoimaliikkeiden vapaus houkuttelisi lähinnä matalan koulutustason työvoimaa Turkista nykyisiin EU-maihin. Tällä on todennäköisesti negatiivinen vaikutus nykyisten EU-maiden matalan koulutustason työvoiman palkkoihin, mutta positiivinen vaikutus yrityksille ja korkeasti koulutetun työvoiman palkkoihin.
Turkki on ankkuroitunut EU-jäsenyyteen
Julkisuudessa on esitetty, että täysjäsenyyden sijaan Turkin ja EU:n integraatiota pitäisi edistää väljemmällä Eta-sopimusta muistuttavalla järjestelyllä.
Kirjaimellisesti toteutettuna se antaisi Turkille pääsyn EU:n sisämarkkinoille edellyttäen, että se omaksuu koko sisämarkkinalainsäädännön. Erona EU-jäsenyyteen järjestely jättäisi ulkopuolelle maatalouden sekä oikeuden osallistua EU:n päätöksentekoon.
Maatalouskaupan vapaus muodostaa kuitenkin keskeisen osan Turkin EU-hyödyistä. Turkille kannustin omaksua sisämarkkinalainsäädäntö tai hyväksyä Eta-tyyppinen ratkaisu piilee tulevaisuudessa siintävässä EU-jäsenyydessä.
Jos päätöksestä aloittaa jäsenyysneuvottelut 3. lokakuuta luovutaan, on todennäköistä, että myös uudistukset Turkissa lykkääntyvät.
Kirjoittaja on Turun kauppakorkeakoulun kansantaloustieteen professori.
MIKA WIDGRÉN
