Pääkirjoitus

Jouni Jokisen ja Kaapo Seppälän aliokirjoitus: EU:n laajentuminen muuttaa rahaverotuottoja

LK/AFP<br />EU:n tulevien jäsenvaltioiden ulkoministerit yhteiskuvassa komission puheenjohtaja Romano Prodin, Irlannin valtiovarainministeri Charlie McCreevyn ja Euroopan keskuspankin johtajan Jean Claude Trichetin kanssa Ecofinin kokouksessa Irlannissa.
LK/AFP
EU:n tulevien jäsenvaltioiden ulkoministerit yhteiskuvassa komission puheenjohtaja Romano Prodin, Irlannin valtiovarainministeri Charlie McCreevyn ja Euroopan keskuspankin johtajan Jean Claude Trichetin kanssa Ecofinin kokouksessa Irlannissa.

Euroopan unioni laajentuu vappuna. Kymmenen uuden jäsenmaansa myötä unionista muodostuu yhä keskeisempi globaali talousvaikuttaja. Uusilta jäsenvaltioilta laajentuminen tulee vaatimaan merkittäviä muutoksia niihin toimintoihin, jotka ovat aikaisemmin olleet yksinomaan kansallisissa käsissä. Näihin lukeutuu myös uusien jäsenmaiden keskuspankkitoiminta, jonka rahapoliittinen itsenäisyys tulee olennaisesti vähenemään talous- ja rahaliiton jäsenyyden myötä.

Tässä yhteydessä Euroopan unionin viides laajentuminen poikkeaa edellisistä, koska nyt mukaan tulevilla valtioilla ei ole mahdollisuutta jättäytyä talous- ja rahaliiton ulkopuolelle. Tämän vaihtoehdon poissulkemisella on tavoiteltu mahdollisimman pitkälle menevää yhtenäisyyttä kaikilla EU-integraation osa-alueilla. Käytännössä tämä sitoo kaikki tulevat jäsenmaat myös eurojärjestelmän piiriin.

EU-jäsenyyden toteuduttua uudet jäsenmaat voivat vielä toistaiseksi harjoittaa itsenäistä raha- ja valuuttakurssipolitiikkaa, mutta kuitenkin EU-toimielinten valvonnan alla. Tulokkaiden on osallistuttava talouspolitiikan koordinaatioon, vältettävä liiallisia julkisen talouden alijäämiä ja noudatettava muutenkin vakaus- ja kasvusopimuksen määräyksiä. Lisäksi uusien jäsenmaiden odotetaan siirtymävaiheen jälkeen liittyvän ERM II-järjestelmään, ja täytettyään Maastrichtin lähentymiskriteerit, euroalueeseen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rahapoliittisilla toimenpiteillä valtioiden keskuspankit ovat perinteisesti pyrkineet hallitsemaan inflaatiota, vaikuttamaan suhdannekehitykseen sekä vakauttamaan maan talouselämää. Näiden tehtävien lisäksi keskuspankit ovat voineet toimia myös julkisten menojen rahoittajina.

Pitkällä aikavälillä EU-jäsenyys merkitsee uusille jäsenmaille keskuspankkien itsenäisen rahapolitiikan loppua ja rahapoliittisen päätöksenteon ohjautumista Euroopan keskuspankin johtavalle elimelle, neuvostolle.

Keskuspankkien voitot ja tappiot

Erityistehtävistään huolimatta keskuspankki voi toimia rahamarkkinoilla tavallisen rahoituslaitoksen tavoin. Tärkeimpänä erona verrattaessa sitä muihin luottolaitoksiin on sen asema ainoana rahan liikkeellelaskijana. Keskuspankin voitot ja tappiot voivat syntyä ensinnäkin sen hallussa olevien pääomaerien arvonmuutoksista ja toisaalta sen harjoittamasta rahan liikkeellelaskusta.

Rahan liikkeellelaskussa keskuspankki myy seteleitä liikepankeille, jotka rahoitustoiminnallaan lainaavat niitä jälleen eteenpäin. Toisin kuin liikepankit, keskuspankki ei joudu maksamaan korkoa omasta pääomastaan. Liikepankit maksavat keskuspankin liikkeelle laskemista seteleistä korkoa, jota kutsutaan liikepankin seigniorage-tuloksi, eli rahaveroksi. Lisäksi liikepankit tekevät varantovelvoitteidensa mukaisesti keskuspankille talletuksia, joista keskuspankki maksaa korkeintaan nimellisen koron.

Seigniorage-tuotot ovat toisinaan hyvinkin huomattavia ja niillä voi olla suurikin merkitys valtion menojen kattamisessa. Tuotot perustuvat vallitsevaan inflaatiotasoon ja keskuspankin seigniorage-pääomaan, joka koostuu talletuspankeille pakollisista reserveistä sekä kierrossa olevan rahan määrästä. Rahan määrään vaikuttavat puolestaan maksujärjestelmän kehittyneisyys, rajojen ulkopuoliset valuuttavarannot, yleisön tottumukset sekä valuutan vakaus.

Vaikka osa seigniorage-pääomaan vaikuttavista tekijöistä on kulttuurisidonnaisia, on keskuspankeilla sääntelymahdollisuuksiensa johdosta kyky vaikuttaa sen suuruuteen. Keskuspankki voi vaikuttaa myös inflaatioon, sillä korkeampi inflaatiotaso lisää entisestään seigniorage-tuottojen määrää.

Ennen euron käyttöönottoa Suomessa oli, osin kehittyneiden maksujärjestelmien johdosta, yleisön hallussa vähemmän käteistä rahaa kuin esimerkiksi Saksassa. Tärkeä vaikutin käteisen rahan suureen määrään Saksassa oli Saksan markan korkea kysyntä maan rajojen ulkopuolella, erityisesti Itä-Euroopassa. Tämän johdosta Saksalla oli lähtökohtaisesti paremmat mahdollisuudet suurempiin rahaverotuottoihin kuin muilla Euroopan mailla.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voitonjako euroalueella

Myös euroalueella on edelleen mahdollisuus rahaverotuottoon, mutta muuttunein edellytyksin. Kun rahapoliittinen päätöksenteko siirtyy EKP:lle, samalla poistuvat keskuspankkien mahdollisuudet lisätä kansallisen rahaverokertymän määrää esimerkiksi inflaatioon vaikuttamalla. Myös rahaverotuoton jakaminen jäsenvaltioille on tällöin kokonaisuudessaan EKP:n käsissä.

Euroopan keskuspankki jakaa voittonsa ja tappionsa jäsenvaltioiden kesken. Tämä koskee myös EKP:n saamia rahaverotuottoja, jotka se jakaa edelleen jäsenvaltioille ennalta sovitun voitonjakomallin mukaisesti. Voitonjakomalli puolestaan perustuu jäsenvaltioiden pääomien suhteelliseen osuuteen Euroopan keskuspankissa. Jako-osuus ei riipu jäsenvaltioiden aikaisemmasta seignioragen määrästä vaan valtioiden bruttokansantuote- ja asukaslukuosuuksista Euroopan unionissa.

Jäsenvaltioiden kannalta ongelmalliseksi EU:n laajentuessa muodostuu se, etteivät EKP:n rahaverotuottojen toteutuneet jako-osuudet välttämättä vastaakaan valtioiden aikaisempia rahaverotuottoja tai -pääomia. Toisin sanoen epätäydellisenä toteutuva jakomalli saa aikaan perusteettomia tulonsiirtoja jäsenmaiden keskuudessa joidenkin maiden saadessa itselleen aikaisempaa suuremman tai pienemmän osuuden tästä tulosta.

Nykyisen euroalueen syntyessä keskitetyn rahoitustulon jakamisen suurimmat hyötyjät olivat Suomi ja Ranska. Saavutettujen hyötyjen taustalla oli käteisen rahan vähäinen kysyntä, joka johtui pankki- ja maksujärjestelmien kehittyneisyydestä ja käteismaksujen vähäisyydestä. Tämän vuoksi liikkeellä olevan rahan määrä sekä rahaverokertymä oli vähäisempää ennen euron tuloa.

Seignioragetulojen suhteen viime laajentumisen häviäjiä olivat sen sijaan Saksan ja Espanjan kansalliset keskuspankit, jotka ennen Emu-jäsenyyttä nauttivat verrattain korkeista rahaverotuotoista. Tämän taustalla oli Saksan markan tärkeä asema kansainvälisenä transaktio- ja reservivaluuttana. Espanjassakin hyödyt perustuivat liikkeellä olevien pesetojen suureen määrään, jonka arvellaan aiheutuneen käteisrahan suosiosta verrattain suuressa harmaassa taloudessa.

Mikä on sitten tilanne tulevien euroalueen jäsenmaiden kohdalla? Mikäli EKP:n tulonjakomalli säilyy nykyisellään, tulevat hyötyjät olemaan tässäkin tapauksessa ne maat, joissa käteistä rahaa on suhteellisen vähän liikkeellä. Tähän ryhmään kuuluvat käytännöllisesti katsoen kaikki tulevat jäsenmaat lukuun ottamatta Maltaa ja Kyprosta, joilla on tälläkin hetkellä korkeat seigniorage-pääomat.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Puuttumatta rahaverotuottojen jaon oikeudenmukaisuuteen, EKP:n tulonjakomalliin liittyvissä kysymyksissä onkin tärkeää tiedostaa, että malli perustuu jäsenmaiden väliseen poliittiseen sopimukseen eikä se noudata täydellisesti jäsenmaiden kohdalla ennen EU-jäsenyyttä vallinnutta tilannetta.

Rahavero, euro ja dollari

Euroopan unionin tulevaisuutta tarkasteltaessa huomio on kuitenkin siirrettävä EU:n rahaverotuoton sisäisestä jaosta euron merkitykseen globaalina valuuttana, sekä sen koko euroalueelle tuomiin etuihin. Tässä yhteydessä luonnollinen vertailukohde eurolle löytyy Yhdysvaltain dollarista, jonka asema maailman reservi- ja kaupankäyntivaluuttana on vertaansa vailla.

Liikkeelle laskettujen dollareiden valtavasta määrästä johtuen Yhdysvaltain keskuspankin rahaverotuotot ovat olleet korkeita. Näiden tuottojen arvioidaan olevan keskimäärin 20 miljardia dollaria vuodessa, mikä vastaa suuruudeltaan noin kaksinkertaisesti Yhdysvaltojen antaman kehitysavun määrää tai kahta kolmasosaa Suomen valtion vuotuisesta budjetista.

Koska EU on sitoutunut matalan inflaatiotason ylläpitämiseen, rahaverokertymän kasvattamisen salaisuus piileekin euron käytön houkuttelevuuden lisäämisessä kansainvälisessä kaupassa ja reservivaluuttana euroalueen ulkopuolella.

Se, tuleeko euro tässä yhteydessä kasvattamaan merkitystä dollariin nähden, riippuu olennaisesti euron vakauteen kohdistuvista odotuksista, euroalueen kilpailukyvystä sekä laajentumiseen liittyvien taloudellisten riskien hallinnasta ja mahdollisuuksien hyödyntämisestä.

Kirjoittajista Jouni Jokinen toimii assistenttina Turun yliopiston taloustieteen laitoksella ja Kaapo Seppälä tutkijana Turun yliopiston Jean Monnet -keskuksessa.

JOUNI JOKINEN KAAPO SEPPÄLÄ