Pääkirjoitus

Ranskalaisten "non" haastaa
EU:ta totiseen itsetutkisteluun

Euroopan unionin perustuslaillinen sopimus sai ranskalaisilta ennakoituakin tylymmän tuomion. Peräti 55 prosenttia äänestäneistä pudotti uurnaan "non"-lipukkeen. Kansanäänestyksen tulos on pahaenteinen merkki siitä, että EU on haukannut strategisesti liian ison palan, kun se yrittää samanaikaisesti sekä laajentaa että syventää integraatiota.

Kuten presidentti Jacques Chirac tuoreeltaan totesi, Ranskan ei-lukema ja noin 70 prosenttiin kivunnut äänestysaktiivisuus ovat niin selkeä viesti enemmistön tahdosta, ettei spekulaatiolle referendumin mahdollisesta uusintakierroksesta jää sijaa.

Sen sijaan ranskalaisten esimerkki voi avata luukut pinnan alla muhivalle kansalaiskriittisyydelle myös muissa EU-maissa, jotka rohkenevat alistaa perustuslain äänestäjien arvioitavaksi. Seuraava mielialojen mittaus tapahtuu Alankomaissa, joka järjestää kansanäänestyksen, tosin vain neuvoa-antavan, huomenna. Heinäkuussa vuorossa on istuva puheenjohtajamaa Luxemburg.

Viikonlopun murskaava äänestystulos antaa ajattelemisen aihetta etenkin EU:n toiselle ydinvaltiolle Britannialle. Brittien piti päästä uurnille viimeistään vuoden kuluttua, mutta nyt näyttää siltä, että Tony Blair on alkanut empiä koko hanketta. Näin siitä huolimatta, että äskettäin mandaattinsa uudistaneen Blairin asema on poliittisesti paljon vahvempi kuin kollegansa Raffaranin ja presidentti Chiracin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ranskalaiset torjuivat EU:n perustuslain syistä, joita pidetään ensisijaisesti kotikutoisina. Heikko hallitus, suosiotaan menettänyt presidentti ja kahtaalle jakautunut sosialistipuolue eivät kyenneet patoamaan ei-liikkeen voittokulkua, vaikka koko perustuslakihanke oli valmisteltu pitkälti juuri Ranskan mielen mukaan.

Kansanäänestys repäisi näkösälle ranskalaisten syvän epäluottamuksen tasavallan omaa poliittista eliittiä, mutta myös sitä uusliberalistista järjestystä kohtaan, jonka ilmentymäksi EU:n perustuslaki on tulkittu ja leimattu. Vaikka maa painiskelee korkean työttömyyden, olemattoman hitaan talouskasvun ja vientiongelmien kanssa, perustuslakihanke unionin rakenteiden ja toiminnan uudistamiseksi kaikkien kannalta tehokkaammaksi ei ranskalaisia vakuuta.

Tällaisessa "epärationaalisuuden" ja anti-globalisaation ilmapiirissä on helppo ruokkia kansallisten etujen kuviteltuja uhkakuvia, joista Ranskan vaalikamppailua hallinnut palveludirektiivi on muuan esimerkki. Kiusallinen realiteetti vain on se, ettei narulla voi työntää, eikä miljoonia eurokansalaisia saada ylhäältä annettuna hyväksymään sellaista, mitä he eivät pidä oman järkensä valossa perusteltuna.

EU:n johtoportaissa käydään Ranskan äänestyksen jälkeen kuumeista pohdintaa niin sanotusta B-suunnitelmasta eli siitä, kuinka pitäisi toimia, jos perustuslaillinen sopimus vaipuu ratifiointikierroksen edetessä yhä syvempään koomaan. Mahdollista on, että uudesta sopimuksesta otetaan käyttöön vain parhaat tai ainakin sovellettavissa olevat palat tai että jatketaan eloa Nizzan-sopimuksen varassa.

Toinen vaihtoehto on ruveta kuuntelemaan herkemmällä korvalla unionin kansalaisia ja toimimaan niin, että perustuslaillinen EU voidaa rakentaa yhteisössä vallitsevan todellisen legitimiteetin varaan.