Toinen pääkirjoitus 5.2. 2003:
Tuloksellista kehitysyhteistyötä
Itä-Afrikassa sijaitseva Tansania on Suomen ensimmäinen kehitysyhteistyökumppani ja on ollut kauan keskeisessä asemassa Suomen kehitysyhteistyökohteiden joukossa. Siten on hyvin ymmärrettävää, että presidentti Tarja Halonen on valinnut maan vierailukohteekseen.
Yhteistyö Tansanian kanssa ei ole aina sujunut toivotulla tavalla. Vastoinkäymisiä on ollut, mutta paljon hyvää on saatu aikaan. Yhtenä esimerkkinä onnistuneesta kehitysyhteistyöprojektista on Dar es Salaamin konttisatama, johon tutustuminen sisältyy presidentin ohjelmaan.
Tarvetta lisäpanostuksiin on kehitysyhteistyön alueella niin Tansaniassa kuin koko Afrikassakin. Suomi on omalta osaltaan sitoutunut YK:n ohjelmaan, jonka puitteissa köyhyydessä elävien ihmisten osuus on määrä puolittaa vuoteen 2015 mennessä. Tähän tähtäsi valtioneuvos Harri Holkerin työryhmä, joka tammikuussa esitti selkeää nousua kehitysyhteistyön määrärahoihin. Seuraavan hallituksen tehtävänä on laatia aikataulu kehitysavun lisäämiselle. Tavoitteena tulisi olla 0,7 prosentin taso bkt:stä, jonka muut pohjoismaat ovat jo saavuttaneet.
Halosella on kehitysyhteistyön lisäksi erityisside Tansaniaan myös siksi, että hän toimii puheenjohtajana kansainvälisen työjärjestön ILO:n globalisaation sosiaalisen ulottuvuuden komissiossa yhdessä isäntänsä Tansanian presidentin Benjamin Mkapan kanssa.
Halonen antoi maanantaina EU:lle ajattelemisen aihetta - epäilemättä syystä - todetessaan komissionsa seminaarissa, että EU on itsekkään maatalouspolitiikkansa vuoksi erittäin huonossa maineessa kehitysmaissa. Näin hän loi paineita EU:n maatalouspolitiikan uudistamiselle oikeudenmukaisempaan suuntaan.
Afrikka ei kuitenkaan voi syyttää kaikista vaikeuksistaan ulkopuolista maailmaa. Afrikan valtioiden pitäisi itse ensimmäiseksi puuttua lukuisiin aluetta jäytäviin konflikteihin, jotka lisäävät köyhyyttä ja inhimillistä kärsimystä. Maanantaina ensimmäisen huippukokouksensa pitänyt Afrikan unioni antaa pienen toivonpilkahduksen, että parempaan suuntaan oltaisiin menossa.