Automaattista ajonopeuksien valvontaa on käytetty Suomessa jo toistakymmentä vuotta. Tiepuolessa kököttävien kameralaatikoiden on todettu vähentävän ylinopeuksia ja onnettomuuksia merkittävästi, mutta niillä on myös heikkoutensa. Rikkeen tehneen kuljettajan tunnistaminen ja rikosvastuuseen saattaminen on toisinaan hankalaa, jopa mahdotonta. Nyt oikeusministeriön työryhmä uskoo löytäneensä ratkaisun sakottamisen ongelmaan.
Työryhmä ehdottaa, että poliisi voisi lievissä ylinopeustapauksissa lähettää rikesakon ajoneuvorekisterin tietojen perusteella. Maksumääräys tupsahtaisi enintään 20 kilometriä tunnissa nopeusrajoitusta rikkoneen ajokin omistajalle tai haltijalle siitä riippumatta, kuka autoa ajoi.
Haltijavastuuseen siirtymisen arvellaan helpottavan poliisin työtä. Nykyisin virkavalta joutuu varmistamaan rikeauton todellisen kuljettajan ennen kuin sakko voidaan määrätä. Se on turhauttavaa ja ilmeisen kustannustehotonta hommaa.
Valvontakamerat ovat uhkeita laitteita, mutta niiden todistusvoima kuvien epäselvyyden vuoksi usein heiveröinen. Suhruisten sää- ja keliolosuhteiden lisäksi vastuksena on sen kymmenen konstia, joilla moottoriajoneuvojen kuljettavat pyrkivät välttämään henkilöllisyytensä tunnistamisen.
Poliisin tyyliin ei kuulu kiinni jääneiden luvusta tai "kylmien" kameroiden määrästä tiedottaminen. Vielä vähemmän tyrkytetään tilastoja vesiperäksi jäävien tapausten osuudesta. Kameravalvonnan uskottavuuden kannalta olisi tietysti toivottavaa, etteivät tötteröt turhaan kuvia räpsisi.
Automaattisesti valvottuja tieosuuksia on nykyisin nelisensataa kilometriä. Määrä on tarkoitus kaksinkertaistaa vuoteen 2005 mennessä. Poliisi näkee jo painajaisia työmäärän kasvusta, jonka järjestelmän laajentaminen aiheuttaa. Kamera kun ei sakkoa suoraan kenelläkään lähetä, eikä maksumääräyksen edellyttämiä tietoja käsittele.
Yksilön oikeusturvan kannalta haltijavastuu on pulmallinen, koska se mahdollistaa syyttömän sakottamisen. Pohjoismaisen oikeusperiaatteen mukaan vastuu rikoksesta on aina tekijällä, eikä myöskään seuraamusta voi siirtää muille. Yhtä kyseenalainen olisi käännetty todistustaakka eli se, että ajoneuvon omistaja tai haltija velvoitettaisiin osoittamaan, ettei hän ollut rikkeen tapahtumahetkellä kuljettajana.
Työryhmällä on ratkaisu tähänkin ongelmaan. Se ehdottaa, että sakkoon tyytymätön voisi vastustaa maksumääräystä. Tällöin poliisi käynnistäisi normaalin esitutkinnan ja sakotettua kuultaisiin asiassa todistajana. Näyttö sitä, kuka ajoneuvoa kuljetti olisi nykyiseen tapaan viranomaisella, ei auton omistajalla tai haltijalla.
Oikeusturvan vaarantumista työryhmän idea epäilemättä eliminoisi. Samalla voisi kuitenkin vesittyä uudistuksen ydintavoite eli rikesakkomenettelyn tehostaminen. Mitä aktiivisemmin autoilijat ja moottoripyöräilijät keksivät turvautua sakkojen kiistämiseen sitä vähäisemmäksi jäisi haltijavastuun kustannushyöty.
Ongelmallisen haltijavastuun sijasta ylinopeuksien valvontaan kannattaisi etsiä uusia, teknisesti edistyneempiä ratkaisuja. Kiinteän kameravalvonnan sovelluksena on jo kehitetty muun muassa siirrettävä, tietokoneen ohjaama tutkan ja kameran yhdistelmä. Sen kokeilusta on vain valitettavan vähän tutkittua tietoa.
