Kreikan pääkaupunkiin kokoontuneet vanhojen ja tulevien EU-maiden johtajat käyttivät runsaasti kauniita sanoja EU:sta ja sen laajentumisen tarjoamista mahdollisuuksista viitatessaan historialliseen kokoukseen, jossa unionin laajeneminen kymmenellä jäsenmaalla sinetöitiin keskiviikkona allekirjoituksin. Ei voida kiistää, etteikö Akropoliin katveessa järjestetyssä kokouksessa olisi kuulunut historian siipien havinaa. Ylisanoilla ei kuitenkaan voida peittää sitä, että EU rämpii yhä kriisissä, johon Irakin sotaan liittyvät erimielisyydet sen sysäsivät.
Ateenan epävirallisen EU-huippukokouksen oli alunperin määrä keskittyä käsittelemään unionin tulevaisuutta, jota parhaillaan pohtii varta vasten perustettu konventti. Kuten usein ennenkin EU:n huippukokouksissa ajankohtaiset asiat ajavat edelle. Vaikka Irakin sotaa ei ollut edes merkitty kokouksen ohjelmaan, valtasi se kuitenkin tärkeän osan. Oli luonnollista, että poliittiset johtajat halusivat pohtia EU:n roolia Irakin jälleenrakentamisessa ja sitä, miten sodan synnyttämiä ristiriitoja unionin sisällä voitaisiin lieventää.
Irakin sodan ja sitä edeltäneen neuvotteluprosessin pahasti kolhimia transatlanttisia suhteita olisi myös päästävä pikaisesti korjaamaan. Nykyinen tilanne ei palvele kenenkään etua. EU:n sisäiselle yhtenäisyydelle ja tulevaisuudelle se on tuhoisa. EU:ta voidaan kyllä kehittää vahvemmaksi olematta napit vastakkain Yhdysvaltain kanssa.
Laajentumisen yhteydessä unioniin liittyy kahdeksan uutta valtiota, jotka ovat kokeneet kommunistivallan. Nämä valtiot, tuntevat kiitollisuutta Yhdysvaltoja kohtaan ja haluavat pitää hyviä suhteita Atlantin yli. Tämä voi enteillä ristiriitoja, mutta se voi olla myös kannustin saattaa EU:n ja Yhdysvaltain suhteet paremmalle tolalle, jos niin halutaan.
Tulevaisuuskonventin työn lähestyminen loppuaan näkyi selvästi Ateenan kokouksessa. Jäsenmaat ja epäviralliset ryhmittymät pyrkivät vahvistamaan asemiaan väännössä unionin tulevasta hallinnosta.
Seitsemän pientä maata, Suomi mukaan lukien, piti etukäteen oman kokouksensa, jossa ne vaativat tasavertaista kohtelua jäsenmaille ja niiden kansalaisille. Kannanottoon yhtyi myöhemmin yhdeksän maata, jotka ovat niin ikään huolestuneita suurten maiden ylivallasta. Lähinnä pienet ja keskisuuret jäsenmaat haluavat torjua konventin puheenjohtajan Val´ery Giscard d'Estaingin esityksen EU-presidentistä.
Pienet maata ovat pitäneet asiasta meteliä, jo pitkään ja nyt vaikuttaa siltä, että viesti olisi mennyt perille, kuten pääministeri Paavo Lipponen arveli. Ei pitäisi olla mahdotonta päästä kompromissiin siitä, miten Eurooppa-neuvoston puheenjohtajuus hoidetaan. Sen sijaan varsinkin Irakin sotaa koskevat erimielisyydet osoittivat, että Giscardin ehdotus ulkoasiankomissaarin ja ulkopoliittisen edustajan tehtävien yhdistämisestä olisi järkevä.
