Pääkirjoitus 2.2. 2003: Hyvinvointivaltion talousperusta pettää, ellei työllisyyttä saada ylös
Vaikka Suomen julkinen talous on juuri nyt paremmalla tolalla kuin monen muun EU-maan, horisonttia peittävät tummat pilvet. Hyvinvointiyhteiskunnan taloudellinen perusta alkaa pian vääjäämättä mureta, ellei työllisyysastetta kyetä nostamaan nykyisestä reippaasti ylöspäin.
Valtion velkaa, julkisen talouden tasapainoa, inflaatiota ja korkotasoa kuvaavat tunnusluvut ovat meillä vielä kohtuullisen positiiviset. Käänne huonompaan kärkkyy kuitenkin jo ovella. Kansainvälisen talouden sitkeänä jatkuva taantuma kaventaa julkisten menojen rahoitusedellytyksiä. Suomi uhkaa luisua taas velkavetoiseksi hyvinvointivaltioksi.
Valtion tarve ottaa tänä vuonna lisää velkaa alun toista miljardia euroa viestii taloudellisen liikkumavaran kapeudesta. Vaalipuheissa luvattuihin veronalennuksiin, saati nettomenojen lisäyksiin ei oikeastaan olisi varaa. Näin pian pää tulee vetävän käteen, vaikka takana on paria viime vuotta lukuunottamatta poikkeuksellisen pitkä ja vahva kasvun kausi.
Kasvun voimaan Suomessa on totuttu luottamaan kuin vuoreen. Edelleen monet uskovat sokeasti siihen, että kaikki ongelmat ratkeavat, kunhan talous pidetään vähintään kolmen prosentin kasvu-uralla. Oletukseen sisältyy kaksi harhaa: kolme prosenttia on nykyoloissa epärealistisen korkea tavoite, eikä senkään saavuttaminen ajanoloon riitä.
Yhtä epärealistista on kuvitella, että Suomi voisi rahoittaa julkisia menoja ylläpitämällä kovin kauan nykyistä kireää verotusta saati vielä kiristämällä sitä. Siitä pitää EU:ssa voimistuva verokilpailu huolen. Millaisia keinoja jää jäljelle?
Ei tarvitse pitkään kuunnella Suomen Pankin pääjohtaja Matti Vanhalaa, kun tietää vastauksen. On tehtävä jotakin kansantalouden raskaimmalle riipalle, vinoutuneelle huoltosuhteelle eli tuotantoon osallistuvan ja sen ulkopuolelle jäävän väestönosan jakautumalle.
Avainsanoja ovat työttömyys- ja työllisyysaste. Edellinen on jämähtänyt aivan liian ylös eli laskutavasta riippuen 9 - 17 prosenttiin ja jälkimmäinen luisunut aivan liian alas, 68 prosenttiin. Vinoutuneen huoltosuhteen laskua maksetaan työttömyyden hoitomenoina, jotka ovat EU-maiden neljänneksi raskaimmat, 3,3 prosenttia bruttokansantuotteesta vuodessa.
Valtiosihteeri Raimo Sailaksen työryhmä arvioi väliraportissaan, että työttömyys pitäisi painaa viiteen ja työllisyys nostaa 75 prosenttiin, jotta hyvinvointivaltion taloudellinen pohja olisi tulevaisuudessa turvattu. Se edellyttää, että suomalaisten työuraa pidennetään parilla vuodella molemmista päistä: aikaisemmin ammattiin ja myöhemmin eläkkeelle.
Keinojen erittelyssä työryhmä tyytyi vielä varsin ylimalkaisiin ja ennestään tuttuihin ideoihin. Konkreettisempia esityksiä on kuitenkin luvassa, kunhan seuraavien hallitusneuvottelujen pohjapaperiksi tarkoitettu loppuraportti pian eduskuntavaalien jälkeen valmistuu.
Toivottavasti Sailaksen työkalupakista löytyy meisseleitä, joilla myös työmarkkinoiden kirskuvia rakenteita päästään kääntämään joustavampaan asentoon. Ilman sitä työllisyysasteen nostotavoitetta on vaikea ellei mahdoton saavuttaa.
