Kaksi kuukautta on vierähtänyt ympäristöministerinä. Kenttä on haastava, yhteistyötahot moninaiset ja kansalaisten kiinnostus taattu. Harva politiikan osa-alue on yhtä intensiivinen: ympäristönsuojelusta keskustellaan paljon, koska se on lähellä suomalaisten sydäntä ja koska eri intressipuolet polemisoivat asioita julkisuudessa.
Tämä on hyvä asia, koska näin saadaan eri näkökulmat esiin. Päätöksentekijän tehtävä onkin - asianosaisia kuulleen - katsoa, mikä on ympäristön ja ihmisten kannalta paras ratkaisu. Samassa veneessähän tässä ollaan.
Ympäristönsuojelu vaatii useimmiten erilaisten asioiden yhteensovittamista ja monien osapuolten kuulemista. Monet organisaatiot osallistuvatkin ympäristöministeriön sidosryhmätyöskentelyyn kiitettävällä tavalla. Yhteistyötahojen tavoitteet ovat joskus hyvinkin erilaiset, mikä onkin luonnollista, kun lähestymiskulma vaihtelee.
Ministeriön tehtävänä onkin sovittaa nämä eri intressit yhteen. On tärkeää, että päätökset perustuvat vankkaan tietoon sekä hyvään valmisteluun, ja kun ne kerran on tehty, niistä tiedotetaan laajasti ja avoimesti.
Ympäristöasiat ovat vuosikymmenten aikana kokeneet monta vaihetta. Ongelmia on korjattu, mutta uusia ja entistä vaikeampia sekä laajempia on tullut tilalle. Myös ympäristönsuojelun ohjauskeinot ovat muuttuneet.
Nyt on aika kokeilla uusia menetelmiä, jotka perustuvat asianosaisten aktiiviseen mukanaoloon ja aloitteellisuuteen. Lainsäädännön ja pakotteiden rinnalla ja jopa niiden sijaan eri tahojen tulisi pystyä sopimaan yhteisistä tavoitteista ja tavoista, joilla edetään. Vauhdin tulee kuitenkin olla luonnon kannalta riittävä.
Suomalaiset tiedostavat ympäristön laadun vaikutuksen mm. hyvinvointiin ja terveyteen. Saastevaaroista terveydelle kantoi jonkinasteisesti huolta 86 prosenttia suomalaisista tilastokeskuksen "Suomalaiset ja ympäristö" -tutkimuksen mukaan. Luonnonsuojelu on meille myös erittäin tärkeää. Ympäristöministerinä on ilo tehdä työtä suomalaisten tärkeänä pitämän asian eteen.
Tarvitsemme kenties asennemuutosta ympäristöasioissa. Enää ei pidä kysyä, kenen on syy, vaan kenen on vastuu. Ympäristöpolitiikka on ollut pitkälle juridista ja taloudellista ohjausta, mikä ei kuitenkaan yksistään riitä. Viime vuodet ja kansainväliset kokemukset ovat osoittaneet, että myös tiedollinen ohjaus tulee tulevaisuudessa korostumaan. Meidän tulee herätä kantamaan oma-aloitteista vastuuta ympäristöasioissa. Se on ainoa tie oikeasti kestävään kehitykseen.
Suomi on ympäristöpolitiikassa ja sen saavutuksissa monin tavoin loistanut mallimaana. Paljon on vielä kuitenkin tehtävää. Tällä hetkellä eräiden ilmapäästöjä, erityisesti hiilidioksidi- ja typpipäästöjä aiheuttavien toimintojen, sekä ravinnepäästöjä aiheuttavien maatalouden ja haja-asutuksen ekotehokkuus ei ole riittävä.
Haasteita riittää myös Itämeren rehevöitymisessä ja merenkulun ympäristöturvallisuudessa, kestävän kulutuksen ja tuotannon edistämisessä ja ihmisten terveyteen vaikuttavien ympäristöhaittojen vähentämisessä. Jätteitäkin pitäisi syntyä vähemmän.
Hiljattain aloittanut Anneli Jäätteenmäen hallitus linjaa hallitusohjelmansa alussa politiikkansa nojautuvan "taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävään kehitykseen, mikä merkitsee tuotannollisen toiminnan, taloudellisen kasvun ja ympäristönäkökohtien tasapainoista yhteensovittamista".
Ympäristön ja kestävän kehityksen haasteet ovat siis koko hallituksen yhteisiä haasteita. Ympäristöasiat pitääkin ottaa huomioon läpäisyperiaatteella kaikissa asiayhteyksissä, eikä pelkästään yhdessä ministeriössä.
Suomalainen ympäristöpolitiikka on aikansa lapsi ja syksyllä 20 vuotta täyttävä ministeriökin on nyt tullut aikuisikään. Aikuisuuteen kuuluvat ns. sekundäärivalinnat eli valinnat, jotka johtuvat siitä, että ihminen pystyy käsittelemään tekojensa seurauksia. Ympäristöpolitiikankin pitää perustua päätöksentekoon, jossa tekojen seurauksia käsitellään kokonaisvaltaisesti. Tältä pohjalta saamme päätöksiä, jotka on tehty hyvässä yhteistyössä ja jotka johtavat siihen, että ihminen ja ympäristö molemmat voivat hyvin.
JAN-ERIK ENESTAM
