Pääkirjoitus

Suvi-Anne Siimeksen kolumni: Kuka hukkasi sosiaalisen Euroopan?

TS/
TS/

SUVI-ANNE SIIMES

Toimihenkilöjärjestö STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää totesi alkuviikosta julkaistussa haastattelussa, että poliittinen Suomi on unohtanut sosiaalisen Euroopan ja puhuu vain EU:n turvallisuuspolitiikasta ja taistelujoukoista. Mäenpään huoli on hyvin todellinen ja ajankohtainen. Mutta kuka oikein hukkasi sosiaalisen Euroopan? Eduskunta ja poliittinen oppositioko?

Tuskinpa vain. Eduskunnan tehtävä on keskustella ja jopa väitellä kaikista niistä esityksistä, joita hallitus tekee. Ja hallitus on toden totta parin viime vuoden ajan askarrellut paljon enemmän turvallisuuspoliittisten tavoitteiden kuin sosiaalisten kysymysten parissa. Siksi sosiaalisen Euroopan suomalainen hukkaaja on Matti Vanhasen (kesk) johtama hallitus..

Eikä hallituksen politiikasta ole kadonnut vain sosiaalinen Eurooppa. Kyllä sieltä on kadonnut myös sosiaalinen Suomi.

Suomen julkinen talous on pienestä Vanhasen kaudella syntyneestä budjettivajeesta huolimatta edelleen eurooppalaisittain erinomaisessa kunnossa. Rakennepolitiikka on silti enemmän kuin rempallaan. Esimerkiksi hyvinvoinnin turvaamisen kannalta tärkeä työllisyysaste ei nouse vaan pikemminkin alenee.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rakennepoliittinen puutelista on muutenkin pitkä. Erilaiset pätkä- ja vuokratyöt eivät vähene vaan päinvastoin lisääntyvät. Palkansaajien muutosturva etenee hitaasti.

Ulkomaisen työvoiman työehtojen valvonta on puutteellista. Kilpailukykyä kehitetään lähes yksinomaan yritysten ehdoilla. Miesten ja naisten palkkaerot eivät kapene. Sen sijaan naiset poistuvat työmarkkinoilta. Ja koko komeuden päällä lepää suomalaisten yritysten pitkään jatkunut ja sitkeä investointilama.

Jotain siis tarttis niin sanotusti tehdä, ei vain täällä Suomessa vaan aivan ehdottomasti myös EU:ssa, sillä Suomi ei todellakaan ole ongelmineen yksin. Suurtyöttömyys ja työehtojen polkumyynti ovat totista totta myös muualla Euroopassa. Työttömyyden ja muiden rakenneongelmien kasvot ovat toki eri maissa hieman erilaiset, mutta huoli työstä ja investoinneista on siitä huolimatta oikeasti yhteinen.

Mistä sitä sosiaalista Eurooppaa sitten pitäisi etsiä? Yhteisen poliittisen tahdon maailmastapa tietenkin.

Vanhasen hallituksen kohdalla poliittisen tahdon hakemisen - ja sen osana myös sosiaalisen Suomen rakentamisen - voisi aloittaa vaikkapa ensi viikolla pidettävässä hallituksen kehysriihessä. Menojen kurissa pitämisen lisäksi huolta voisi kantaa esimerkiksi tuloerojen kasvusta, voittoa tuottavien yritysten irtisanomisista, työmarkkinatuella elävien ihmisten kohtalosta ja kansainvälisen kehitysavun lisäämisestä. Esimerkiksi puolustusmenojen lisäämisen voisi puolestaan jättää vaikka vähän vähemmälle.

Mutta muutosta ei todellakaan tarvita vain Vanhasen hallituksessa. Sitä tarvitaan laajemminkin Euroopassa. Koko eurooppalainen esityslistahan on viime vuodet ollut pelkkää perustuslakia ja puolustusulottuvuuden kehittämistä. Molemmat niistä ovat toki tärkeitä.

Mutta kansalaisten Euroopan kehittämisen kannalta yhteistyötä tarvitaan myös monilla muilla monta astetta arkisemmilla aloilla. Ja aivan erityisesti sitä tarvitaan talouspolitiikan suunnalla. Työllisyyttä nimittäin tuskin kukaan saa Euroopassa kuntoon pelkillä kotikonsteilla. Jotain pitää yrittää keksiä ja tehdä myös yhdessä.

Eurooppalaisia valtionpäämiehiä ja hallituksia vaivaa kuitenkin tänäänkin eniten huoli perustuslain tulevasta kohtalosta. Uskon, että sekin huoli voisi väistyä, jos hallitukset keskittyisivät hetkeksi tekemään konkreettisia yhteiseurooppalaisia tekoja kansalaistensa arjen hyväksi. Niissä teoissa vastaaminen kansalaisten huoleen työstä, toimeentulosta ja investoinneista on ykköskysymys.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kansalaisten huolten pienikin lieventäminen olisi iso askel kohti sosiaalista tai ainakin olennaisesti nykyistä sosiaalisempaa Eurooppaa. Siksi askel oikeaan suuntaan kannattaisi ottaa myös täällä Suomessa. Ja kuten sanoin, hallituksen työ kannattaisi mielellään aloittaa jo ensi viikolla.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton puheenjohtaja ja kansanedustaja.