Rauhantoiveet nousseet
nopeasti Lähi-idässä
Etenkin Israelissa ja Yhdysvalloissa palestiinalaisten edesmennyttä presidenttiä Jasser Arafatia pidettiin viimeisinä elinvuosinaan esteenä rauhanteon tiellä Israelin ja palestiinalaisten välillä. Tosiasia olikin, että palestiinalaisten toinen, entistä verisempi kansannousu, intifada, ja Israelin yhtä veriset vastaiskut olivat alueen arkipäivää Arafatin viimeisinä elinvuosina. Arafatilta puuttui joko halua tai rohkeutta tai molempia tilanteen saattamiseksi rakentavampaan suuntaan - etenkin kun vastapuolen silmissä hän oli menettänyt jo uskottavuutensa kansansa viisaana johtajana.
Kun Arafat sitten kuoli ja sai seuraajakseen palestiinalaisten presidenttinä maltilliseksi tunnetun Mahmud Abbasin, toiveet rauhankehitykseen palaamisesta ovat Lähi-idässä nousseet nopeasti. Abbasin valtakauden alkupäivät eivät tosin näyttäneet kovin lupaavilta, koska Israelin pääministeri Ariel Sharon ehti katkaista yhteydet Abbasiin jo ennen kuin tämä oli edes virallisesti astunut presidentinvirkaansa. Sharonin perusteluna olivat palestiinalaisten äärijärjestöjen uudet iskut israelilaisia vastaan.
Jos Abbasin ensimmäinen viikko virassa oli vielä myrskyistä aikaa Israelin ja palestiinalaisten välillä, päättyneellä viikolla ääni kellossa muuttui lähes täysin. Sharon, joka vielä viikkoa aikaisemmin jyrisi varsin sotaista tekstiä palestiinalaisia vastaan, ilmoitti torstaina uskovansa, että nyt on olemassa oikeat olosuhteet "historialliseen läpimurtoon" neuvotteluissa palestiinalaisten kanssa. "Uskon, että nyt on luotu olosuhteet, jotka sallivat meidän ja palestiinalaisten saavuttaa historiallisen läpimurron, joka johtaa meidät turvallisuuteen ja rauhaan", Sharon sanoi liikemiehille pitämässään puheessa.
Jo aiemmin Sharon oli lehtihaastattelussa antanut ymmärtää, ettei voisi olla tyytyväisempi tapaan, jolla Abbas on ryhtynyt hoitamaan virkatehtäviään. Abbasin ensitoimiin ovat kuuluneet perusteelliset neuvottelut palestiinalaisten ääriryhmien kanssa itsemurhaiskujen lopettamiseksi sekä palestiinalaisten turvallisuusjoukkojen näyttävä asettuminen valvomaan Israelin vastaisten rajojen rauhaa.
Sovinnollisilla lausunnoillaan Sharon on näin tullut jo varsin lähelle Israelin työväenpuolueen johtoon kuuluvaa entistä pääministeriä ja Nobelin rauhanpalkinnon voittajaa Shimon Peresiä. Peres on Abbasin valtaannoususta asti korostanut, että Israelin on omalta puoleltaan annettava Abbasille mahdollisuus onnistua palestiinalaisten presidenttinä, koska Abbasia maltillisempaa johtajaa ei palestiinalaisten puolella ole näköpiirissä.
Koska Sharon on houkutellut nyt myös Peresin mukaan hallitukseensa, on selvää, että sekä palestiinalaisten että Israelin puolella asetelmat ovat lähikuukausina monella tapaa hedelmälliset rauhansuunnitelmien nopeaan eteenpäinviemiseen. Näin on etenkin siksi, että toisen intifadan pitkän molemminpuolisen verenvuodatuksen aiheuttama sotaväsymys on selvästi havaittavissa sekä palestiinalaisten että Israelin puolella.
Silti aiempi kokemus Lähi-idästä osoittaa, että myös liian nopeasti korkealle viritetyt toiveet voivat osoittautua petollisiksi. Palestiinalaisten puolella Abbasin on vielä vakiinnutettava johtoasemansa, sillä haastajia riittää, kuten Hamas-järjestön menestys Gazassa muutama päivä sitten pidetyissä paikallisvaaleissa osoitti.
Tosiasia kuitenkin on, että Abbasissa palestiinalaisilla on nyt ylimmäinen johtaja, joka uskoo sotimisen sijasta rauhantöihin. Siksi aito mahdollisuus edistykseen Lähi-idässä on olemassa - siitäkin riippumatta, miten vakaaksi tai epävakaaksi koko arabimaailmaan vaikuttava Irakin tilanne viikonlopun vaalien jälkeen tänä vuonna muodostuu.
