Edustuksellinen demokratia on paras poliittinen järjestelmä, mutta vain sillä ehdolla, että kansalaiset osallistuvat sen toimintaan. Osallistumisen minimivaatimus taas on vaaleissa äänestäminen. Jos äänioikeutetut eivät vaivaudu uurnille, demokratia alkaa lahota sisältäpäin.
Vaaliaktiivisuuden heikkeneminen on Euroopan demokratioiden yleinen ja yhteinen ongelma. Myös Suomessa suunta on ollut jo pitkään laskeva. Eikä käännettä parempaan kuulu. Päinvastoin, nukkuvien puolueesta uhkaa tulla maaliskuun eduskuntavaalien ennätysvoittaja.
Ylen tv-uutisten tammikuisen kyselyn mukaan varmoja uurnille lähtijöitä on 52 ja melko varmoja 27 prosenttia äänestysikäisistä. Osuudet ovat vuoden lopun mittauksesta vain heikentyneet. Ja ennakoivat pahimmillaan sitä, että äänestysprosentti jää nyt 62 - 65 tietämiin eli alhaisemmaksi kuin kertaakaan sotien jälkeen.
Varsinais-Suomessa asiat eivät näytä olevan aivan yhtä huonosti kuin maassa keskimäärin. Turun Sanomat teetti tammi-helmikuussa puolueiden kannatuskyselyn, josta ilmeni, että 65,2 prosenttia alueen äänioikeutetuista aikoo käydä varmasti uurnilla. Tulos on tismalleen sama kuin vaalien edellä neljä vuotta sitten.
Kansalaisten vaalikäyttäytymisessä näkyy passiivisuuden kasvun lisäksi toinen huolestuttava trendi, väestöryhmien välisten erojen kasvu. Nuorten, työväen ja työttömien kiinnostus demokraattiseen osallistumiseen on käynyt lähtien vaali vaalilta vaisummaksi. Nyt penseys on tarttunut myös ikäihmisiin.
Eläkeläiset ovat perinteisesti olleet kansakunnan aktiivisimpia äänestäjiä. Eduskuntavaaleissa 1999 alkoi kuitenkin passivoituminen, jonka enteillään näissä vaaleissa jatkuvan. Äänestysprosenteissa se tarkoittaa pudotusta 80 tasolta 70:ään.
Äänestyshaluttomuuteen on esitetty monia syitä ja selityksiä. Nuorilla sen tiedetään ilmentävän yleistä politiikan vastaisuutta tai yhteiskunnallisista asioista vieraantumista. Työttömät taas edustavat äänestäjäjoukkoa, jonka tyytymättömyys olevaisiin oloihin purkautuu passiivisuutena.
Iäkkäiden sukupolvi on kokenut äänestämisen vanhastaan sekä oikeudeksi että velvollisuudeksi. Ymmärtää, millainen epäluottamuslause poliittiselle järjestelmälle on, jos myös he alkavat vieroksua vaaleihin osallistumista.
Vaikka äänestysinnon lopahtamista on päivitelty viime vuosina Suomessa ehtimiseen, käytännön menettelytavat eivät ole vaaleissa juuri muuttuneet. Puolueet kampanjoivat teemoilla, joita kansalaiset eivät koe itselleen järin tärkeiksi.
Myös yksittäiset ehdokkaat toistavat kernaasti puoluetoimiston valmiiksi värkkäämiä yleishokemia sen sijaan, että tarttuisivat oman vaalipiirinsä konkreettisiin ongelmakysymyksiin. Eikä tilannetta ainakaan auta se, että vaalidebattien tv-julkisuus on monopolisoitu kauas Helsinkiin.
Valtakunnallisten tv-kanavien vastapainoksi Suomessa on totta kai vahvat maakunnalliset sanomalehdet sekä paikallisradiot- ja televisiot. Niitä äänestysaktiivisuuden lasku haastaa suhtautumaan entistä kriittisemmin puolueiden vaalitarjontaan ja nostamaan esiin tavallisille ihmisille merkityksellisiä asioita.
