Pääkirjoitus

Kansalaisten Eurooppa ei
synny perustuslain pakolla

Kansalaisten penseys perustuslaillista sopimusta kohtaan uhkaa suistaa Euroopan unionin vakavaan kriisiin. Vaikka EU on ollut vaikeuksissa ennenkin, harvoin peliä on jätetty yhtä yltiöpäisesti yhden kortin varaan. Jos ranskalaisten enemmistö äänestää viikonloppuna ei, edessä häämöttää umpikuja, josta ulos pääsemiseksi ei ole varasuunnitelmaa.

EU:n valtionpäämiesten lokakuussa vuonna 2004 allekirjoittama sopimus Euroopan perustuslaiksi tarvitsee voimaan tullakseen kaikkien 25 jäsenmaan hyväksynnän eli ratifioinnin. Tähän mennessä sopimus on läpäissyt kuuden maan parlamentin ja Espanjan kansanäänestyksen.

Lopuista 18 valtiosta puolet päättää perustuslaista parlamentissaan, toinen puoli kansanäänestyksellä. Referendum-kierrosta jatkavat sunnuntaina Ranska, ensimmäinen kesäkuuta Hollanti ja kymmenes heinäkuuta Luxemburg. Britit pääsevät sanomaan painavan sanansa uurnilla vasta toukokuussa 2006.

Ranska ja Iso-Britannia on pantu perustuslaillisen sopimuksen kannalta paljon haltijoiksi. Jos ne asettuvat poikkiteloin, koko prosessi todennäköisesti pysähtyy. Pienten jäsenmaiden vikurointi ei ole tässäkään niin nokonnuukaa; ne saavat luvan äänestää niin kauan, että äänestävät oikein, niin kuin EU-tutkija Peter Ekholm lehdessämme totesi (TS 22.5.).

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Isoisten vikuroinnin varalta ei ole olemassa kriisisuunnitelmaa. Sovittuna on ainoastaan, että jos ratifioinneista neljä viidesosaa on pulkassa marraskuuhun 2006 mennessä, EU-johtajien Eurooppa-neuvosto ottaa asian tarkasteluun. Käytännössä huippukokous osuu Suomen isännyysjaksolle, johon on ladattu jo muutoinkin vaikeita asiakokonaisuuksia, muun muassa EU:n rahoituskehyksistä päättäminen.

Tuoreen mielipidemittauksen mukaan 53 prosenttia ranskalaisista aikoo äänestää perustuslaillista sopimusta vastaan. Asetelma on jopa gallialaisittain paradoksaalinen. Järjestelylle ovat kääntämässä selkänsä juuri ne, joiden pillin tahdissa koko uudistusta paljolti valmisteltiin.

Perustuslakia laatinutta konventtia johti Ranskan entinen presidentti Valéry Giscard d'Estaing. Sopimuksessa toteutuvat maan ajamat hankkeet Euroopan puolustuksesta, EU-presidentistä ja Ranskan äänivallan kasvusta unionin päätöksenteossa. Silti ranskalaisten enemmistö on maaliskuusta asti torjunut gallupeissa perustuslain ratifioinnin.

Kriittisyyden konkreettiseksi syyksi mainitaan se, että ranskalaiset yhdistävät sopimuksen vihattuun palveludirektiiviin. Maassa kauhistellaan mahdollisuutta, että palvelujen kaupan vapauttaminen EU:n sisällä johtaisi hintoja ja palkkoja polkevien puolalaisten ryntäykseen kotimarkkinoille.

Ranskalaiset ovat aina olleet lahjakkaita valvomaan kansallisia etujaan - niin epäilemättä tässäkin. Perimmältään kysymys on kuitenkin kaikkien EU-maiden kohdalla siitä, ettei unionia koeta vielä riittävästi omaksi yhteisöksi. Inhimillinen arvoperusta on kyllä melko pitkälle yhteinen, mutta puuttuu yhteinen poliittinen kulttuuri sekä valtio-oikeudellinen perinne ja menneisyys.

Eurooppa-aatteen isoisän Otto von Habsburgin tavoin voi kysyä, onko koko perustuslakihanke ennenaikainen. Onko järkevää sitoa EU:n kehitys muutosta jähmettäviin pykäliin niin kauan kuin yhteisöltä puuttuu riittävä legitimiteetti, kansalaisten hyväksyntä.