Toinen pääkirjoitus 27.4.2002:
Kirjastoprotesti joka tehosi
Yhdestä suomalainen ei luovu: maksutonta, palvelualtista ja kaikille avointa yleistä kirjastoa meillä tarvitaan ja arvostetaan. Viimeksi sen on saanut tuta Helsingin kirjastolautakunta, joka joutui kaupunkilaisten voimakkaan protestoinnin vuoksi luopumaan seitsemän sivukirjaston lakkauttamisesta. Vain yksi suljetaan ja sekin lähinnä siksi, että lähistölle rakennetaan uusi, entistä ehompi.
Talousvaikeuksissa painivan Helsingin on löydettävä kirjastotoimestaan nyt muita säästöjä. Tinkinä ovat liki 650 000 euron menoleikkaukset. Käytännössä se tarkoittaa, että kuluja karsitaan supistamalla henkilöstöä, hankkimalla vähemmän kirjoja, lehtiä, videoita, musiikkitallenteita ja muita nykyaikaisen kirjaston tarpeellisuuksia.
Suo siellä, vetelä täällä. Kirjastorakennukset säilyvät, mutta palvelutasosta on pakko tinkiä. Siinä kultturelli neutronipommi, joka tunnetaan muuallakin kuin Helsingissä.
Jos entistä kulttuuriministeri Claes Anderssonia on uskominen, eritoten valtio on kunnostautunut kirjastotoimen heitteillejätössä (Helsingin Sanomat 26.4.). Vuoden 1998 kirjastolain säätämisen jälkeen kuntien ylläpitovastuu on kasvanut, valtion kadonnut lähes kokonaan.
Taustalla vaikuttaa neljä vuotta sitten sovittu järjestely. Tuolloin budjettiin kirjatuista valtionosuuksista päätettiin toviksi luopua ja hoitaa kirjastojen rahoitus veikkausvoittovaroista. Tilapäiseksi tarkoitettu käytäntö näyttää tulleen jäädäkseen.
Anderssonin mielestä kirjastojen rahoittaminen pelkillä pelirahoilla on valtiolta edesvastuutonta ja jopa lainvastaista. Hän on paljolti oikeassa.
Kirjastolaitos ei ole vain kansalaisten suosikki, vaan myös peruspalvelu, johon kuntalaisilla on lakisääteinen oikeus siinä kuin terveydenhoitoon, perusturvaan tai koulutukseen.
