SUVI-ANNE SIIMES
Yksi 2000-luvun alun suurista maailmankuvallisista muutoksista on ollut Kiinaa koskevan tietoisuuden voimakas lisääntyminen. Vielä muutama vuosi sitten Kiinasta puhuttiin ja tiedettiin pienten asiantuntijapiirien ulkopuolella varsin vähän.
Maan valtava koko, sen jo pari vuosikymmentä vahvana jatkunut kasvu ja maan vielä sitäkin suurempi kehityspotentiaali olivat toki asiantuntijoiden lisäksi myös monien kauppamiesten tiedossa jo hyvän aikaa sitten. Siksi suomalaistenkin kauppamiesten innokkuus oli jo reilut viisitoista vuotta sitten niin suuri, että Suomen ulkomaankauppaministeristä tuli ensimmäinen länsimainen johtaja, joka vieraili Kiinassa maailmaa vuonna 1989 kuohuttaneen Tiananmenin verilöylyn jälkeen.
Kovin suuria kansanjoukkoja Suomen silloinen ministerivierailu ei kuitenkaan villinnyt. Myös vierailun Suomessa synnyttämä protestiaalto oli pieni. Vaikka Tiananmenin tapahtumat kohahduttivat maailmaa, kotien aamukahvipöytiin ja työpaikkojen taukotiloihin Kiina tuli todenteolla vasta paljon myöhemmin.
Se ilmestyi molempiin vasta muutama vuosi sitten, kun tehtaiden siirtämisestä ulkomaille tuli niin yleistä, että koko asiaa ryhdyttiin kutsumaan lyhyesti ja ytimekkäästi Kiina-ilmiöksi. Sen jälkeen Kiina on ollut lähes kaikkien huulilla. Ja sen jälkeen Kiinasta on myös kirjoitettu, kerrottu, kysytty ja tiedetty paljon aiempaa enemmän.
Kiinan kasvavasta merkityksestä kertoo jotain myös se, että Kiinaan liittyvät kysymykset ja huolenaiheet ovat ainakin minulle tulevassa kansalaispalautteessa esillä monta kertaa enemmän kuin Yhdysvallat. Kiinan selvä johtoasema johtuu varmasti pitkälti siitä, että ihmisten Yhdysvaltoja koskevat huolet liittyvät pääosin turvallisuuspolitiikkaan. Siihen liittyvät kysymykset eivät tule yhtä lähelle ihoa kuin se, että työpaikat siirtyvät Kiinaan ja muihin halvan työn maihin.
Mutta kyllä ilmiö kertoo aidosti myös siitä, että suomalaisen yhteiskunnan jokapäiväinen kosketuspinta Kiinaan on kasvanut merkittävästi. Kiina kutoutuu koko ajan enemmän kiinni myös kotimaan politiikkaan ja kansalaisten sitä koskeviin huoliin ja odotuksiin. Siksi se, mitä Kiinasta tiedetään, kerrotaan ja puhutaan, ei ole ollenkaan samantekevää.
Kiina on jo nyt maailmantalouden kannalta merkittävä kokonaisuus. Siksi sitä koskeva tieto on edelleen tärkeää kauppamiehille ja poliitikoille. Mutta Kiina on monella tavalla tärkeää myös kansalaisille. Myös heidän kysymyksiinsä ja huoliinsa pitää jollakin tavalla vastata.
Useimmilla elämän alueilla Kiinan kasvun synnyttämiä huolia ja mahdollisuuksia voidaan kuitenkin ratkaista ja hyödyntää uskottavasti vain yhdessä muiden kanssa. Siksi Kiina-tietoa tarvitaan myös siihen, että Suomi voi osaltaan vaikuttaa Kiinaa koskevaan pohdintaan ja politiikkaan myös EU:ssa.
EU:n piirissä tapahtuvaan pohdintaan ja politiikkaan vaikuttaminen on tärkeää myös siksi, että Kiina työntyy talouden ohella koko ajan vahvemmin myös turvallisuuspolitiikan alueelle.
Lehdistä on voinut jo jonkin aikaa lukea siitä, miten EU:n pyrkimys purkaa Kiinaa koskeva aseidenvientikielto on luonut jännitteitä Euroopan ja Yhdysvaltain välille. Toisaalta vientikiellon olemassaolo on hiertänyt ja hiertää koko ajan EU:n ja Kiinan välejä.
Myös Kiinan ainakin puheiden tasolla koventunut asenne Taiwaniin herätti kansainvälistä huomiota viime keväänä. Mutta Kiinan mielipiteet, sen tekemät sijoitukset ja sille tärkeät strategiset, etenkin energian saantia koskevat edut kulkevat vahvoina, vaikkakin vähemmän näkyvinä myös esimerkiksi Darfurin kriisiin liittyvissä kysymyksissä. Siksi Kiinan asioista ja eduista täytyy ottaa enemmän selvä myös Suomen politiikassa.
Kiina on jo nyt merkittävä taloudellinen valta. Taloudellisen vallan voimistuminen vahvistaa Kiinan roolia myös turvallisuuspolitiikan alalla. Siksi nyt on jo ainakin EU:n osalta saavuttu pisteeseen, jossa pelkät hyvät suhteet Atlantin toisella puolella sijaitseviin Yhdysvaltoihin eivät enää riitä. EU:n suhteiden pitää toimia hyvin ja kitkattomasti myös Tyynen valtameren rannalla sijaitsevaan Kiinaan.
Siksi viimeistään nyt on syytä toivoa, että Suomenkaan turvallisuuspoliittinen keskustelu ei enää pyörisi pelkkien transatlanttisten suhteiden ympärillä. Suomen suhteet Yhdysvaltoihin on syytä pitää kunnossa. Mutta turvallisuuspoliittiselle kartallemme pitää jatkossa piirtää paljon nykyistä vahvemmin myös Kiina. Yksi hyvä tilaisuus siihen tulee jo ensi vuoden presidentinvaaleissa.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton puheenjohtaja ja kansanedustaja.
