Pääkirjoitus

Suvi-Anne Siimeksen kolumni: Kenen kompassissa vika?

SUVI-ANNE SIIMES

Matti Vanhasen hallitus on nyt ollut vallassa reilun vuoden. Vuosi on ollut maamme Eurooppa-politiikan kannalta harvinaisen tärkeä. Siihen on mahtunut EU:n uutta perustuslakia laatineen konventin työn loppuun saattaminen ja yksi kalkkiviivoille kaatunut ja toinen, vielä valmisteilla oleva hallitusten välinen konferenssi eli hvk, jossa uusi perustuslaki on tarkoitus hyväksyä. Valinkauhassa on ollut koko ajan se, miten ja mistä suunnasta pienen maan ja sen kansalaisten vaikutusvaltaa uudessa Euroopassa haetaan.

Ei siis ihme, että hallituksen Eurooppa-politiikka on ollut suurennuslasin alla. Siitä hallitusta on myös kritisoitu eninten. Kritiikin kärjessä on ollut pääministeri Matti Vanhasen todellinen tai oletettu passiivisuus EU:n ytimiin pyrkimisessä.

Mittatikkuna on käytetty sitä, paljonko Vanhasen linja on poikennut hänen pitkäaikaisen edeltäjänsä oikeaksi oletetusta ja ajoittain myös kiistatta hyvin toimineesta linjasta.

Vanhasen puheita vähäisemmälle huomiolle on jäänyt kysymys siitä, onko koko kohta jo kymmenvuotisen jäsenyystaipaleemme poliittinen peruslinja johtamassa vikasuuntaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jäsenyytemme alkuvuosina Suomi-laiva luovi eurooppalaisilla vesillä hyvin ja suunnistuksessa käytetty kompassikin oli kunnossa. Kurssi johti muun muassa kohti yhteistä valuuttaa ja Emu-jäsenyyttä, joista on ollut paljon hyötyä. Myös pyrkimys komission vallan kasvattamiseen ja yhteisömetodin vahvistamiseen tuntui pitkään oikealta, samoin ajatus siitä, että yhteiset säännöt ovat pienen maan kannalta hyvä asia.

Viime vuosina on kuitenkin käynyt selväksi, että yhteisiä pelisääntöjä ei ollenkaan aina noudateta. Eurooppalaisen reaalipolitiikan magneettinen napa on päinvastoin siirtynyt aimo askeleen hallitustenvälisyyttä ja suurten maiden muita suurempaa valtaa korostavaan suuntaan.

Suomen ongelma on se, että muutosta ei ole otettu vakavasti ja siksi politiikkamme on jäänyt Euroopan vallanjaon vesillä vakavan suunnistusvirheen uhriksi.

Ensimmäiset suunnistusvirheemme näkyivät jo Lipposen kakkoshallituksen aikana, kun perustuslakikonventin luonteen muutosta ei haluttu ottaa huomioon. Suuri osa vaikutusmahdollisuuksistamme katosi sen siliän tien. Lisää lämpöä on laskettu harakoille myös sen jälkeen.

Vanhasen hallituksen hvk-tavoitteet asetettiin huonosti tehdyn taustatyön pohjalta - tai sitten todellisia tavoitteita ei edes ollut. Vielä viime syksynähän hallituksen ykköstavoite oli oman äänivaltaisen komissaarin säilyttäminen. Nyt esillä on siitä luopuminen ilman, että mitään konkreettista jää jäljelle.

Huonosti menee myös niillä asioilla, joita eduskunta edellytti hallitukselta yksimielisesti. Sekä hyvinvointipalveluita koskevan kansallisen päätösvallan säilyttäminen että suomalaisen työeläkejärjestelmän erityisaseman turvaaminen näyttävät jo menetetyiltä tapauksilta.

Jäljelle ei jää oikein mitään - paitsi puheenjohtaja Paavo Lipposen Sdp:n kunnallisseminaarissa Turussa reilu viikko sitten peräänkuuluttama matalan profiilin pitäminen EU:hun liittyvissä asiakysymyksissä. Siinä on onnistuttu.

Yksittäiset komissaarit tulevat ja menevät, joten siitä tuskin kannattaa enää paljon ihokkaita repiä. Sen sijaan suomalaisten työeläkkeiden aseman ja keskeisiin hyvinvointipalveluihin liittyvän päätösvallan kohdalla liikutaan jo yhteiskunta- ja elämänmuotomme peruskysymysten äärellä. Siksi epäonnistumista niissä ei voi sivuuttaa pelkällä olankohautuksella.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Niihin liittyen ei kuitenkaan riitä, että puhutaan pelkästä poliittisesta vastuusta. Parrasvaloihin on nostettava myös tavoitteiden asettamiseen ja niiden edistämiseen liittyvät virkavastuukysymykset ja ennen kaikkea kysymys virkamiesten osaamisesta. Ilman sen parantamista suunnistusvirheiden korjaaminen ei nimittäin onnistu.

Onko niin, että tekniset kysymykset ja niihin liittyvät teoriat ovat kyllä hallinnassa, mutta eurooppalainen reaalipoliittinen osaaminen ja ymmärrys puuttuvat? Jos on, niin onko myös niin, että Vanhasen hallitus ja tasavallan presidentti Tarja Halonen tekivät suurimman Eurooppa-poliittisen virheensä viime viikolla?

Virhe oli silloin se, että eurooppalaisen reaalipolitiikan kiemuroiden ja verhojen takaisten kabinettikeskustelujen huippuosaaja Erkki Liikanen nimitettiin viime viikolla Suomen Pankin pääjohtajaksi. Isänmaan edun näkökulmasta hänen poliittisille suunnistustaidoilleen olisi saattanut olla paljon enemmän käyttöä ulkoministeriön johdossa.

Kirjoittaja on kansanedustaja ja vasemmistoliiton puheenjohtaja.