Neuvostomenneisyys Venäjän
keppihevosena rajakiistoissa
Venäläis-virolaiset rajakiistat varastivat pääosan Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin pikavisiitillä Suomessa. Lavrov ilmoitti työvierailun tiedotustilaisuudessa, että Venäjä jättää ratifioimatta toukokuussa allekirjoitetun rajasopimuksen, koska Viro ei ole pitänyt sanaansa.
Lavrovin mukaan sopimus ei sido enää Venäjää, ja tarvitaan uudet neuvottelut, jos rajakysymys halutaan saada kuntoon. Käytännössä se tarkoittaa, että vuosia valmisteltu vaivalloinen hanke uhkaa valua hiekkaan ja pahimmillaan koko prosessi pitää aloittaa alusta.
Ulkoministerin Helsingissä esittämä tyly kanta ei tullut suurena yllätyksenä. Venäjä reagoi voimakkaan kielteisesti jo viime viikon maanantaina, jolloin Viron parlamentti hyväksyi omalta osaltaan rajasopimuksen.
Moskovaa ärsyttää ratifioinnin johdantoon riigikogussa tehty historiallinen viittaus. Sen mukaan vuonna 1991 uudestaan itsenäistynyt Viro on sama valtio, joka perustettiin 1918, eikä uusi rajasopimus Venäjän kanssa mitätöi vuoden 1920 Tarton rauhansopimusta.
Kremlin nykyiset vallanpitäjät eivät hyväksy käsitystä, jonka mukaan Viro ja muut Baltian maat olivat vuosikymmeniä Neuvostoliiton laittomasti miehittämiä. Sen on saanut tuta myös Latvia, jonka kanssa Moskova katkaisi rajaneuvottelut aiemmin keväällä. Syyksi riitti sopimustekstiin lisätty maininta miehityksestä ja Latvian oikeudesta mahdollisiin korvauksiin.
Virollekin Venäjä teki pitkin matkaa selväksi, ettei se salli minkäänlaisia viittauksia Neuvostoliiton edesottamuksiin. Siitä piittaamatta Viron parlamentti toimi niin kuin toimi.
Lavrovin tarkoittaman "sanansa syömisen" selitystä voi etsiä Viron keväisestä hallituskriisistä ja sisäpolitiikan muuttuneista asetelmista. Oppositioon joutunut päähallituspuolue Res Publica käänsi takkinsa rajasopimusasiassa tavalla, joka heijastui ratifiointilain muotoiluun.
Venäjä on perustellut äkkiväärää suhtautumistaan tekstilisäyksiin sillä, että viittaukset neuvostoaikaan avaisivat toiselle osapuolelle portin alue- ja muihin vaatimuksiin. Erityisesti Viron kohdalla argumentti kuulostaa lähinnä väkisin veistetyltä keppihevoselta.
Vaikka rajasopimus merkitsee lopullisia hyvästejä kansallisesti merkittävälle Kaakkois-Viron Petserinmaalle, mistään Karjala takaisin
-liikkeen kaltaisesta aktiivisuudesta ei Virossa ole kysymys. Sitä tärkeämmäksi virolaiset kokevat pyrkimyksen saada isoiselta naapurilta tunnustus kärsimilleen vääryyksille.
Moskovan nykyjohdon käytös viittaa valitettavasti aivan päinvastaiseen historialliseen traumaan. Putinin hallinnon vuosina Neuvostoliittoon on alettu suhtautua kuin rehabilitoinnin kohteeseen, jonka arvon palauttamista ja perinnön vaalimista käytetään sumeilematta poliittis-taktisiin tarkoituksiin.
