Pääkirjoitus

Toinen pääkirjoitus: Tupo lyö kiilaa ay-rintamaan

Ennuste tulopoliittisen työmarkkinasopimuksen syntymiselle ensi syksynä ei ole häävi, jos akavalaista Insinööriliittoa on uskominen. Elinkeinoelämän uuraina vetojuhtina itseään pitävät tekniikan taitajat ovat lopen kyllästyneitä vanhakantaisiin keskitettyihin palkkaratkaisuihin, joissa pisimmät korren vetävät käytännössä matalimman tuottavuuden toimialat.

Insinööriliiton leimuavasanainen puheenjohtaja Matti Viljanen vaatii tulosopimusta, jossa vihdoin huollettaisiin myös talouskasvun veturia, eikä vain perässä kolkkaavia vaunuja. Solidaarinen palkkapolitiikka tasa-arvo- ja matalapalkkaerineen on johtanut vinoutumaan, joka osaltaan ruokkii Suomelle kohtalokasta Kiina-ilmiötä, yritysten pakoa työvoimakustannuksiltaan kilpailukykyisempiin maihin.

Ansiokehityksen sitominen työn tuottavuuteen on ollut paikallisen sopimisen lisäämistä ajavien työnantajien aktiivinen vaatimus. Asettuessaan samaan ruotuun näiden pyrkimysten kanssa Viljanen tulee lyöneeksi terävää kiilaa palkansaajien ay-rintamaan. SAK:n suuntaan eturistiriidan juopa on syvin, mutta ei aivan olematon STTK:n ja akavalaistenkaan kesken.

Akavan toiseksi suurimman jäsenjärjestön jäsenistä 80 prosenttia työskentelee yksityisen liike-elämän palveluksessa. Insinöörit kuuluvat siihen keskituloisten ylempään kastiin, jossa väki kokee työpaineidensa kasvaneen, mutta aineellisten etujensa suhteellisesti heikentyneen.

Ostovoiman kohentaminen verotusta keventämällä ja palkkoja tuottavuusperustein korottamalla ovat Viljasen mukaan hänen liittonsa tärkeimmät työmarkkinatavoitteet. Tulopoliittista kolmikantaa siis insinööritkin tarvitsevat - eri asia, minkä mallista ja kenen ehdoilla modernisoitua.