Pääkirjoitus

Pääkirjoitus 28.6. 2003:
Keskuspankkien elvytyskeinot
ovat kohta loppuun käytetty

Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Alan Greenspan on toppuutellut nopean talousnousun odottajia.
Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Alan Greenspan on toppuutellut nopean talousnousun odottajia.

Maailmantalouden veturin Yhdysvaltain talouskäänne on edelleen ataralla pohjalla, vaikka maan keskuspankki Federal Reserve on ripeään tahtiin alentanut ohjauskorkojaan.

Keskiviikkoisen päätöksen jälkeen Fedin ohjauskorko on yhdessä prosentissa. Käytännössä korkoase on Yhdysvalloissa nyt loppuun käytetty. Euroopan Keskuspankilta odotetaan vielä yhtä koronleikkausta. Keinot ovat vähissä, ellei todellista suhdannekäännettä näillä toimilla saada aikaan.

Yhdysvallat kärsii suurista tasapaino-ongelmista, joista merkittävin on voimakas velkaantuminen kaikilla tasoilla. Kansantalous palautuu aina tasapainoon tavalla tai toisella. Nyt näyttää siltä, että aktiivisten keinojen puuttuessa Yhdysvaltain vaihtotaseen alijäämä korjautuu dollarin heikkenemisen kautta eli tasapainotus jää muun maailman maksettavaksi.

Dollarin asema maailmankaupassa on edelleen niin vahva, että tämän keskeisen laskutusvaluutan arvon aleneminen aiheuttaa suuria ongelmia kaikille viennistä riippuvaisille maille, kuten Suomelle.

Dollarin eurohinta on nyt suunnilleen sillä tasolla, johon vaihtosuhde kiinnitettiin rahaliiton käynnistysvaiheessa. Sen jälkeen euro alkoi nopeasti heikentyä dollariin verrattuna, ja yritykset tottuivat toimimaan tämän edullisemman kurssin oloissa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Monet sinänsä tehokkaat ja kilpailukykyiset suomalaiset yritykset eivät kestä euron vahvistumista. Tästä yhtenä esimerkkinä on Masa-Yardsin Turun telakan saama esisopimus uudesta risteilylaivasta. Tilauksen toteutumisen ehtona on dollarin selvä vahvistuminen euroon verrattuna.

Voidaan hyvällä syyllä arvioida, että euro alkuun arvioitiin liian vahvaksi alueen kasvupotentiaaliin verrattuna. Euroalueen rakenteet eivät ole mitenkään merkittävästi muuttuneet joustavampaan ja kasvua ruokkivaan suuntaan. Tällä perusteella voi odottaa, että Yhdysvallat pääsee nopeammin kasvuun kiinni ja dollari vahvistuu. Epävarmaa on, toteutuuko tämä niin nopeasti, että esimerkiksi Masa-Yardsin tilaus varmistuu.

Suomalaisten ja muidenkin euroalueen yritysten olisi saatava toimintansa niin kilpailukykyiseksi, että valuuttamuutoksetkin kestettäisiin. Tämä ei ole helppo tehtävä, mutta sitä voidaan edesauttaa joustavalla palkka- ja veropolitiikalla.

Pahaan taantumaan ajautuneessa Saksassa pyritään pakon edessä toteuttamaan uudistusohjelmaa, jonka läpimeno ei vielä ole varmaa. Tyypillistä euroalueen reformeille on, että Saksan talousuudistus on alkanut vauhdittua vasta, kun esimerkiksi eläkerahat yksinkertaisesti uhkaavat loppua.

Yhteiskunnalliset uudistukset olisi toteutettava ajoissa, tässä suhteessa Suomen eläkeuudistus on eurooppalaisittain hyvä esimerkki. Samalla tarmolla ja kaukonäköisyydellä pitäisi ryhtyä toteuttamaan työllisyyspolitiikan rakenneuudistuksia. Pysyvää kilpailukykyä ei voida rakentaa halvan euron ja alhaisten korkojen varaan.

Vaikka sekä Yhdysvalloista että Saksasta on kantautunut joitakin positiivisia viestejä, tukeva talousnousu antaa edelleen odottaa itseään. Nousukautta ei pidä odottaa toimettomana. Keskuspankkien keinojen vähetessä päävastuu on kansallisella talouspolitiikalla.