Orionin ahdistuslääkkeen kehittämisen keskeytys aivan loppusuoralla on elävä esimerkki lääketeollisuuden ja bioalan suurista riskeistä.
Riskien vastapainona ovat suuret mahdollisuudet, joita onnistuneesti markkinoille viedyt uudet tuotteet tuovat. Monista syistä kultakaivoksen löytäminen on kuitenkin käymässä yhä vaikeammaksi, ja erityisesti pienten yhtiöiden rahkeet ovat kovalla koetuksella.
Yhden uuden lääkkeen kehittämisen on arvioitu maksavan nykyään jopa noin 750 miljoonaa euroa, kun mukaan lasketaan myös epäonnistuneiden projektien kulut. Vain keskimäärin yksi kymmenestä kliinisiin eli ihmiskokeisiin päässeistä lääkkeistä läpäisee laajimman kolmosvaiheen. Sen jälkeen on vielä edessä monimutkainen viranomaiskäsittely.
Tällaisten riskien paineessa lääkeyhtiöt ovat fuusioituneet yhä suuremmiksi jäteiksi. Kumppanin tai suuremman sylin etsiminen on edessä myös vielä itsenäisillä pienillä suomalaisyhtiöillä. Toisena vaihtoehtona voi olla erikoistuminen erittäin kapeaan alaan.
Lääkeyhtiöt ovat luottaneet siihen, että kalliit kehityskulut saadaan takaisin patenttisuojan avulla. Patentti on yleensä voimassa noin kymmenen vuotta uuden lääkkeen saatua myyntiluvan. Patenttisuojaan vetoavat yhtiöt ovat joutuneet ristiriitaan kuluttajien kanssa, joilla ei varsinkaan kehitysmaissa ole varaa maksaa alkuperäislääkkeitä.
Suomessa uuden elementin lääketeollisuuden kilpailutilanteeseen tuo huhtikuussa voimaan tuleva rinnakkaislääkepakko. Apteekkien on tarjottava asiakkaille lääkärin määräämän lääkkeen tilalle vastaavaa edullisempaa rinnakkais- tai rinnakkaistuontilääkettä.
Rinnakkaislääkepakolla tavoitellaan kuluttajan ja kuluja maksavan Kelan etua. Lääketeollisuus muistuttaa, että tämäkin säädös saattaa murentaa kalliin kehitystyön pohjaa.
Lääke- ja bioalan monitahoiset paineet ovat vakavasti otettava asia erityisesti Turulle, jonka tulevaisuutta rakennetaan suurelta osin näiden alojen varaan. Suomessa on noin 120 bioalan yritystä, joista puolet Turussa.
Turussa on jo useita pitkällekin kehitettyjä tutkimus- ja tuotekehitysideoita, mutta pienten yhtiöiden voimavarat uhkaavat loppua rahoituslähteiden ehtyessä. Monilla turkulaisilla bioyhtiöillä on jo loppusuoralla tuotteita, joista toivottavasti lähiaikoina solmitaan lisenssisopimuksia.
Biostrategiaan on Turussa jo sijoitettu niin paljon, että tuloksiin on pakko luottaa. Ilman panostuksia pelissä ei voi voittaa.
Turkulaisen ja yleensä suomalaisen lääkekehittelyn turvaamiseksi on tärkeintä taata riittävä riskirahan saanti ja huolehtia lääketieteen koulutuksen ja tutkimuksen laadusta. Maailmanlaajuisesti olisi virtaviivaistettava lääketutkimusta hidastavaa viranomaiskäsittelyä.
