Suomi aloitti systemaattisen kansainvälistymisen vuonna 1970. Ulkomaankauppaliitolle (UL) annettiin tehtäväksi kehittää välineistö kansainvälistymisen tukemiseksi. Niitä olivat kaupallisten sihteerien verkoston luominen, viennin yhteistyöryhmien perustaminen yhteistyön kehittämiseksi ja vientiasiamiesverkosto pk-yritysten tarpeisiin.
Ennen vuotta 1970 ei Suomella juurikaan ollut taloudellisia suhteita Euroopan ulkopuolella Yhdysvaltoja lukuun ottamatta. Yrityksistä Kaukomarkkinat Oy oli tosin levittäytynyt 1950-luvun lopulla Kiinaan, Indonesiaan, Thaimaahan, Venezuelaan ja Nigeriaan. Ensimmäiset kaupalliset sihteerit sijoitettiin samaan aikaan Ghanaan, Pakistaniin ja Thaimaahan.
Talouselämän kansainvälistymiseen kuului taloudellisten suhteiden luominen Euroopan ulkopuolisiin kehitysmaihin ja ne haluttiin luoda mahdollisimman nopeasti. Jo 1980-luvun puolessa välin kehitysmaiden osuus oli noin 12 prosenttia ulkomaankaupastamme.
Tärkein väline nopeassa hyökkäyksessämme oli saumaton yhteistyö ulkoasiain-, kauppa- ja teollisuusministeriön, teollisuuden liittojen ja UL:n kesken. Yritykset toivat tarpeet - toimintaa eli lihaa luitten päälle.
Markkinoille levittäytymisen tueksi luotiin käytännössä nykyisen laajuinen kaupallisten sihteerien verkosto. Markkinoiden avaamisessa tärkeä täsmäohjus oli ministerivierailujen järjestäminen ja yritystoimintaa tukevat raamisopimukset kuten tieteellis-teknis-taloudelliset yhteistyösopimukset samoin kuin vero- ja investointiensuojasopimukset
Meksiko käynnisti raamisopimukset
Ensimmäinen raamisopimus laadittiin 1974 vahvistettavaksi ministeri Jermu Laineen Meksikon vierailulla. Sopimusta ja vierailua voi pitää ensimmäisenä toimenpiteenä tähän asti jatkuneessa sarjassa. Kaikkien yli 20 sopimuksen äiti on ulkoministeriön ja UL:n edustajien yhdessä laatima malli.
1970-luvun alussa UM:n ja UL:n yhteisellä sopimuksella lähetettiin yhden miehen kaukopartioita Latinalaiseen Amerikkaan ja Afrikkaan. Aasian ja Lähi-idän vuoro tuli hieman myöhemmin. Yrityksille oli uutta lähteä kaukomaille ja niinpä ennen lähtöä "partiomatkoille" niiltä kysyttiin, olisiko niiden puolesta asioita toimitettavana matkan varrella.
Kehitysyhteistyömme aloitettiin 1964. Saman vuosikymmenen lopulla kolmen virkamiehen vetämä kehitysyhteistyötoimisto aloitti suhteiden luomisen kansainvälisiin järjestöihin ja ennen kaikkea tuleviin yhteistyömaihimme.
Kehitysyhteistyömme päävastaanottajamaat ovat pysyneet lähes samoina. Työn sisältö on muuttunut ja viimeinen strateginen linjaus tehtiin tämän vuoden alkupuolella.
Rakennustoiminta käynnistyi arabimaissa
Merkittävä kauppapoliittinen avaus 1970-luvun puolivälissä oli rakentajiemme lähtö Neuvostoliiton markkinoiden ulkopuolelle. Tälle uudelle sektorille kauppapolitiikan tuki oli tärkeä. Nopea ja mittava, pitkään varsin tuottavakin, läpimurto tapahtui vuodesta 1975 Nigeriassa, Irakissa, Libyassa, Saudi-Arabiassa ja Arabiemiraateissa. Merkittävä rakentajien lähdön sivutuote oli, että rakentajat joutuivat kehittämään kontakteja kansainvälisiin pankkeihin, kun tuolloin suljetulta pankkisektoriltamme ei joustavia ratkaisuja löytynyt.
Kehitysmaiden valloituksessa siirryttiin seestymisvaiheeseen 1970-luvun lopussa, jolloin ryhdyttiin vakiinnuttamaan saatuja sillanpääasemia. Kaupallisten sihteerien työtä tehostettiin. Uutena alueena Kaukoitä valittiin painopistesuunnaksi, sillä nousu alueella oli vaistottavissa.
Ministerivaltuuskuntien ja taloudellis-teknillis-tieteellisten (ttt) -neuvottelujen rinnalla teknologiaamme tuotiin esille järjestämällä avainaloja kattavia teknologiapäiviä. Singapore oli vienninedistämisen ja kaupallisen sihteerin toiminnan osalta toiminnan keskus.
1980-luvun lopulla siirryttiin strategiseen suunnitteluun. Ulkoministeriö laati kehitysmaastrategisia linjauksia. UL:ssä toimi kehitysmaakaupan työryhmä, jossa julkisen ja yksityisen sektorin edustajat pohtivat maantieteellistä kohdentamista ja tekivät ehdotuksia välineiden käytöstä ja käytön ajoituksista.
Ulkomaankauppaliitto oli kauppapolitiikassa aktiivinen tekijä eikä pelkkä organisoija. Kansainvälisten rahoituslaitosten toimintaa alettiin seurata. Rahoitusta kehitettiin ja sen suunnittelussa lisättiin yhteistyötä, UL:n edustajat istuivat Suomen Vientiluoton hallituksessa.
Yritysten oma toiminta oli siirtynyt tukitoimintojen takaa ja sivulta eteen. Yritysten kokemusten ja näkemysten esilletuomiseksi perustettiin maa- ja aluekohtaisia kauppayhdistyksiä.
Kauppayhdistysten toivottiin muodostuvan välineiksi, joiden uskottiin voivan ottaa aktiivinen roolin kauppapolitiikassa. UL perusti niitä useita 1980-luvun lopulla. Suuri osa kauppayhdistyksistä toimii nykyään Fintran hoivissa. Eniten kauppapoliittista roolia on saanut 1985 perustettu Suomalais-Kiinalainen Kauppayhdistys, jonka puheenjohtaja on ollut itseoikeutettu jäsen virallisissa valtuuskunnissa.
Kiinan asema vahvistuu
Vielä 1985 syksyllä, kun UL organisoi terveysalan valtuuskuntaa Kiinaan, ihmeteltiin, miksi ruutia tuhlataan maahan, jonka koko ulkomaankauppa oli vain 15 miljardia dollaria. Nyt luku on jo 900 miljardia dollaria. Maa tulee olemaan noin vuonna 2020 maailman toiseksi suurin talousmahti. Vienninedistämistoimintamme oli käynnistetty oikeaan aikaan. Se tarvitsi kuitenkin työntöä ulkopuolelta.
Kauppayhdistys otti aktiivisen roolin ja järjesti omissa nimissään avainalojen seminaareja ja ryhtyi vetämään uudelleen kasvuun päästetyn Shanghain mahdollisuuksien tunnetuksi tekemistä. Kauppayhdistys perusti omissa nimissään yhteystoimiston Shanghaihin.
Pääkonsulaatti ja kaupallisen sihteerin toimisto avattiin 1990-luvun puolivälissä. Samantapaista kauppayhdistyksen työtä tarvittiin Taiwanin osalta, jonne alueen kauppayhdistys perusti ensin yhteystoimiston. Kaupallisen sihteerin toimipiste tuli myöhemmin.
Ulko-Euroopan valloitus kulminoituu Kiinaan, jos nyt valloituksesta voi puhua, kun osuutemme on 0,7 prosenttia Kiinan ulkomaankaupasta. Se on valloitus meidän kannaltamme siksi, että olemme pysyneet kilpailijoidemme tahdissa. Kiina on kuitenkin Yhdysvaltojen jälkeen suurin vientimarkkinamme Euroopan ulkopuolella ja suuri investointien kohde.
Kiina paras esimerkki
Kiina on ehkä paras esimerkki julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöstä. Talousyhteistyössä Suomi lähti Kiinan 1978 alkaneeseen uudistuspolitiikkaan mukaan jo varhain. Talouden, tekniikan, tieteen ja teknologian (tttt) sopimus Kiinan kanssa solmittiin 1983. Sen tärkeä elementti oli työskentely metsä-, paperikone- ja värimetallurgiatyöryhmissä.
Myöhemmin on muodostettu energia- ja ympäristötyöryhmä ja pk-teollisuuden työryhmä. Sekakomissiomekanismi on ollut yritystenkin kannalta tehokas väline. Vuonna 1986 solmittu tiede- ja teknologiasopimus on toiminut tehokkaasti ja identifioinut yli 500 kehitettävää projektia.
Kiinasta ja sen vauhdista ei voi puhua ilman Shanghaita. Vuonna 1990 tehtiin vierailu Shanghaihin Pudongin alueelle. Se oli silloin täyttä maaseutua, jossa keskellä jökötti pieni yksikerroksinen talo, Pudongin alueen edistämisviraston rakennus.
Vierailijoille esiteltiin uskomattoman tuntuisia, hirveällä aikataululla toteutettavia projekteja. Suunnitelmaan ei oikein jaksanut uskoa, mutta jo seuraavana vuonna saattoi nähdä ensimmäisten projektien valmistumisen. Nyt Pudongissa on pankkikeskus, uusi lentokenttä, satama, yli 600 vähintään 30-kerroksista rakennusta, jne. Shanghain ja sen lähialueen osuus on 40 prosenttia Kiinan taloudesta ja asukaskohtainen tulo on nelinkertainen maan keskiarvoon verrattuna.
Valtioneuvoston kansallisessa strategiassa mainitaan BRIC-maiden (Brasilia, Venäjä, Intia ja Kiina) haaste maamme taloudelle. Samaan ryhmään tulee laskea ainakin Meksiko ja Korean tasavalta.
Näiden maiden teollistuessa ja nykyaikaistuessa meille tulee välttämättömäksi miettiä uusia välineitä kasvavassa kilpailussa mukana pysymisen niin teknologiakehitykseen satsaamalla kuin talouselämämme pitämiseksi kilpailukykyisenä.
Näiden makrotaloudellisten haasteiden rinnalla on parannettava markkinointitaitoja ja lisättävä olennaisesti vieraiden kulttuurien ja kielten ymmärtämistä ja tässä oppimisessa on voitava mennä pintaa syvemmälle.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva Suomen ulkomaankauppaliiton johtaja.
REINO GUNN
