Monet merkit viittaavat siihen, että Irakin sotaa on enää mahdoton välttää. Torstaina Yhdysvallat ja Turkki pääsivät sopimukseen sotilaallisesta yhteistyöstä ja Turkin sotilastukikohtien avaamisesta amerikkalaisille. Askel kohti sotaa oli myös Irakin presidentin Saddam Husseinin amerikkalaiselle tv-yhtiölle antama haastattelu, jossa hän sanoo kieltäytyvänsä tuhoamasta liian pitkälle kantavia irakilaisohjuksia.
Turvallisuusneuvostolla on tosin pöydällään Ranskan ehdotus asetarkastajille annettavan ajan pidentämiseksi. Tällä ehdotuksella näyttäisi olevan laajempi kannatus kuin Britannian ja Yhdysvaltain ehdotuksella, joka avaisi tien sotatoimiin. Yhdysvallat ja Britannia saattavat ratkaista tilanteen siten, että ne eivät edes vaivaudu viemään päätöslauselmaluonnostaan äänestykseen, vaan lähtevät hyökkäykseen ilman YK:n siunausta. Tämä olisi vakava tappio YK:lle, mutta saattaisi hankalaan asemaan myös Yhdysvallat.
Sodan vääjäämättömyyden puolesta puhuu vahvasti myös Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin keskiviikkoiltana pitämä puhe, jossa hän siirtyi käsittelemään pääasiassa sodan jälkeistä tilannetta Lähi-idässä. Sodasta näyttää tulleen Bushille itsestäänselvyys ja nyt on aika pohtia, mitä sen jälkeen tehdään.
Jättäen sodan julmemman puolen huomiotta, Bush puhui sodan seurauksena syntyvästä vapaasta ja rauhaarakastavasta Irakista. Bush visioi, että onnistuminen Irakissa voisi aloittaa uuden vaiheen Lähi-idässä ja käynnistää kehityksen, joka johtaisi demokraattisen Palestiinan valtion syntymiseen.
Bush lupasi myös irakilaisille, että he saavat itse päättää omasta hallituksestaan, kuitenkin vasta sen jälkeen, kun amerikkalaiset ovat saaneet olot vakiinnutetuiksi. Bushin mukaan Irakin uusi hallitus toimisi innostavana esimerkkinä alueen muille kansoille.
Bush epäilemättä uskoo siihen, mitä puhuu. Yhdysvaltain presidentin sanat tuovat kuitenkin väistämättä mieleen ensimmäisen maailmansodan aikana nykyisen Irakin alueen valloittaneiden brittien suunnitelmat. Tuolloinkin puhuttiin Irakiin istutetun demokratian voittokulusta. Kehitys vei kuitenkin lopulta Saddam Husseinin diktatuuriin.
Väliaikaisen amerikkalaisen sotilashallinnon pystyttämiselle Irakiin ei löydy tukea Irakin oppositiolta, jota myös kiinnostaa lähinnä sodan jälkeinen Irak. Keskiviikkona Irakin kurdialueelle Salahuddiniin kokoontunut muuten hajanainen oppositio näyttäisi olevan yhtä mieltä siitä, että irakilaisten tulisi itse saada järjestää hallintonsa. Kiihkeimmin tätä vaativat shiialaiset, joilla aiemmin ei ole ollut juurikaan sananvaltaa Irakissa.
Briteille irakilaisen yhteiskunnan rakentaminen kävi lähes sietämättömän kalliiksi. Bush ei ehkä ole vielä tajunnut paljonko Irakin alistaminen ulkopuoliseen hallintoon tulee maksamaan Yhdysvalloille ja sen liittolaisille, eikä kysymys ole valitettavasti pelkästään rahasta. Irakilaisopposition kielteinen suhtautuminen enteilee tukalia aikoja amerikkalaiselle sotilashallitukselle, jos siihen päädytään.
