Osallistuin juhannuksen jälkeen raisiolaisen retkikunnan matkaan Kuurinmaalle, nykyiseen Latviaan.
Tukikohtanamme oli Riika, josta teimme retkiä jääkärien jalanjäljille. Niiden löytäminen ei aina ollut helppoa, sillä yhdeksän vuosikymmentä kuluttaa suuremmatkin jäljet.
Kuninkaallinen Preussin jääkäripataljoona 27 - numero oli sattuman satoa, taisteli muun muassa Misse-joella. Kesäkuussa 1916 pataljoona otti vastuulleen neljän kilometrin mittaisen rintamalohkon. Se oli lähellä Riika-Mitau -valtatietä.
Eturintaman varustukset olivat maavalleja sekä hirsistä ja maasta kyhättyjä asuinsijoja. Määritelmä on pataljoonan komentajan apulaisen Erik Jernströmin . Sana korsu tuli sotilaskäyttöön vasta toisessa maailmansodassa.
Kun silloiset miekat on aikoja sitten taottu auroiksi, on silloiset suojavallitkin kynnetty pelloiksi.
Misse-joki ei ole kovin kummoinen joki, mutta seutu oli ja on suoperäistä maastoa. Kevättulvat paisuttivat Misse-jokeakin. Siellä suomalaisia vaanivat venäläisten luotien lisäksi malariakin. Nyt paikallisella metsätiellä varoitettiin liikennemerkein punkeista.
Suomalaisten asemien takaa löytyi pieni kylä, joka aikanaan oli Saksan armeijan tukialuetta. Asukkaita ja satunnaisia matkailijoita muistuttivat sodasta vain muistomerkit, jotka kertoivat myös suomalaiskaatuneista.
Aa-joella taisteltiin talvella. Tammikuun taisteluja tahditti ankara pakkanen, pahimmillaan mittari laski 35 miinusasteeseen.
Se oli ensimmäinen taistelu, jossa operoi suomalainen hiihtojoukko. Aa-joen taistelut jäivät tsaarinvallan viimeiseksi offensiiviksi. Venäläiset eivät kyenneet läpimurtoon, vaikka käyttivät myös kaasukranaatteja.
Taisteluista kertoo saksalaisten hautausmaa. Se oli pitkään täydellisesti pahuuden hallussa, ristit oli katkottu ja hautausmaalle oli rakennettu navetta. Nyt paikat alkavat olla taas kunnossa. Ristit on korjattu ja navetta purettu.
Jääkärit joutuivat myös Riianlahden rannalle Kneissin kylään rantavartioon. Paikka oli ensimmäisen maailmansodan laajan itärintaman uloin pohjoissiipi. Suomalaisia vastassa oli siperialainen tarkka-ampujarykmentti n:o 55.
Juoksu- ja ampumahaudat kulkivat rannan männikköisten dyynien harjoilla ja ovat yhä maastossa. Juoksuhautojen pohjoisin kulmake oli kohdassa, jossa rintamalinja kääntyi rannalta itään. Kulmake on vanhaa sotilasslangia ja tarkoittaa esimerkiksi juoksuhaudan mutkaa.
Kun oppaamme, majuri evp Harri Heinilä esitteli meille suomalaisten asemia, hän muistutti, että tällä muutaman neliökilometrin alueella oli Suomen tulevan armeijan terävin kärki, sen kenraali- ja upseerikunta. Ja jos jatkoi rintamaa pitkin itään, niin Puolan suunnasta löytyi niihin aikoihin suomalainen sapelinjatke, tuleva ylipäällikkö kenraali Mannerheim .
Liepajassa (Libau) tutustuimme Bayern- ja Hansakasarmeihin. Trinitatis eli Pyhän kolminaisuuden kirkossa ryhmämme sekstetti esitti Finlandian niin, että tunnelma tiivistyi kyyneleiksi monen silmiin.
Jääkäripataljoonan hajottamiskäsky annettiin 5. helmikuuta 1918. 11. helmikuuta jääkärit ylennettiin suomalaisiin upseeri- ja aliupseeriarvoihin.
Everstiluutnantti W. Thesleff otti Suomen hallituksen nimissä pataljoonan vastaan. Trinitatis kirkossa pataljoona vannoi uskollisuuden valan Vaasassa olleelle hallitukselle.
Jääkärit kokosivat ja toimittivat myös 1 500-sivuisen Suomalaisen sotilaan käsikirjan . Se oli keskeinen oppikirja Suomen armeijaa rakennettaessa. Jääkärit kehittivät myös suomenkieliset sotilaskomennot, joiden tahdissa moni on poistunut ainakin taakse.
Ensimmäinen jääkäri kaatui Misse-joella 1916, viimeinen elokuussa 1944 Ihantalassa.
Jääkärit eivät olleet yhdestä puusta. Kun taisteluissa kaatui toistakymmentä, tauteihin muutama kymmenen, niin ristiriidat veivät yli 400 miestä.
Tullikomento on Latviassa yhä vankkaa neukkumallia, aikaa kuluu mutta mitään ei tapahdu.
Raja-aseman vessassa oli tiukkailmeinen kerberos, joka ilmoitti taksaksi 20 senttiä.
Eräs kumppaneistamme löi pöytään ainokaisensa, seitsemän senttiä. Se ei riittänyt. Hän ei päässyt, ei edes säälistä.
RAIMO VAHTERA
(02) 269 3251
raimo.vahtera@turunsanomat.fi
