Töistä palatessa oli pakko kaartaa kukkakaupan kautta. Pimeys oli näet saada voiton australialaisen mieheni mielialasta. Ikkunanlaudalla hehkuva rivi punaisia ja violettejä kukkamättäitä poistaa talven mielestä - ainakin hetkeksi.
Toki useimmat suomalaisetkin huokailevat kevään perään. Etenkin tietokoneinsinöörit, jotka haaveilevat tallentavansa tukuttain tietoa valoon. Näin tietojenkäsittely ja tiedonsiirto sujuisivat entistä tehokkaammin ja nopeammin.
Alan tutkijat Anu Huttunen ja Päivi Törmä kirjoittavat Tiede -lehdessä kehittelillä olevista fotonikiteistä, jotka ohjaavat valoa tekemään juuri sitä, mitä halutaan. Valoisaa tulevaisuutta: lehden kuvassa oleva fotonikiteeseen perustuvan tietokoneen suoritin muistuttaa aurinkoa palvovien kaupunkia.
Ehkä joskus tulevaisuudessa valo todella heijastuu asuintalosta toiseen valaisten talvisen kaupungin yhtä tehokkaasti kuin Aurinko. Silloin ei pohjoisen väenkään tarvitsisi kärsiä D-vitamiinin puutteesta, joka kuulemma selittää sen miksi meillä on enemmän rinta-, eturauhas- ja paksusuolisyöpää kuin aurinkoisissa maissa asuvilla.
Jos arkipäivän pimeys masentaa, älä ajattele kosmisia, sillä universumi on käytännöllisesti katsoen pelkkää pimeyttä. Vain neljä prosenttia maailmankaikkeuden aineesta on näkyvää. 26 prosenttia on niin sanottua pimeätä ainetta ja 70 prosenttia on pimeää energiaa, jonka vetovoima on luotaantyöntävää!
Pimeä energia on eksoottista, jotain jota ei vielä ymmärretä. Pimeä aine 30 prosentin osuudellaan ei sen sijaan ole välttämättä mitään kummallista. Se voi yksinkertaisesti olla tavallista ainetta, joka on liian himmeää näkyäkseen nykyisissä kaukoputkissa tai muissa mittareissa. Mistä sitten tiedämme, että sitä on olemassa? Sen vetovoima vaikuttaa näkyvän aineen - kuten tähtien ja galaksien - liikkeeseen.
Hauska yhteensattuma on, että mieheni tutkii tässä pimeässä maassa työkseen juuri pimeää ainetta. Palkalla ostamme kukkia ikunnalle.
Talvella on perinteisesti keskitytty hengissä säilymiseen. Tammikuun tammi viittaa talven akseliin, pystyasennossa olevaan keskipuuhun. Tammikuu merkitseekin talven keskusta tai napaa. Toivo valosta herää. Helmikuisten suojasäiden jälkeen puissa kiiltelevät jo jäiset helmet, ja maaliskuussa maa vihdoin alkaa pilkottaa lumen alta.
Huhtikuussa hakattiin huhtapuut, jotka poltettiin tulevana kesänä. Toukukuussa valmistauduttiin tulevaan kasvukauteen. Kesäkuussa eteläisissä maissa korjattiin satoa. Suomalaiset lainasivat kuulemma kesä-sanan heiltä, vaikka täällä korjattiin sato vasta syksyllä. Itse asiassa kesäkuun alussa esi-isämme kärsivät usein nälkää. Talvivarastot olivat näet lopussa. Vain harvoilla oli kotieläimiä.
Heinäkuussa tehtiin heinää, elokuussa juhlittiin satoa. Syyskuussa valmistauduttiin jo uuteen talveen. Pimeyden keskellä sinniteltiin. Ruukkukasveista tuskin haaveilivat edes parhaat visionäärit. Ainoa tavoite oli selvitä talvesta.
Maapallo ei ole talvella merkitsevästi kauempana Auringosta kuin kesällä. Talven pimeys - kuten muutkin vuodenajat - johtuu Maan pyörähdysakselin kaltevuudesta. Maa kiertää Aurinkoa noin 23,5 asteen kulmassa. Tästä seuraa, että eteläinen ja pohjoinen pallonpuolisko nauttivat vuorotellen Auringon valosta.
Tällä hetkellä pimeyttä uhkuvassa maailmankaikkeudessa tähteään kiertävän maapallon pohjoinen puolisko kylpee joka päivä viitisen minuuttia entistä pidempään valossa. Noin 21.3. Aurinko porottaa suoraan päiväntasaajan yläpuolella ja yö ja päivä ovat täsmälleen yhtä pitkiä kaikkialla maapallolla. Tämän jälkeen pohjoisen päivä jatkaa pitenemistään eteläisen päivän lyhetessä. Tästä talvesta on lähes selvitty.
Talven tutut puheenaiheet - liukkaus ja pimeys - jäävät. Kumpikaan riesa ei tietenkään puhumalla parane. Elias Lönnrot, jolta lainasin kolumnin otsikon, puhui kuitenkin vallan muusta. Muokkasin hieman hänen lausahdustaankin. Alkuperäinen meni tähän tapaan: Ei paska punnitsemalla parane.
