Valtionyhtiöiden omistajaohjauksen poliittinen ja hallinnollinen järjestäminen on kysymys, jota pohditaan varmasti seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Se on myös kysymys, josta voidaan olla perustellusti montaa mieltä. Yhden oikean mielipiteen puuttumisesta huolimatta valtion omistajapolitiikassa on kuitenkin muutama asia, joista on syytä keskustella silloin, kun muutoksia mietitään.
Ensimmäinen niistä on kysymys siitä, miten ja missä valtionyhtiöiden omistajapolitiikkaa koskevat päätökset tehdään. Tehdäänkö ne yksittäisessä yhtiössä, yksittäisessä ministeriössä vai koko hallituksessa? Ja ohjaako päätöksentekoa yhtiöiden pörssiarvon vai niiden tuotannon reaalisen arvon kasvattaminen?
Kysymys on luonteeltaan poliittinen ja eri valtionyhtiöitä omistavat ministeriöt ovat menetelleet sen suhteen hyvin eri tavoin. Hyvä esimerkki tästä erilaisuudesta on liikenne- ja viestintäministeriön omistajaohjauksessa oleva Sonera ja kauppa- ja teollisuusministeriön harteilla ollut Partek.
Liikenneministeriö noudatti Soneran kohdalla tarkkaa puuttumattomuusperiaatetta. Siksi esimerkiksi yhtiön UMTS-huutokauppaan osallistumista ei käsitelty lainkaan ainakaan maan hallituksessa, vaikka kyseessä oli suuri riski ja tärkeä elinkeinopoliittinen valinta.
Partek taas oli yhtiö, johon valtiolla oli pääasiassa ns. sijoittajaintressi. Silti kysymystä valtion omistuksen myynnistä Koneelle käsiteltiin ennakkoon talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa jo siinä vaiheessa, kun muitakin vaihtoehtoja oli vielä tarjolla. Sonerahan kääntyi valtio-omistajan puoleen vasta sitten, kun vaihtoehtoja ei enää ollut.
Tässä suhteessa kauppa- ja teollisuusministeriön ja ministeri Sinikka Mönkäreen tapa hoitaa omistajapolitiikkaa on ollut selvästi demokraattisempi, avoimempi ja parempi.
Toinen huomionarvoinen kysymys on se, että nykyisessä omistajaohjausmallissa sama ministeriö hoitaa usein sekä tietyn alan valtion omistajapolitiikkaa että tuon saman alan säätelyä. Siitä aiheutuu helposti jääviysongelmia muiden, samalla alalla toimivien kilpailevien yhtiöiden suhteen, sillä säätely vaikuttaa myös niiden toimintaympäristöön.
Siksi on tärkeää varmistaa, että valtio ei pelaa omaan pussiinsa. Sitä edellyttää myös muiden sijoittajien suoja. Eihän erotuomari saa jalkapallossakaan pelata itse.
Ongelma on erityisen akuutti voimakkaasti kehittyvällä telealalla, sillä alan säätely hakee parhaillaan hahmoaan myös EU-tasolla. Samanlainen ongelma on myös valtiovarainministeriössä, jossa saman katon alla on sekä yhden pankin omistajaohjaus että pankkivalvontaa koskeva lainsäädäntö.
Aivan ongelmista vapaa ei ole kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalakaan. Se vastaa pääosin mm. kansallisen ilmastopolitiikan toteuttamisesta ja siinä tarvittavasta säätelystä samalla, kun se omistaa huomattavia osuuksia monista paljon hiilidioksidipäästöjä tuottavista perusteollisuuden yhtiöistä. Myös yleinen elinkeinopolitiikka on sen vastuulla.
Mielestäni valtion omistajaohjausta tulee hoitaa niin, että pörssiarvojen rinnalla kannetaan vastuuta myös reaalisen tuotannon kehittymisestä ja siitä, että niin perusteollisuuden kuin muidenkin alojen työpaikat ja osaaminen säilyvät Suomessa. Siksi asia tulee järjestää niin, että poliittinen ohjaus on mahdollista. Sen lisäksi poliittisen ohjauksen tulee olla myös avointa ja demokraattista. Siinä suhteessa muiden ministeriöiden on syytä ottaa oppia KTM:stä.
Mutta myös säätelyn ja omistajaohjauksen yhteen kietoutumisen ongelmat tulee ratkaista. Se voidaan kuitenkin tehdä monella tavalla.
Yksi tapa on siirtää lähinnä sijoittajaintressin piiriin kuuluvien yhtiöiden omistajaohjauksen käytännön toteutus kokonaan pois ministeriörakenteesta. Toinen voi olla se, että kaikki valtionyhtiöt kootaan yhden ja saman ministeriön alle.
Silloin kyseisestä ministeriöstä on kuitenkin siirrettävä pois kaikki säätely- ja tukipolitiikkaan liittyvät tehtävät. Muuten ollaan tilanteessa, jossa erotuomari pelaa itse. Onko siis esimerkiksi KTM valmis luopumaan ilmastopolitiikan toteuttamiseen tai investointien tukemiseen liittyvistä yleistehtävistä valtion yhtiöiden keskitettyä omistajaohjausta vastaan?
Ratkaistiinpa kysymys valtion omistajaohjauksen järjestämisestä tulevaisuudessa miten tahansa, kaikissa tapauksissa on varmasti kiireellisintä siirtää Soneran omistajaohjaus pois liikenne- ja viestintäministeriöstä ja Sammon omistus pois valtiovarainministeriöstä.
