Työssä olevien toimeentulo on sosiaalipoliittisesti klassinen teema. Sen lisäksi, että klassikot aina Karl Marxista lähtien ovat olleet kiinnostuneita työväen elinoloista, se liittyy keskeisenä osana koko modernin sosiaalipolitiikan syntyyn. Otto von Bismarckin 1800-luvulla Saksassa luoman sosiaalivakuutusjärjestelmän yhtenä perusjuonteena oli juuri työväenluokan integroiminen osaksi yhteiskuntaa.
Modernin sosiaalipolitiikan ja hyvinvointivaltion kehittymisen myötä työssä olevien tilanne parantui huomattavasti. Köyhyyden näkökulmasta niin Suomessa kuin muissakin länsimaissa köyhyys on ollut ennen kaikkea työtä tekemättömän väestönosan vitsaus.
Tämä palkkatyön ja köyhyyden välinen yhteys ei enää ole yhtä suoraviivainen etenkään angloamerikkalaisissa maissa. Yhdysvallat alkoi 1980-luvulla toteuttaa työvoimapolitiikkaa, jossa luotiin nopeassa ajassa suuri määrä matalapalkkaisia työpaikkoja. Samalla minimipalkkojen reaaliarvon annettiin joustaa alaspäin.
Sama politiikka omaksuttiin myöhemmin myös muissa angloamerikkalaisissa maissa. Tämä kehitys johti uusvanhaan sosiaalipoliittiseen ongelmaan: köyhyysongelma ei ratkennut työttömyyttä vähentämällä ja matalapalkkatöitä lisäämällä, vaan köyhyysongelma siirtyi työtä tekevän väestön piiriin.
Barbara Ehrenreichin kirja Nälkäpalkalla nostatti julkisen keskustelun työssä olevien köyhyydestä myös Suomessa. Perinteisesti sosiaaliseen korporatismiin perustuva tulopolitiikka on toiminut keskeisenä hyvinvointivaltion sosiaalipolitiikan välineenä ennen kaikkea tulonjaon, mutta myös palkkatyössä olevien köyhyyden, näkökulmasta. Keskitettyjä palkkaratkaisuja eivät murtaneet edes 1990-luvun alun taloudellinen laskusuhdanne ja sen myötä syntynyt suurtyöttömyys. Lisäksi angloamerikkalaisen mallin mukaista laaja-alaista matalapalkka-alojen työpaikkojen lisäämistä ei olla ainakaan vielä otettu käyttöön varteenotettavana reseptinä työttömyyden hoitoon.
Työttömyys suurin köyhyysriski
Turun yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksella vuosina 1995 ja 2000 kerättyjen kyselytutkimusaineistojen perusteella työssä olevien köyhyys ei ole laajamittainen ongelma Suomessa. Köyhyys kohdistuu ennen kaikkea työttömiin. Lisäksi heidän tilanteensa on heikentynyt edelleen 1990-luvun lopulla. Näyttääkin selvältä, että jos yhteiskunnassa vallitsevaa köyhyyttä halutaan vähentää, niin parhaimpaan tulokseen pääsee kohdistamalla toimenpiteet työttömien ja ennen kaikkea pitkäaikaistyöttömien aseman parantamiseksi.
Palkkatyössä olevien köyhyyden kannalta keskeisiä tekijöitä ovat määräaikaiset ja osa-aikaiset työsuhteet. Määräaikaiset ja osa-aikaiset työsuhteet liittyvät ennen kaikkea työmarkkinoille tulon yhteyteen, mutta nuorten lisäksi niiden on osoitettu liittyvän enemmän naisiin kuin miehiin.
Taloudellisen toimeentulon kannalta määräaikaiset työsuhteet eivät välttämättä ole pulma, sillä määräaikaisten työsuhteiden ollessa kokopäiväisiä, köyhyysriski palkkatulojen vuoksi ei ole korkea. Määräaikaisten työsuhteiden ongelmat piilevätkin ennen kaikkea epävarmuutena ja turvattomuutena työn jatkuvuudesta.
Tulosten mukaan määräaikaisten työsuhteiden epävakaus altistaa enemmän suoranaisille toimeentulovaikeuksille kuin jatkuvat työsuhteet ja määräaikaisissa työsuhteissa olevien köyhyysriski on selkeästi korkeampi kuin jatkuvassa työsuhteessa olevilla. Määräaikaisten työsuhteiden lisäksi osa-aikatyöt ovat yhteydessä köyhyyteen. Tutkimustulosten mukaan osa-aikatyötä tekevien köyhyysriski on selkeästi korkeampi kuin kokopäivätyössä olevilla. Näiden epätyypillisten työsuhteiden tekeminen on yleistä nuorten keskuudessa ja tämä näkyy myös heidän suurempina toimeentulo-ongelmina.
Myös perhe turvaa köyhyydeltä
Tutkimustulosten mukaan perhe näyttää toimivan tietynlaisena puskurina köyhyyttä vastaan. Tämä näkyy yksin asuvien ja yksinhuoltajien suurempina köyhyysriskeinä. Yksinhuoltajien heikko asema selittynee pitkälti siten, että he joutuvat usein sovittamaan yhteen palkkatyössä käymisen ja hoivatyön.
On myös huomattava, että yksin asuvien tilanne on heikentynyt 1990-luvun lopulla. Tämä on syytä nostaa esiin, sillä yksin asuvien heikko taloudellinen tilanne on jäänyt lapsiperheiden varjoon niin tieteellisessä kuin julkisessa keskustelussa - siitäkin huolimatta, että myös muissa yhteyksissä on todettu juuri tämän väestöryhmän taloudellisen tilanteen heikentyneen.
Havaittavissa on myös, että perheen sisällä puolisoiden työmarkkina-asemien välillä vallitsee selkeä riippuvuus. Tällöin perheen toimeentulon kannalta molempien puolisoiden asema työmarkkinoilla on keskeinen. Köyhyyden näkökulmasta olennaista on se, missä määrin työttömyys, osa-aikatyön tekeminen tai lyhyet työsuhteet kasautuvat samaan parisuhteeseen.
Tulosten mukaan köyhyysriski on selkeästi suurin parisuhteissa, joissa epävakaat työmarkkina-asemat ovat kasautuneet.
Vaikka yleisesti palkkatyössä olevien köyhyys ei ole Suomessa lainkaan sitä luokkaa, mitä se on esimerkiksi angloamerikkalaisissa maissa, niin ryhmät, joilla on suurimmat köyhyysriskit, ovat miltei samoja. Palkkatyössä olevien köyhyys paikantuu ennen kaikkea yksin asuviin, yksinhuoltajiin ja nuoriin työntekijöihin. Lisäksi epävakaa työmarkkina-asema ja epätyypilliset työsuhteet lisäävät palkkatyössä olevien köyhyysriskiä.
Pitkäaikaistyöttömät maksaneet kovan hinnan
Yleisesti ottaen suurimmat erot köyhyysriskissä ovat työttömien ja työssä käyvien välillä. Työ näyttääkin turvaavan köyhyydeltä melko varmalla todennäköisyydellä. Tästä näkökulmasta suomalainen työmarkkinapolitiikka näyttää olevan onnistunutta.
Pohdittaessa 1990-luvun muutoksia on tietysti muistettava, että edellisen vuosikymmenen lopulla tapahtuneet sosiaalipoliittiset muutokset saattavat näkyä vasta myöhemmin, jolloin tässä tarkasteltu ajanjakso on liian lyhyt kuvaamaan muutoksen vaikutuksia.
Jo yleisestikin tiedostettu ja myönnetty tosiasia on kuitenkin se, että työttömät ja ennen kaikkea perustoimeentuloturvan varassa elävät pitkäaikaistyöttömät ovat joutuneet maksamaan myös laman jälkeisessä Suomessa kovimman hinnan. Toisaalta työllistämistoimenpiteet eivät ole purreet halutulla tavalla, ja toisaalta heidän taloudellista asemaansakaan ei ole parannettu perustoimeentuloturvan tasoa nostamalla.
Kirjoittajista Ilpo Airio toimii määräaikaisena assistenttina Turun yliopiston Sosiaalipolitiikan laitoksella ja Mikko Niemelä vierailevana tutkijana University of New South Walesin Social Policy Research Centressä.
ILPO AIRIO MIKKO NIEMELÄ
