Pääkirjoitus 10.2.2003
Irak-kiista ajoi Schröderin ahtaalle
Saksan liittokansleri Gerhard Schröder on ajautunut kansainvälisesti hankalaan tilanteeseen. Vielä kesällä näytti selvältä, että Yhdysvaltojen sotatoimien arvostelulla ratsastanut Schröder häviää vaalit. Hän kuitenkin voitti ne - pääosin juuri Irakin sodan ja Yhdysvaltain politiikan vastaisin teemoin. Hänen mukaansa terrorismin vastainen taistelu ei saa olla tekosyy hyökätä myöhemmin Irakiin. Saksa ei aio osallistua sotatoimiin. Tosin kukaan ei ole tätä pyytänytkään.
Schröder ei kaikkien yllätykseksi lieventänyt linjaansa vaalien jälkeen vaan päinvastoin kovensi sitä voittaakseen kuitenkin ankaraan tappioon päättyneet Hessenin ja Ala-Saksin osavaltiovaalit.
Vähän aikaa sitten Elysee-sopimuksen vuosijuhlissa Saksa ja Ranska vakuuttivat ulkopoliittista yksimielisyyttään. Maat antoivat ymmärtää olevansa Euroopan unionin mielipidejohtajia. Maat tosin ajautuivat pulaan, kun kahdeksan EU:n nykyisen ja tulevan jäsenmaan poliittiset johtajat vannoivat yhdessä uskollisuuttaan Yhdysvalloille.
Saksa ja Ranska eivät suinkaan jääneet toimettomiksi vaan aikovat ensi perjantaina esittää YK:n turvallisuusneuvostolle yhteisen Irakia koskevan rauhansuunnitelman. Se on kuitenkin ennakkotietojen mukaan jo hylättyjen aloitteiden toistoa. Yhdysvallat ei ole siihen lämmennyt, sillä suuren asetarkastajajoukon turvallisuus vaatisi pitkäksi ajaksi paljon amerikkalaisia sotilaita turvaamaan tarkastajien työtä.
Saksa on pahemmassa liemessä Irak-kysymyksen takia kuin Ranska. Schröderin on nyt seistävä sanojensa takana säilyttääkseen edes uskottavuutensa rippeet kansansa edessä. Saksalaiset ovat olleet erittäin pettyneitä Schröderin sisä- ja talouspolitiikan hoitoon ja kasvavaan työttömyyteen, mutta ulkopolitiikassa hänen takanaan on ollut saksalaisten enemmistö. Saksan vahva Irak-kanta selittyy osin lähihistorian traumaattisilla kokemuksilla.
Schröderin Saksa voi joutua ulkopoliittiseen paitsioon, jos Ranska lopulta kääntyy tukemaan Yhdysvaltoja. Kannan horjumisesta nähtiin viitteitä lauantaina, kun Ranskan puolustusministeri Michele Alliot-Marie sanoi Münchenin turvallisuuskokouksessa, että Ranska ei ole koskaan torjunut sotilasiskun mahdollisuutta Irakiin. Hän myös kiisti tiedot Ranskan ja Saksan uudesta aloitteesta.
Ranska tuskin haluaa YK:ssa kaataa Yhdysvaltain hakeman uuden päätöslauselman, sillä se aiheuttaisi transatlanttisille suhteille todellista vahinkoa. Euroopan unionin jakautuminen on jo murtanut pohjaa tavoitellulta yhteiseltä turvallisuuspolitiikalta, eikä Ranska halua, että Euroopasta tulee Yhdysvaltain silmissä yhdentekevä.
Ranskan presidentti Jacques Chirac osaa tarpeen tullen kääntää takkinsa. Ranskaa onkin pidetty Yhdysvaltain parhaana pahan päivän ystävänä. Tosi paikan tullen Ranska tukee Yhdysvaltoja. Olisi perin yllättävää, jos Ranska vastustaisi sotatoimia loppuun asti. Ranska saattaa jopa lopulta lähettää Irakiin omia joukkojaan. Se näet haluaa varmistaa sodan jälkeen taloudelliset ja poliittiset intressinsä alueella.
Venäjältäänkään Schröder ei saa tukea. Venäjän ei ole helppoa yksiselitteisesti suhtautua mahdolliseen sotaan Irakia vastaan. Se on valinnut epämääräisen keskitien energiapoliittisista syistä.
Saksan ja Yhdysvaltain suhteet ovat tulehtuneet. Ne ovat huonoimmat sitten toisen maailmansodan. Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeld pani Saksan ahtaalle arvioidessaan, että Irakin vastaisesta rintamasta kieltäytyjänä Saksa on samassa joukossa Kuuban kanssa.
Schröderille on esitetty jo erovaatimuksia, sillä sisäpolitiikka ei ole enää hänen käsissään. Vaatimukset voimistuvat, jos saksalaiset huomaavat ulkopoliittisen ahdingon. Schröderin asema voi heikentyä nopeasti, jos tiedot hänen ja ulkoministeri Joschka Fischerin linjaerimielyyksistä osoittautuvat vakaviksi. Tilanne alkaa muistuttaa vuoden 1978 aikoja, jolloin liittokansleri Helmut Schmidt joutui eroamaan omien koirien purtua. Vaikka tilanne on nyt erilainen, kukaan ei voi ennustaa kykeneekö Schröder vakauttamaan tilanteen ja istumaan vaalikauden loppuun. Euroopan poliittisesti vakain maa on muuttunut epävakaaksi, mikä ei ole Europalle hyväksi.
