Eurooppalainen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen yhteistyö sai uutta vauhtia loppuvuodesta 2002 pidetyn Naton Prahan huippukokouksen myötä. Lisäksi samoihin aikoihin työskenteli EU:n tulevaisuuskonventin puolustustyöryhmä, jonka suositusten lopulliset versiot julkaistiin hiljattain.
Runsaasti huomiota sai osakseen myös Belgian, Luxemburgin, Ranskan ja Saksan huhtikuun 2003 lopussa järjestämä "minihuippukokous", jossa nämä neljä maata pyrkivät painottamaan konventissa ilmaisemiaan näkemyksiä.
Näitä tapahtumia seurannut vilkas kotimainen keskustelu on ollut erittäin tervetullutta, mutta se on osoittanut myös merkkejä hämmennyksestä ja väärinkäsityksistä mitä tulee eri organisaatioiden rooleihin ja niiden realistisiin mahdollisuuksiin.
Prahassa käynnistetty voimakas muutosprosessi vahvistaa Naton olevan edelleen elinvoimainen organisaatio ja keskeisin elementti useimpien nykyisten ja tulevien EU-maiden puolustuksessa. Yhdistettynä Yhdysvaltain sotilaalliseen voimaan Nato tulee säilyttämään asemansa laajan euro-atlanttisen alueen ainoana puolustusliittona ja Euroopan turvallisuuden perimmäisenä tukipilarina.
Tästä ovat konkreettisena osoituksena Naton vuosia jatkunut menestyksekäs toiminta Balkanin konfliktien rauhoittamisessa sekä elokuussa 2003 alkava uusi johtava rooli Afganistanin vakauttamisoperaatiossa. Eräs Naton merkittävimmistä haasteista on kehittää sen eurooppalaisten jäsenten valmiuksia ja kapasiteettia siten, että Yhdysvallat säilyy vahvana liittolaisenamme vastaisuudessakin.
EU:n kriisinhallintakyvyn (ESDP) kehittämiselle syksyllä 1999 Helsingissä asetettu määräaika umpeutuu kuluvan vuoden lopussa. Vaikka puutteita edelleen esiintyykin, on lyhyessä ajassa tehty hyvää työtä ja EU toteuttaa jo ensimmäisiä sotilaallisia operaatioitaan Makedoniassa ja Kongossa.
Nyt on katsottava eteenpäin, sillä työsarkaa vielä riittää. ESDP:n kehittämistä linjataan tulevaisuuskonventin sotilaallisen työryhmän suositusten ohella EU:n korkean edustajan Javier Solanan työstämässä EU:n strategiapaperissa. Molempien kantavana ajatuksena on mahdollistaa unionille vahvempi rooli maailmanlaajuisesti kehittämällä sen taloudellisen vaikutusvallan tueksi tehokas ja yhtenäinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, sotilaallinen voima mukaan lukien.
Tavoite on varsin kunnianhimoinen, eikä edes realistisesti mahdollista EU:n nykyisen ulkopoliittisen hajanaisuuden ja sotilaallisen kapasiteetin valossa, mutta se viestii silti selkeää sanomaa useimpien EU-maiden tavoitteista ja osoittaa siten unionin pitkän aikavälin suuntauksen.
Tärkeintä tässä vaiheessa on varmistaa se, että EU:n globaalia roolia kehitetään mahdollisimman tiiviissä yhteistyössä Yhdysvaltain kanssa, sillä eurooppalaisen turvallisuusidentiteetin rakentaminen Yhdysvaltain vastaiseksi tai sen kanssa kilpailevaksi on jo lähtökohdiltaan lyhytnäköinen ja tuhoon tuomittu ajatus.
Moninapaisen ja keskinäisen kilpailun leimaaman maailmanjärjestyksen sijaan olisi painotettava monenvälisyyttä sekä kansainvälisten organisaatioiden ja pelisääntöjen uudistamista siten, etteivät ne halvaantuisi uudenlaisessa maailmanpoliittisessa tilanteessa.
EU:n ja Naton välille on löydettävä yhteistyön tasapaino, jossa molempien tahojen omaleimaisuutta kunnioitetaan, mutta samalla vältetään ylimääräistä byrokratiaa ja resurssien tuhlaamista sellaisten toimintojen pystyttämiseen, jotka ovat jo olemassa ja toimivat.
Naton ja sen myötä eurooppalaisen turvallisuus- ja puolustusyhteistyön painopisteen ulkopuolella pysyttelevän Suomen tulisi vahvasti osallistua edes EU:n puolustusyhteistyön tiivistämiseen. Vaikka kaikki EU:n tulevaisuuskonventin puolustukseen liittyvät ehdotukset eivät meitä miellytäkään, on Suomen kuitenkin viisainta osallistua prosessiin aktiivisesti ja avoimin mielin loppuun saakka.
Aloitteissa on myös useita meille tervetulleita piirteitä ja lopputulos selviää joka tapauksessa vasta hallitusten välisen konferenssin jälkeen. Sekä kansallisen turvallisuutemme että menestyksekkään integraatiopolitiikan kokonaisuuden kannalta on tärkeää, ettemme vapaaehtoisesti heittäydy sivuraiteelle.
Sen sijaan, että panisimme päämme pensaaseen välttääksemme ympäröivän maailman tapahtumat, Suomen tulee toimia rakentavasti ja ennakkoluulottomasti edistääkseen parhaalla mahdollisella tavalla sekä omiaan että koko Euroopan turvallisuutta ja intressejä.
Voimme osallistua keskusteluun hyvällä itsetunnolla, sillä osaamisemme ja panoksemme kansainvälisessä kriisinhallinnassa nauttii laajaa luottamusta.
JAN-ERIK ENESTAM
