Liberia opettaa. Hillittömän väkivallan jatkuminen järisyttää koko Länsi-Afrikan tasapainoa. Viikonvaihteen hauras tulitauko ei anna takeita yhä kaoottisemmaksi äityneen sisällissodan päättymisestä.
Kun Länsi-Afrikan talousyhteisöön kuuluvien valtioiden ulkoministerit kokoontuvat alkavalla viikolla Accraan, heidän tulisi välttämättä löytää tepsivät keinot Monrovian verenvuodatuksen lopettamiseksi ja sovinnon hieromiseksi. Liberian kriisi näyttäytyy haasteena koko kansainväliselle yhteisölle: ei ole yhdentekevää, miten taistelut saadaan tukahdutettua ja pakolaisvirrat käännettyä.
On yhtä oireellista kuin onnetonta, että Monroviasta kiirineet tiedot eivät anna selvää kuvaa kahden kapinallisjärjestön ohjelmista ja tavoitteista. Sitä paitsi tapahtumien vyöry näyttää riistäytyneen sekä Lurdin että Modelin hallinnasta; kumpikaan järjestö ei ole pystynyt estämään siviiliuhrien määrän jatkuvaa kasvua. Uskottavuus karisee.
Yhdysvallat on aiheellisesti vaatinut sotarikoksista syytettyä presidentti Charles Tayloria väistymään Liberian johdosta. Amerikkalaiset kytkökset vaikuttavat maan perinteessä syvällä, sillä Liberia syntyi aikoinaan vapautuneiden yhdysvaltalaisten orjien voimin. Taylor varjelee kuitenkin valtikkaansa kynsin hampain; hänestä on jo nyt täyttä vauhtia vaarassa tulla uusi lenkki afrikkalaisten hirmuhallitsijoiden pelottavaan ketjuun. Timantteja hamunnut Taylor sotkeutui aikoinaan pahasti Sierra Leonen sisäisiin kärhämiin.
Humanitaarisen katastrofin partaalle ajautuneella Liberialla ei ole näkymiä selviytyä jäytävistä vaikeuksistaan ilman kansainvälisten rauhanturvajoukkojen apua. Kansainvälinen läsnäolo on välttämätöntä kestävän rauhanprosessin onnistumiselle ja syvällisten poliittisten neuvottelujen käynnistämiselle. Monrovian katujen mielenosoittajat ovat toistuvasti vedonneet taistelujen lopettamiseksi ja ilmoittaneet kyllästymisensä verenvuodatukseen, josta liberialaiset ovat joutuneet kärsimään peräti neljätoista vuotta; on kohtalon ivaa, että kaikki alkoi jouluaattona 1989.
Toimivasta keskushallinnosta ei juuri ole voitu puhua viime vuosikymmenten Liberiassa; valtio on päässyt hajoamaan, talous raunioitumaan. Kolmen miljoonan asukkaan valtiosta satojatuhansia liberialaisia on paennut naapurimaihin: Sierra Leoneen, Guineaan ja Norsunluurannikolle. Joukottain kansalaisia on lisäksi siirtynyt pääkaupunkia Monroviaa ympäröivälle rannikkokaistalle. Sota on aiheuttanut siviileille sanoinkuvaamattomia kärsimyksiä; mielivalta, kidutukset, raiskaukset ja silmitön tappaminen ovat leimanneet arkipäivän koettelemuksia.
YK:n pääsihteeri Kofi Annan vaati viikonvaihteessa maailmanjärjestön turvallisuusneuvostoa päättämään kansainvälisten rauhanturvaajien lähettämisestä Liberiaan järjestyksen palauttamiseksi maahan. On syytä toivoa, että neuvosto kokoontuu mitä pikimmin käsittelemään asiaa Annanin kirjeessään ilmaiseman kannan mukaisesti. Rauhanneuvotteluja on käyty Annanin kotimaassa Ghanassa.
Vain uudet vaalit luovat välttämättömän perusedellytyksen Liberian toisenlaiselle tulevaisuudelle - niin turhauttavalta kuin jumiutunut tilanne juuri nyt näyttääkin.
