Suomessa on oltu huolissaan Kreikan lipun alla purjehtivan öljytankkeri Stemnitsan liikkumisesta Suomen rannikon tuntumassa. Huoli on mitä suurimmassa määrin perusteltu, sillä tankkeria ei ole rakennettu sellaisiin olosuhteisiin, jotka Itämerellä ja varsinkin Suomenlahdella tällä hetkellä vallitsevat.
Kesäkeleihin tarkoitetussa 130 000 tonnin tankkerissa ei ole riittäviä jäävahvistuksia, ja jäätilanne Suomenlahdella on poikkeuksellisen vaikea. Suuren öljyonnettomuuden riski on ilmeinen. Suomenlahden pienuuden ja mataluuden vuoksi onnettomuuden seuraukset olisivat katastrofaaliset, ei yksin Suomenlahden vaan koko Itämeren alueella.
Suomesta on hallitustasoa myöten oltu yhteydessä venäläisviranomaisiin laivan käännyttämiseksi pois Itämereltä. Pääministeri Paavo Lipponen on yrittänyt ottaa yhteyttä venäläiseen kollegaansa Mihail Kasjanoviin, tosin tuloksetta. Liikenne- ja viestintäministeri Kimmo Sasin soitettua Venäjän liikenneministerille Sergei Frankille kävi selville, että Venäjällä ei ole mitään aikomusta eikä halua estää Stemnitsan öljykuljetuksia.
Venäläisten mukaan aluksen liikkumista ei ole syytä rajoittaa, koska sillä on Venäjän antama poikkeuslupa eli jääpassi. Jääpassi ei kuitenkaan auta mitään, jos ahtojäät rusentavat laivan vahvistamattomat kyljet puhki ja öljy pääsee valumaan vapaasti Suomenlahteen. Venäjän viranomaisten toimintaa voidaankin pitää edesvastuuttomana. Venäjä on erilaisin sopimuksin sitoutunut kantamaan huolta Itämeren suojelusta. Käytännössä nämä sopimukset eivät näytä paljoa painavan.
Osaltaan venäläisten vastahakoisuus pysäyttää Steminitsa johtunee siitä, että Venäjän öljytoimitukset Latviassa sijaitsevaan Ventspilsin öljysatamaan johtavan putken kautta on keskeytetty kolmeksi kuukaudeksi vuoden alusta hintakiistan vuoksi. Näin Suomenlahden pohjukassa sijaitsevasta Primorskin öljysatamasta on tullut Venäjälle entistäkin tärkeämpi henkireikä.
Väylä Primorskiin kulkee kansainvälisillä vesillä. Siksi ulkopuolisten on vaikea puuttua olosuhteisiin sopimattomien alusten liikkumiseen, vaikka ne muodostaisivat mittavankin uhan ympäristölle. Tämä ei tunnu kohtuulliselta. Merenkulun säännökset eivät ole kaikilta osin ajan tasalla. Onko jälleen niin, että vasta riittävän laaja ympäristötuho herättää viranomaiset laatimaan uusia määräyksiä?
Suomessa toisin kuin muissa Itämeren rantavaltioissa on ryhdytty konkreettisiin toimiin vaatimalla Venäjää estämään vaaralliset öljykuljetukset. Toistaiseksi ainoa keino näyttäisi olevan painostaa Venäjä taipumaan kuljetusten kieltämiseen. Tähän ei Suomi yksin pystyne. Jotta asiaan voitaisiin vaikuttaa, on tärkeätä, että Suomi nostaa jokaisella mahdollisella foorumilla Itämeren öljykuljetusten riskit esiin. Ainakin EU:lla pitäisi olla intressi ja voimaa estää riskialttiit öljykuljetukset. Ympäristökysymykset ovat tärkeällä sijalla myös Itämeren neuvostossa, jonka puheenjohtajana toimii parhaillaan Suomi.
Venäjän taivuttelu ei välttämättä johda pikaiseen tulokseen. Siksi on samalla parannettava öljytuhojen torjuntavalmiutta, varsinkin koska öljykuljetusten Suomenlahdella arvioidaan nelinkertaistuvan vuoteen 2010 mennessä.
