Kolumni Ari Valjakka 21.4.2002:
Maan tavalla vai tapoja muuttaen
Vietnamilaisia maahanmuuttajia on käräytetty Tampereella pimeän työn tekemisestä. Maahanmuuttajat voivat ihmetellä, miten heitä ensin syytellään laiskottelusta suomalaisten lihapatojen äärellä ja sitten pannaan jalkapuuhun, kun tulijat yrittävät ansaita edes osan toimeentulostaan omalla työllään.
Työntekoa ilman verojen, henkilösivukulujen ja sosiaalimaksujen suoritusta kutsutaan täällä kuitenkin laittomaksi yritteliäisyydeksi. Siitä pirkanmaalaiset toimeksiantajat saivat viikko sitten rangaistuksensa nimikkeellä törkeä veropetos ja kirjanpitorikos.
Sensijaan rankaisematta jäivät ne kymmenet ahkerat ja näppärät vietnamilaiset maahanmuuttajat, jotka tienasivat vuosia leipäänsä tamperelaiskirjapainon alihankkijan ohjauksessa. Työ oli yksinkertaista kokoomatyötä, liimausta ja koteloiden tekoa.
Toiminta oli systemaattista aina työn korvausperusteiden määräytymistä myöten. Suomen kieltä osaava vietnamilainen välitysmies teki koe-eräksi muutaman kappaleen kansioita kellottaen samalla työn. Koteloiden kappalehinta määräytyi tämän mittauksen perusteella.
Osoitus vietnamilaisten hyvästä hoksnokasta ja järjestelykyvystä oli myös alihankintatoiminnan ketjutus. Jos tamperelaiset maahanmuuttajat saivat tavallista isomman tilauksen, osa siitä junailtiin Hyvinkään ja Riihimäen heimoveljille, todennäköisesti Tampereella asuvien vietnamilaisten sukulaisille.
Kolikon toinen puoli oli pimeästi maksettu nettopalkka, 20 mk/tunti. Veroja, sosiaaliturvamaksuja tai muita henkilösivukuluja ei suoritettu. Jos tämä olisi tehty, parinkympin korvaus olisi merkinnyt kolminkertaiseksi nousseita tuntikustannuksia, jolloin koteloiden tekeminen olisi ollut kannattamatonta.
Tällä järjestelyllä petettiin tietenkin sekä muita veronmaksajia että kilpailevia yrityksiä. Vietnamilaisten mielestä kaikki oli kunnossa, kun raha tuli käteen. Oikeudessa he perustelivat käytäntöä sillä, että kotimaassa sukulaisilla ja tuttavilla on perinteisesti monenlaisia yhteisiä hommia eikä veroja tarvitse aina maksaa.
On tosin vaikea kuvitella, että Suomessa 20 vuotta asuneet maahanmuuttajat voisivat olla tietämättömiä maan tavasta kerätä veroja yhteisen hyvän, mm. maahanmuuttajien nauttiman sosiaaliturvan, maksamiseen.
Leikitäänpä silti ajatuksella, että olisi järkevämpää ottaa ahkeria vietnamilaisia tekemään tänne töitä, jotka eivät kelpaa suomalaisille isommallakaan rahalla, kuin teettää kansiot lapsityövoimalla Kaukoidässä ja kuljettaa ne kalliilla rahdilla Suomeen.
Jospa Suomi omaksuisi kanadalaisen maahanmuuttopolitiikan. 1970-luvun lopun siellä valittiin venepakolaisista parhaat humanitäärisia perusteitakaan täysin unohtamatta. Meille tuotettiin luku- ja kirjoitustaidottomia pakolaisia, joiden työttömyysaste vielä toissa vuonna oli 60 prosenttia. Tästä ei pidä syyllistää maahanmuuttajia, vika on ylimitoitetussa epäitsekkyydessämme.
Työvoimaviranomaiset pyrkivät korjaamaan näitä jälkiä jatkokouluttamalla maahanmuuttajia eri ammatteihin. Suurten ikäluokkien eläköityminen panee yhteiskunnan seinää vasten, työvoimaa on pakko saada.
Mutta miksei meille ole otettu ja otettaisi nykyistä enemmän jo valmiiksi koulutettuja ihmisiä. Yhteiskunnan huoltosuhde paranisi ja verorahoja säästyisi, kun säästäisimme osan niistä kuluista, jotka nyt menevät kansalaisen koulutukseen pikkulapsesta alkaen.
Suuri osa kansantalouden ongelmista johtuu kyvyttömyydestämme hoitaa omaa kymmenen prosentin pysyväistyöttömyyttämme, jolloin radikaalitkin ideat olisi otettava tosissaan harkintaan.
Jospa Turun saariston ja Lapin kunnissa sovittuun yritysten työvoimakustannusten leikkauskokeiluun lisättäisiin kokeilu, jossa Suomi ottaisi vastaan tuhat luku- ja kirjoitustaitoista vietnamilaista. Heidät pantaisiin töihin Saariselän, Iniön jne. yrityksiin, joissa he saisivat vero- ym. työnantajan sivukuluista vapaata palkkaa.
Yhteiskunta menettäisi rahaa, mutta säästäisi työttömyys- ym. sosiaaliturvakuluissa samalla kun uussuomalaisille kertyisi vähitellen alkupotti, jonka turvin voisi hakea työtä muualtakin Suomesta.
Jos Nokian ulkomaalaiset huippuosaajat saavat erityisverokohtelun, miksei suoritusportaan töissäkin voisi houkutella työhaluisia osaajia maailmalta pelastamaan pulassa olevaa kansantalouttamme. Parasta tietenkin olisi, että verohelpotukset ulotettaisiin meille kaikille.
(02) 269 3250
ari.valjakka@turunsanomat.fi