Pääkirjoitus

Pääkirjoitustoimittaja Juhani Heimosen kolumni: Virkakauppoja yleissivistyksen puolesta

JUHANI HEIMONEN

Epäilys poliittisten virkanimitysten paluusta varjostaa keskustan ja sosiaalidemokraattien vuoden ikäistä hallitusyhteistyötä.

Vaikka pääministeri Matti Vanhanen on vakuuttanut persoonansa koko remakkuudella, ettei äskeiseen Suomen Pankin pääjohtajanimitykseen liity minkään sorttisia vastakauppoja, harva taitaa uskoa.

Ken kerran keksitään, sitä aina epäillään. Punamullan historiassa sulle - mulle -käytäntö on ollut useammin sääntö kuin poikkeus.

Uutta nykymenossa on lähinnä huippuvirkojen jakotapa. Keskusta antaa demareille mitä demarit haluavat ja ottaa itse loput - jos jää.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes totesi eilen tällä paikalla, että hallitus ja presidentti Tarja Halonen tekivät pahan virheen, kun "eurooppalaisen reaalipolitiikan kiemuroiden ja verhojen takaisten kabinettikeskustelujen huippuosaaja" nimitettiin keskuspankin johtoon.

Isänmaan edun näkökulmasta Erkki Liikasen poliittisille suunnistustaidoille olisi voinut olla Siimeksen mukaan enemmän käyttöä ulkoasianhallinnon johdossa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Laittamattomasti arvioitu. Pulma oli vain siinä, ettei Liikanen halunnut ulkoministeriön alivaltiosihteerin virkaan, johon oli hakemuksensa jättänyt, eikä liioin ulkoministeriksi. Hän halusi Suomen Pankkiin.

Siimes itse viittasi kintaalla hakijoiden haluille, kun hän Lipposen kakkoshallituksen ministerinä esitteli keskuspankin edellisen johtokuntanimityksen. Hän esitti virkaan poliitikkojen Esko Aho ja Ilkka Kanerva sijasta pankkimies Pentti Hakkaraista.

Tuolloin presidentti käytti hyväksi hänelle tarjottua pelitilaa, tällä kertaa ei.

Liikasen siirtyminen Brysselistä Helsingin Snellmaninaukiolle vahvistaa keskuspankin johdossa yhteiskunnallis-poliittista osaamista, jonka taitajat ovat päässeet kuolemaan talosta melkein sukupuuttoon.

Parin kuukauden kuluttua johtokunnassa istuu taas kaksi entistä puolueaktiivia. Ja kuinka ollakaan, molemmat demareita.

Ovat epäilyt virkapaketeista aiheellisia tai eivät, Vanhasen hallituksen nimityskiemuroita seurataan tästä edes varmasti suurennuslasin tarkasti.

Suomen Pankin jälkeen huomion kohteeksi nousee Liikaselta vapautuva eurokomissaarin posti. Heinäkuun puolivälistä marraskuun alkuun kestävään pätkätyöhön keskustalaiset ovat sovitelleet tohtori Olli Rehniä.

Pääministeri on johdonmukaisesti torjunut kytkennän ja korostanut, että hallituksella on tällä haavaa vain yksi tavoite: saada ujutettua sosiaalidemokraattien puoluejohtaja Paavo Lipponen EU:n komission uudeksi puheenjohtajaksi. Vasta, jos hanke epäonnistuu, on aika ja tarve sopia, ketä hallitus esittää Suomesta rivikomissaariksi.

Lipposen kohtalo ratkeaa pian kesäkuun 13. päivänä pidettävien eurovaalien jälkeen.

Ennuste ei ole hänen kannaltaan kaksinen. Vedonlyöntisuhde Rehnin puolesta on selvästi parempi.

Mahdollista tietysti on, että Vanhanen poikkeaa perikepulaisista tavoista ja lunastaa vakuuttavat puheensa junailemalla Liikasen seuraajaksi jäsenkirjademarin, kokoomuslaisen tai peräti sitoutumattoman ja pätevän.

Sen ihmeen toteutumista kannattaa jäädä odottamaan.

Puoluepoliittisten virkanimitysten häikäisevintä lajia edustaa järjestely, josta Kansaneläkelaitoksen valtuutettujen työvaliokunta viime perjantaina vaivihkaa sopi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rkp:lle aiotaan turvata vastakin paikka laitoksen johtajistossa, vaikka puolueiden läänitykset muutoin on tarkoitus purkaa. Ai miksikö? No siksi, että ruotsalaisten pitää saada hyvitys lukiolain uudistamisessa kärsimälleen tappiolle.

Ylioppilaskirjoitusten pakkoruotsi meni, mutta korkeapalkkainen mandaattivirka Kelassa jää.

Rkp:n puheenjohtaja, ympäristöministeri Jan-Erik Enestam on ollut huolissaan siitä, miten lukion yleissivistävyyden käy, kun päättötutkintoon jää vain yksi pakollinen aine.

Kelan koplaus auttaa ymmärtämään Enestamin sivistyskäsitystä, jonka syvyyden paljastaa lopullisesti puheenjohtajan toteamus Hufvudstadsbladetissa (18.4.).

"Tämä oli pitkästä aikaa ensimmäinen kysymys, joka yhdisti puolueen. Jäsenemme ja äänestäjämme saivat nähdä, että tiukan paikan tullen vain Rkp ajaa ruotsinkielisten etuja."