Suomen oikukkaassa kesässä on sentään yksi varma satokasvi: siveyden sipuli. Kevään tultua siveyden sipuli putkahtaa esiin niin politiikassa kuin yleisönosastossakin. Dragon Ball -sarjakuva tekee suomalaislapsista pedofiilien uhreja, siveyden sipuli julistaa.
Iltalehtien lööpit ovat lapsiin kohdistuvaa henkistä julmuutta. Kulttuuriministeri aloittaa sodan pornoa ja väkivaltaa vastaan. Tietokonepelien pelaajat kasvavat psykopaattisiksi sarjamurhaajiksi. Ja viimeistään kadunvarren alusvaatemainokset vammauttavat lapsen niin että hänestä tulee isona Henry Saari tai Raakel Liekki , todennäköisemmin kuitenkin huumekoukussa oleva prostituoitu.
Turun Sanomatkin innostui mukaan haukkuessaan Catharine Breillartin tyylikästä Romance -elokuvaa perverssi-teeveeksi, tarjottiinhan siinä yömyöhään katsojien nähtäväksi (nyt lapset silmät kiinni!) "ilottomia seksiakteja ja sukuelinten imemistä". Peter Greenawayn mestarillinen Baby of Macon sai taannoin osakseen yhtä tylyn teilauksen, oikein pääkirjoituksessa sekin.
Siveyden sipulia on mahdotonta kitkeä, koska hänen päämääränsä on niin jalo. Jokaista sanaa empaattisesti painottaen siveyden sipuli muistuttaa Että Meidän Kaikkien. Täytyy Aina. Suojella. Lasta. Perustunteisiimme vetoamiselle ei pärjää järkisyillä.
Japanilaisen mangan lippulaivaa Dragon Ballia on myyty maailmalla satoja miljoonia kappaleita kenenkään protestoimatta. Vasta valpas suomalainen asiantuntija pystyi huomaamaan että sarjakuva itse asiassa onkin pedofilian normalisoimista.
Kaipa seuraavaksi hoksataan, että housuton Aku Ankka normalisoi itsensäpaljastamista. Tämä oli tietysti huono vitsi, koska Aku Ankkaa on jo aikoja sitten vaadittu sensuroitavaksi.
Tutkijat sanovat, että paheksuttujen tietokonepelien vaikutus nuoriin on pikemminkin positiivista kuin negatiivista. Pelaaminen on hyvin sosiaalista toimintaa, joka kehittää hyödyllisiä kykyjä, tutustuttaa nuoren erilaisiin kulttuureihin ja ihmisiin, opettaa ongelmien ratkaisutaitoa ja valmentaa kohtaamaan myös reaalitodellisuutta. VTT:n mediatutkija Sonja Kangas ihmettelikin taannoin, miksi virtuaalimaailmaa pidetään suurempana uhkana kuin esimerkiksi koettua perheväkivaltaa tai koulukiusaamista.
Naulan kantaan. Tuoreen tutkimuksen mukaan ala-asteikäiset suomalaislapset ovat onnettomampia ja kokevat elämänsä huonommaksi kuin samanikäiset ruotsalaiset tai norjalaiset. Tämä uutinen, todellisen huolestumisen aihe jos mikä, ei tunnu kiinnostavan ketään.
Siveyden sipuleja se ei liikuta, koska pienten lasten pahoinvointia ei voi selittää panemalla kaiken seksiä ja väkivaltaa suoltavan moraalittoman median syyksi.
Ruma totuus on että jos lapsia halutaan suojella, heitä tulisi ennen kaikkea suojella vanhemmiltaan. Päiväkodeissa työskentelevät ystäväni ovat valittaneet, kuinka kauheaa on että jo viisivuotiaista näkee ketkä tulevat häviämään elämässä. Rakkaudettomuus, turvattomuus ja perheväkivalta periytyvät vanhemmilta lapsille. Vanhemmat tarvitsisivat suojaa myös itseltään ja toisiltaan.
Toinen uusi tutkimus paljasti, että kaksi kolmesta suomalaisnaisesta joutuu elämänsä aikana ruumiillisen väkivallan kohteeksi. Mitalin kääntöpuolelta löytyy suomalaisen miehen ahdistus, alkoholismi ja karut itsemurhatilastot.
Siveyden sipulia eivät tällaiset asiat kiinnosta.Hän haluaa yksinkertaisia ratkaisuja, kieltoja, rajoituksia, korkeampaa moraalia ja kovempia rangaistuksia. Se on paljon helpompaa kuin yrittää keksiä miten opettaa ihminen rakastamaan itseään, kumppaniaan ja lapsiaan.
Tapasin äskettäin, kahden vuosikymmenen tauon jälkeen, vanhan ystäväni. Hän ei ollut täysin tyytyväinen elämäänsä ja aikaansaannoksiinsa, mutta sanoi loppukaneettina jotain mikä jäi mieleeni: "Kun ajattelee, että kasvoin kodissa, jossa ei ollut lainkaan rakkautta ja hellyyttä, olen sentään pärjännyt aika hyvin."
Valitettavasti kaikki eivät pärjää yhtä hyvin.
ESKO VALTAOJA
